Kohtaamisia: Aivot open tärkein pääoma

Tapaamme toukokuussa aivotutkija, professori Minna Huotilaisen työpaikalla Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan tiloissa Siltavuorenpenkereellä.

Luokanopettaja Else Marttinen pyyhältää paikalle suoraan koulusta, jossa hän on vetänyt kuusi tuntia putkeen.

– Syöminenkin jäi väliin, kun ruokatauko meni kevätjuhlien runkoa kasatessa.

Aivoille tekisi hyvää pitää työpäivän aikana lyhyt tauko parin tunnin välein, mutta opettajan työssä tavoite jää usein haaveeksi.

Minnankin päivät ovat täysiä niinä päivinä, kun hän kouluttaa opettajia yliopistolla.

– Pyrin tekemään viikossa yhden tai joskus jopa kaksi etäpäivää. Silloin pystyn pitämään taukoja vaikkapa tyhjentämällä tiskikoneen keskellä päivää tai rapsuttamalla kissaa.

Kyllä näillä aivoilla pärjää, jos pitää niistä huolta.

Keskustelua kuljettaa keväällä ilmestynyt Aivot työssä -kirja, jonka Minna on kirjoittanut yhdessä aivotutkija Katri Saarikiven kanssa.

Kirjassa kerrotaan, että päässämme on edelleen metsästäjä-keräilijän aivot, sillä evoluutio on hidasta. Opettajan työ muuttuu ja monipuolistuu hurjaa vauhtia, mutta siitä on selvittävä samoilla aivoilla kuin 20 000 vuotta sitten.

– Kyllä näillä aivoilla pärjää, jos pitää niistä huolta, Minna sanoo.

Se tarkoittaa, että pitää nukkua ja liikkua riittävästi sekä syödä oikein ja riittävän usein.

Unessa muistitietoa perataan, järjestellään ja siirretään pitkäkestoiseen muistiin.

Else tuntee unen mahdin.

– Suorastaan harrastan nukkumista, hän naurahtaa.

– Mittaan unisovelluksella unen laatua. Viikonloppuisinkaan en halua nukkua tavallista pidempään, ettei unirytmi mene sekaisin.

Säännöllinen liikunta ylläpitää niitä aivoalueita, jotka vastaavat muistista ja toiminnan suunnittelusta. Elsellä myös liikuntapuoli on kunnossa, sillä huolet haihtuvat juoksulenkillä.

Syömään Else pyrkii säännöllisesti eikä jätä mielellään aamupalaa väliin.

– Avokado ja pähkinät ovat aivoystävällisiä ”paheitani”.

Mittaan unisovelluksella unen laatua.

Usein käy niin, että suutarin lapsella ei ole kenkiä. Aivotutkija Minna kuitenkin näyttää ainakin yrittävän elää niin kuin opettaa.

Hän pyrkii nukkumaan kahdeksan tuntia yössä ja syömään yliopistolla lounaan.

– Rakastan suomalaista laitosruokaa! Minusta on mahtavaa, että joku on raastanut porkkanat valmiiksi ja laskenut, että saan lounaasta tarpeeksi ravintoaineita, Minna hehkuttaa.

Hän ajaa pyörällä työmatkat ja pyrkii kokeilemaan uusia liikuntalajeja kuten paritanssia, sulkapalloa tai boulderointia eli kiipeilyä ilman varmistusvälineitä matalilla korkeuksilla.

– Valitettavasti liikuntakärpänen ei ole puraissut minua niin, että minulla olisi suoranainen tarve päästä treenaamaan. Järjellä kuitenkin ymmärrän, että minun täytyy liikkua.

Naisten mukaan opettajat kyllä tuntevat aivojen hyvinvoinnin reseptin, mutta kuormittuneena paketti hajoaa.

– Stressaantuneena nukkuu huonosti, hotkii ruokansa ja jättää jumppatunnin väliin, Else tiivistää ylikuormituksen yhtälön.

Hän tunnistaa omallakin työpaikallaan opettajien kasvaneet paineet ja työn ilon hiipumisen, joista keväällä julkaistu OAJ:n työolobarometri kertoi.

– Opettajat ovat väsyneitä. Pitää välillä olla terapeutti ja terveydenhoitaja ja poliisi ja vaikka mitä muuta. Olenkin sanonut, että hyvänä päivänä minä opetan.

Uusi opetussuunnitelma on paisuttanut arviointiurakkaa. Oppilaskeskeisyyttä korostetaan, mutta oppilaan kohtaamiseen ei ole aikaa. Voimia kuluttavat kasvavat ryhmät ja yleisopetukseen ilman tukiresursseja siirretyt erityisoppilaat.

– Me opettajat venytään ja paukutaan. Työpaikallani on myös paljon oppimisen iloa ja työnimua. Joskus väsymys tulee siitä, että innostutaan itse lähtemään mukaan uusiin hankkeisiin, Else myöntää.

Digitalisaatio laukkaa vauhdilla. Aivot työssä -kirjan mukaan ”erilaisia digitaalisia laitteita, sovelluksia ja ympäristöjä kehittyy sellaisella vauhdilla, että niiden vaikutuksia tuskin ehditään tutkia, ennen kuin tutkimuskohde on jo muuttunut”.

Elsen mielestä digistä on paljon iloa silloin, kun se toimii.

Joskus todellisuus lyö hienoja tavoitteita korville.

– Niin kuin silloin, kun pitäisi toteuttaa oppikirjatonta koulua, ja netti ei toimi.

Melu, kiire ja jatkuvat keskeytykset rassaavat opettajan aivoja.

– Huomion kiinnittäminen kunnollisesti moneen asiaan yhtä aikaa ei onnistu. Jos multitaskaus olisi mahdollista, voisimme jollakin aivojen osalla ajaa autoa samalla, kun toista osaa käyttämällä kirjoittaisimme tekstiviestin, Minna huomauttaa.

Sitten pitäisi vielä jossakin välissä olla luova ja kehittää uusia ideoita.

– Opettajankokous on keskiviikkoisin kahdesta neljään, ja silloin ollaan jo aivan poikki. Aamut olisivat parempia, Else miettii, ja Minna nyökyttää päätään.

– Luovuutta ei voi pakottaa esiin tilanteessa, jossa ei ole pisaraakaan jaksamista jäljellä.

Minna korostaa, että oman ajankäytön hallitsemisesta ja tehtävien priorisoinnista on tullut yksi tärkeimmistä työtehtävistä.

Else jaksaa opettajan työssä, koska hän on oppinut vetämään rajat.

– Mottoni on, että olen riittävän hyvä opettaja – ja riittävän hyvä opettaja on usein paras opettaja. En ikinä vastaa Wilma-viesteihin neljän jälkeen tai viikonloppuisin enkä anna vanhemmille henkilökohtaista puhelinnumeroani. Periaatteeni on, että niillä tehdään mitä annetaan.

Kuunnellessaan Elsen juttuja työpaineista Minnasta alkaa tuntua, että opettajien pitäisi nousta kapinaan.

– Eikä vain opettajien, vaan kaikkien suomalaisten pitää olla kiinnostuneita siitä mitä koulussa tapahtuu. Koulua pitää kaikkien puolustaa.

Minnaa harmittaa, että monilla työpaikoilla tehdään aivan liian vähän työn järjestämiseksi mielekkäällä tavalla.

– Ehkä paras tapa käyttää tätä kirjaa, olisi kopautella sillä päähän esimiehiä, että herätkää! Minna kärjistää.