”Kuule Hannu, onkohan sinulla huono näkö?” Näin opettaja tuli välitunnilla kysymään kolmasluokkalaiselta Hannu Linnulta Rauman Tarvonsaaren koulun pihalla.
– Opettajat olivat varmaan miettineet, että mitäköhän outoa siinä Linnussa on, kun se ei oikein tunnu olevan kartalla. Silmälääkärin vastaanotolla selvisi, että tarvitsen vahvat lasit. En ollut nähnyt taululla juuri mitään, Hannu naurahtaa.
Hieman kompuroivan alun jälkeen Hannun koulu sujui hyvin. Musiikkiluokkalaisen keskiarvo oli yläasteella selvästi ysin paremmalla puolella.
– Matematiikka oli lempiaineeni. Se oli jotenkin turvallinen ja vakaa. Tuntui siltä, että matematiikka ei voi valehdella. Etenkään ala-asteella en edes ymmärtänyt musiikkia erilliseksi oppiaineeksi, sillä se oli jollain tapaa läsnä lähes jokaisella oppitunnilla.
Yläasteella ja lukiossa musiikki täytti myös tulevan kapellimestarin vapaa-ajan. Hän soitti musiikkiopistossa sekä pianoa että selloa. Aikaa veivät myös kuoroharjoitukset.
– Me jopa lintsasimme kavereiden kanssa soittaaksemme. Saimme tietysti opettajilta torut, mutta vähän he katsoivat sitä sormien läpi. Kaikki tiesivät, ettemme ole röökillä nurkan takana.
Opettajista Hannu muistelee lämmöllä etenkin kaimaansa, uskontoa ja filosofiaa opettanutta Hannu Ketoa.
– Hän oli opettajana inspiroiva älykkö. Hänen opetuksensa on vaikuttanut paljon maailmankuvaani.
Ylioppilaaksi pääseminen ei tuntunut Hannusta samalla tavalla vedenjakajalta kuin ikätovereista. Opinahjo ja paikkakunta vaihtuivat, mutta musisointi jatkui.