Juontaja Mikko Kekäläinen Nenäpäivämatkalla: Koulu pelastaa lapset raadannalta

Baraka on pieni pojanrimpula, joka kävelee kilometrien koulumatkan paljain jaloin aamuvarhaisella. Koska kouluruokaa tai eväitä ei ole, pitkä päivä pitää jaksaa ilman ruokaa ja juomaa.

Margaret taas on seitsemänvuotias tyttö, jonka tehtävänä perheessä on hakea vettä. Hän kulkee pusikon ja viidakon poikki paahtavassa kuumuudessa, pelkää villieläimiä ja pahoja ihmisiä, jotka ovat kaapanneet lapsia.

Puoli seitsemän -televisio-ohjelman juontaja Mikko Kekäläinen tapasi Barakan ja Margaretin Fida-järjestön Nenäpäivämatkalla Keniassa viime helmikuussa.

Näistä ja muista koskettavista kohtaamisista hän teki tv-ohjelmia, joita Yle näyttää Nenäpäivän aikoihin.

Nenäpäivää vietetään perjantaina 13. marraskuuta ja lähetys näytetään YLE 1 -kanavalla illalla. Tänä vuonna rahaa kerätään, että lapset voivat myös koronan keskellä saada koulutusta, ravintoa, terveydenhoitoa ja turvaa.

Vierailu pikkuruisessa Kasikinin kylässä auttoi Kekäläistä tajuamaan, kuinka keräysrahalla pystytään auttamaan.

– Näin siellä, mitä riisisäkki, kana tai lehmä maksaa. Meille pieni raha on heille iso.

Kylässä asuu waata-alkuperäiskansa, jonka elinkeinona oli aikoinaan norsujen metsästys jousipyssyillä. Nyt metsästys on kielletty ja kulttuuri ajettu ahtaalle.

– Vierailumme oli tärkeä arvostuksen osoitus.

Oppia Kasikinin lapset saavat Fidan tukemassa kyläkoulussa.

– Englannin tunnilla lapset tankkasivat ulkoa opettajan kirjoittamaa runoa, joka vilisi kirjoitusvirheitä. Vaikka pedagogiikka oli lapsenkengissä, lasten ykköshaave oli päästä kouluun, Kekäläinen kertoo.

Vierailun kovin paikka oli, kun Kekäläinen tapasi 14-vuotiaan Maryn. Tyttö oli haaveillut lääkärin ammatista, mutta hänestä oli tulossa äiti ja vaimo. Raskaus oli häpeä perheelle, eikä tyttö päässyt enää kouluun.

Oli tosi kuuma, ja haastattelun alussa Mary pyörtyi Kekäläisen syliin.

– Kun hän tokeni, hän kysyi, voisinko minä saada hänet takaisin kouluun. Minun piti vastata, että en voi, niin paljon kuin haluaisinkin. Se kysymys tuntui nyrkiniskulta mahaan, Kekäläinen muistelee.

Lasten tuskan näkeminen koskettaa syvältä 7- ja 10-vuotiaiden lasten isää.

Kekäläisen mielestä kaikilla maailman lapsilla on oikeus turvattuun elämään olivat he sitten suomalaisia tai waata-heimon lapsia.

– Meillä länsimaissa on vaan käynyt hyvä säkä. Siksi on reilua, että me annamme omastamme.

Kun asiaa katsoo Helsingin Länsi-Pasilassa sijaitsevasta Ylen Mediatalosta, pienen heimon elämä kaukaisessa Afrikassa tuntuu etäiseltä.

– Voi tulla jopa semmoinen olo, että ehkä he ovat ihan erilaisia ihmisiä. Vierailun aikana kuitenkin tajusin, että he ovat ihan samanlaisia kuin mekin ja kaipaavat samoja asioita.

Myös afrikkalaisten lasten pitäisi saada nirsoilla ja kiukutella.

Toimittaja Kekäläinen sai ensimmäisen kosketuksen Afrikkaan pari vuotta sitten nenäpäivämatkalla Ugandassa.

– Sieltä palattuani olin aivan sietämätön faija. Kun lapset nirsoilivat ruokapöydässä, saarnasin heille että Afrikassa lapsilla ei ole ruokaa. Toistelin ajatusta, että meidän vaikeutemme täällä eivät ole yhtään mitään, eikä niistä pidä valittaa.

Toisen Afrikan-matkan jälkeen juontaja katsoo tilannetta erilaisesta näkökulmasta.

Nyt hän ajattelee, että lapset ovat samanlaisia kaikkialla, ihania ja raivostuttavia.

– Myös afrikkalaisten lasten pitäisi saada nirsoilla ja kiukutella ja elää lasten huoletonta elämää eikä olla orjatyössä pellolla tai jonkun lapsivaimona.

Kekäläinen ymmärsi myös sen, että jokaisen pitää saada elää omaa elämäänsä ja kaikilla on omat murheensa.

– Meidän ei kannata syyllistyä siitä, että meillä asiat on hyvin. Autamme, minkä voimme.

Kekäläinen on iloinen saadessaan toimia ammatissa, jonka kautta pääsee tehokkaasti auttamaan maailman lapsia.

Aiemmin hän on ohjelmassaan vauhdittanut Nenäkeräystä erilaisilla tempauksilla, ja haastanut itsensä esimerkiksi hyppäämään kymmenestä metristä uimahallissa.

– Kyllä pelotti, mutta se kannatti! Hyppy innosti katsojia lahjoittamaan Nenäpäivälle 250 000 euroa.

Nenäpäivän ideana on, että auttaminen on hauskaa.

– Mielestäni ei ole lainkaan huono motiivi hyvän tekemiselle, että siitä tulee itsellekin hyvä fiilis, Kekäläinen sanoo.