”Arvioinnin tutkijana olen suhtautunut summatiivisiin kokeisiin aina kriittisesti.
Osaamista mittaavilla kokeilla on paikkansa, mutta opettajat tarvitsevat lisää tietoa ja taitoa oppimisen aikaisesta ja sitä tukevasta formatiivisesta arvioinnista. Pelkkä mittaaminen ei paranna kenenkään oppimistuloksia.
Kansalliset kokeet ovat koko ikäluokalle pakollisia, tavallisimmin matematiikan ja kielten kokeita. Niitä järjestetään valtaosassa maailman maita, muun muassa kaikissa Pohjoismaissa – paitsi Suomessa.
Meillä luotetaan opettajan osaamiseen, mutta täälläkin on ehdotettu massakokeita parannuskeinoksi oppimistulosten laskuun ja arvioinnin ja yhdenvertaisuuden ongelmiin.
Jäätyäni viime vuonna eläkkeelle kasvatustieteen professorin tehtävistä koitti hyvä hetki katsoa, mitä kansallisista kokeista on seurannut.
Analysoimme tutkijatohtori Laura Ketosen kanssa systemaattisesti 159 vertaisarvioitua, kansallisia kokeita koskevaa tutkimusartikkelia 15 viime vuoden ajalta.
Oletimme, että löytäisimme aineistosta sekä kansallisia kokeita puoltavaa että niitä vastaan puhuvaa näyttöä. Toisin kävi: käteen ei jäänyt juuri mitään hyvää.
Kokeiden oppimistuloksia parantavasta vaikutuksesta ei löytynyt vakuuttavaa näyttöä. Sen sijaan kokeet kavensivat ja pinnallistivat opetuksen menetelmiä ja sisältöjä.
Opettajat preppasivat oppilaitaan ennakoitujen koekysymysten suuntaan, ja kansalliseen koeohjelmaan kuulumattomat oppiaineet jäivät vähemmälle huomiolle. Ryhmätyöt vähenivät ja opetus muuttui opettaja- keskeisemmäksi.
Yhdysvalloissa kansalliset kokeet vähensivät luonnontieteiden tutkimuslähtöistä opetusta. Uudessa-Seelannissa ja Isossa-Britanniassa tekstien tarkastelu äidinkielessä pinnallistui.
Kiinassa puhuminen jäi vieraissa kielissä kieliopin varjoon. Ruotsissa eettisten tietojen ja taitojen arviointi kaventui.
Yksikään tutkimuksista ei katsonut kansallisten kokeiden edistäneen oppilaiden tasa-arvoa. Eriarvoisuutta lisäsi etenkin se, että kokeiden perusteella tehtiin päätöksiä oppilaiden tulevista opiskelupaikoista.
Irlantilaistutkimuksen mukaan 62 prosenttia korkeakoulutettujen vanhempien lapsista valmistautui kokeeseen osallistumalla yksityisopetukseen ja valmennuskursseille. Peruskoulutaustaisten lapsilla vastaava osuus oli vain 36 prosenttia.
Chilessä koulumenestykseltään heikompia oppilaita kehotettiin jäämään koepäivänä kotiin, jotta he eivät huonontaisi arvosanoillaan koulun tuloksia.
Kansallisen kokeen luulisi ennustavan hyvin oppilaiden koulupolulla etenemistä. Oman opettajan antama arvosana ennustaa sitä kuitenkin paremmin, kertoo yläkoulusta lukioon siirtymistä selvittänyt alankomaalainen tutkimus.
Moni suomalainen saattaa ajatella, että mitä se haittaa, jos kaikki 60 000 saman vuosiluokan oppilasta istutetaan jonain tiistaina pariksi tunniksi koneen ääreen suorittamaan samaa matikan tai äikän koetta.
Tutkimuskatsauksemme mukaan viattoman tuntuinen koe muuttuu helposti välineeksi tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä niin kouluista, opettajista kuin oppilaistakin.
Arvioinnin yhdenvertaisuuden parantamiseen löytyy parempiakin keinoja. Viisasta olisi täsmentää sekä opetussuunnitelman tavoitteita että nykyisiä arviointikriteerejä sekä vahvistaa opettajien arviointiosaamista perus- ja täydennyskoulutuksella.
Mistä on kyse?
Päivi Atjonen odotti löytävänsä kansallisia kokeita käsittelevistä 159 tutkimusartikkeleista risuja ja ruusuja, mutta tulos yllätti. Hyviä puolia esiteltiin vain muutamassa artikkelissa, loput keskittyivät kokeiden lukuisiin ongelmallisiin seurauksiin.
Tutkimusartikkeli
Laura Ketonen, Päivi Atjonen: Mitä empiiristen tutkimusten perusteella tiedetään kansallisista kokeista? Kasvatus 2/2025.