Ope suosittelee: Pahoista asioista kuuntelun taitoon

Tästä opin

Pidän vakavista, tosielämään pohjaavista kirjoista. Susanna Hast voitti teoksellaan Helsingin Sanomien vuoden 2022 esikoiskirjapalkinnon. Autofiktiivisessä romaanissa kuvataan lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Kirjailija kertoo pahoista asioista, joita hänelle tapahtui teini-iässä ja joita lapsi ja nuori voi kohdata. Hast kirjoittaa etäännyttäen, kauniisti ja viisaasti. Suoraa väkivallan kuvausta ei juuri ole. Kirjailija reflektoi itselleen tapahtunutta ja pohtii, millaista hyväksikäyttäjien elämä on ollut.

Susanna Hast: Ruumis/Huoneet. S&S 2022.

Tähän haluan tarttua

Tämän tiiliskiven kirjoittaneet antropologi David Graeber ja arkeologi David Wengrow tekevät teoksessaan kriittisen uudelleenarvioinnin ihmisen historiasta. Olen vasta alkanut lukea heidän 700-sivuista teostaan, joka hieman kyseenalaistaa perinteistä Eurooppa-keskeistä historiakäsitystä. Kirja tuntuu valavan tulevaisuudentoivoa. Ihmiskunta voi toimia toisinkin.

David Graeber, David Wengrow: Alussa oli… Ihmiskunnan uusi historia. Suom. Anna Tuomikoski. Teos 2022.

 

Tästä innostun

Kirjan alaotsikko kertoo paljon: ”Miksi kuunteleminen on tärkeää ja miten se muuttaa meitä.” Teoksen mukaan olemme kadottamassa kuuntelemisen taidon tuottaessamme jatkuvasti viestejä sosiaaliseen mediaan. Kirja käsittelee kuuntelua monesta näkökulmasta, myös neurotieteen ja moraalin vinkkelistä. Opin kirjasta termin siirtovastaus. Kun toinen sanoo jotain, emme kuuntelekaan, vaan alamme kertoa omaa tarinaamme.

Kate Murphy: Et taida kuunnella. Suom. Nina Mäki-Kihniä. WSOY 2020.

 

Vinkit antoi Puolalanmäen lukion uskonnon, elämänkatsomustiedon ja filosofian opettaja Hanna Ruohikko Turusta. Häntä inspiroi marraskuussa Turussa ja Helsingissä järjestetty Ars Moriendi -kuolemafestivaali, johon hän osallistui kokoamalla lukiolaisten ajatuksia kuolemasta.