OAJ:n tavoite: Taiteen perusopetus jokaisen ulottuville

Kaikilla lapsilla ja nuorilla ei ole samoja mahdollisuuksia harrastaa taidetta. OAJ esittää toimia taiteen perusopetuksen saavutettavuuden parantamiseksi ja muistuttaa, että meneillään oleva uudistus tarvitsee riittävät resurssit.

Taiteen perusopetuksessa lapset ja nuoret voivat oppia, luoda ja löytää oman paikkansa yhteisössä.

Ongelmana on, että lapsilla ja nuorilla ei ole tällä hetkellä yhtäläisiä mahdollisuuksia harrastaa taidetta. Perheen taloudellinen tilanne, asuinpaikka tai muut elämäntilanteeseen liittyvät tekijät voivat vaikuttaa siihen, löytyykö lapselle sopiva harrastus ja voiko siihen osallistua.

OAJ haluaakin kiinnittää huomion erityisesti niihin lapsiin ja nuoriin, jotka ovat vaarassa jäädä taideharrastuksen ulkopuolelle.

Siksi järjestö esittää seuraavalle hallituskaudelle hanketta, jonka tavoitteena on lisätä taiteen perusopetuksen tunnettuutta erityisesti haavoittuviin väestöryhmiin kuuluvien nuorten keskuudessa.

– Taiteen perusopetuksella on suuri merkitys hyvinvoinnille ja osallisuudelle. On tärkeää, että myös haavoittuvassa asemassa olevat löytävät taiteen pariin, erityisasiantuntija Hannele Louhelainen OAJ:stä sanoo.

 

Taiteen perusopetusta uudistetaan parhaillaan. Aiemmista laajoista ja yleisistä oppimääristä on tarkoitus luopua ja siirtyä yhteiseen oppimäärään. Tavoitteena on parantaa opetuksen alueellista ja taloudellista saavutettavuutta sekä selkeyttää valtionosuusrahoitusta.

OAJ:n mielestä uudistuksen onnistumista ei pidä pitää itsestäänselvyytenä, vaan sen vaikutuksia on seurattava ja arvioitava.

Esimerkiksi nämä asiat vaativat tarkastelua: Onko opetuksen alueellinen saatavuus parantunut? Löytyykö eri taiteenalojen opetusta aiempaa kattavammin? Miten uudistus vaikuttaa opetuksen laatuun?

Uudistus vaatii myös riittävät resurssit. OAJ:n mukaan tarvitaan noin kymmenen miljoonan euron lisärahoitus, jotta eri taiteenalojen opetusta voidaan lisätä ja alueellinen saatavuus sekä tasapuolisuus turvata.

Taiteen perusopetuksessa voi opiskella yhdeksää taiteenalaa, kuten arkkitehtuuria, kuvataidetta, musiikkia, tanssia, teatteria ja mediataiteita.

Kuvataiteen ja muotoilun opettaja Laura Ikonen Espoon kuvataidekoulusta avaa taiteen perusopetuksen tärkeyttä omasta näkökulmastaan.

 

Mikä merkitys taiteen perusopetuksella on osallisuudelle ja hyvinvoinnille?

Taiteen perusopetus on oppimisen paikka ja yhteisö. Siellä pääsee osaksi joukkoa, jonka jäsenet tulevat eri kouluista, taustoista ja elämäntilanteista.

Taiteen tekeminen antaa mahdollisuuden oppia erilaisia tapoja ilmaista omia ajatuksia ja tunteita. Tätä kautta syntyy myös tärkeitä onnistumisen kokemuksia.

 

Miksi taideopetus on erityisen tärkeää haavoittuvien väestöryhmille?

Jos nuorella on haasteita muussa arjessa, voi olla korostuneen tärkeää löytää oma tekeminen ja yhteisö, johon tuntee kuuluvansa. Taiteen perusopetus voi tarjota paikan, jossa tulee kohdatuksi omana itsenään.

 

Millaisia konkreettisia oivalluksia on syntynyt kuvataiteen äärellä?

Oivalluksia syntyy jokaisella tunnilla. Yksi tärkeimmistä on se, ettei ensimmäisen idean tarvitse olla paras eikä työn tarvitse onnistua heti.

Oppilaat oppivat kokeilemaan, epäonnistumaan ja yrittämään uudelleen. Samalla he huomaavat, että paras lopputulos syntyy usein vasta, kun ideaa kehittää eteenpäin. Tätä taitoa tarvitaan elämässä.

 

​Mikä merkitys on saavutettavuudella?

Saavutettavuus tarkoittaa sitä, että jokainen pystyy osallistumaan yhteiseen toimintaan omasta tilanteestaan ja taustastaan riippumatta. Joskus se vaatii opettajalta eriyttämistä ja tehtävien suunnittelua niin, että niihin voi tarttua monenlaisista lähtökohdista.

Taiteella on myös erityinen voima yhdistää ihmisiä, vaikka yhteistä puhuttua kieltä ei aina olisi.

 

Miten saavutettavuutta voitaisiin parantaa?

Se vaatii, että resurssit ovat kunnossa. Toivon, että uudistuksen myötä mahdollisuudet osallistua taiteen perusopetukseen paranevat kaikkialla Suomessa.

 

Mitä voi käydä, jos saavutettavuudesta ei huolehdita?

Taiteen perusopetuksesta voi tulla elitististä ja siihen pystyvät osallistumaan vain ne, joilla on varaa. Silloin mu- renisi ajatus siitä, että kaikilla lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus luovuuteen, osallisuuteen ja itsensä ilmaisuun. Tämä olisi synkin kehityskulku.

 

Mitä haluaisit, että muut ymmärtävät työstäsi ja taiteen perusopetuksesta?

Että taiteen perusopetus on tavoitteellista kasvatusta ja oppimista.

Pitkäjänteinen työskentely, luova ajattelu, ongelmanratkaisukyky ja ryhmässä toimimisen taitoja tarvitaan myös muussa elämässä ja vaikkapa koulussa. Yhdelläkin viikoittaisella harrastuskerralla voi olla suuri merkitys kasvulle.

 


Puolustamisen arvoista -juttusarjassa esittelemme OAJ:n tärkeimpiä eduskuntavaalitavoitteita.