Taidetta maitopurkeista
Laura Ikonen, kuvataiteen ja muotoilun opettaja, Espoon kuvataidekoulu
Opettamiselta tuntui putoavan pohja, kun korona iski keväällä 2020. Oli käsittämätön ajatus, että voisin kotoani käsin opettaa omissa kodeissaan olevia oppilaita.
Loimme kuitenkin pian opettajien kesken tehtäviä, joita saattoi tehdä kotoa löytyvien välineiden avulla. Esimerkiksi arkisia esineitä järjestelemällä voi luoda veistoksen ja kuvata sen.
Eniten minua kuormitti jatkuva epävarmuus siitä, missä ja miten mahdan seuraavalla viikolla opettaa. Kevät 2020 oltiin etänä. Elokuussa palattiin lähiopetukseen, marraskuusta tammikuuhun oli etäopetusta.
Helmikuussa oli pätkä lähiopetusta, hiihtoloman jälkeen palattiin etään. Maaliskuussa pienet oppilaat palasivat lähiopetukseen, isommat jatkoivat etänä.
Jossain vaiheessa lähiopetukseen siirtyessä huomasin miettiväni, mitä siellä koululla voi tehdä, kun ei ole niitä maitopurkkeja. Aivoni olivat niin tee-se-itse-moodissa, etten tajunnut mahdollisuutta työskennellä ihan oikeilla taidevälineillä!
Jaksamistani ovat tukeneet opettajien yhteiset viestiryhmät ja videopuhelut, joissa on jaettu vinkkejä opetukseen.
Valmius etäopetukseen on arvokasta, mutta taiteen tekemisen monipuolisuus kärsii, koska välineet ovat kodeissa rajallisia.
Toisilla oppilailla kotona työskentely sujui hyvin, mutta suurimman osan tehtävissä näkyi, että ne oli tehty yksin.
Luovan prosessin alussa on tärkeää saada ajattelulleen kimmokkeita ja peilausta muilta. Kun näkee, kuinka naapuri alkaa ratkoa tehtävää, omatkin ajatukset lähtevät liikkeelle. Yksin tehdessä mielen valtaa herkästi epävarmuus ja työskentely jumiutuu, kun opettaja ei ole sparraamassa.
Jotkut oppilaat käyvät läpi kuvataidekoulun koko opintien vauvojen värikylvystä 20-vuotiaaksi.
On hienoa nähdä, miten oppilaat kehittyvät – oli kyse sitten ryhmässä toimimisesta, taiteellisesta osaamisesta tai omien jälkien siivoamisesta.
Pienet oppilaat ovat innokkaasti mukana kaikessa. Varhaisteini-ikäiset alkavat tiedostaa omaa itseään eri tavalla, ja tekemiseen tulee lisää henkilökohtaisuutta.
Suhde joihinkin tunnilla hiljaisiin oppilaisiin syveni.
Mitä haluan jättää korona-ajasta tulevaan? Ensi alkuun tuntuu siltä, etten tasan mitään – että haluan vain unohtaa kaiken tämän säädön.
Mutta todennäköisesti jotkut tavat siirtyvät tulevaan huomaamattakin.
Esimerkiksi suhteeni joihinkin hiljaisiin oppilaisiin syveni, kun he palauttivat kännyköillä tehtäviään ja kertoivat viesteissä omia ajatuksiaan. Jokin tällainen yksilöllisempi viestintä oppilaiden kanssa olisi ihana säilyttää.
Ja olihan etäopetuksessa ainakin se hyvä puoli, että tunnin jälkeen piti siivota ainoastaan omat jäljet.
Soitto palasina
Petteri Arvola pitää ammattitaitoaan yllä esimerkiksi soittamalla kitaraosuuksia kappaleisiin, josta kitarat on poistettu. Arvola omistaa 11 kitaraa. Kuvassa niistä on Tokai stratocaster sähkökitara.
Petteri Arvola, rytmimusiikin lehtori, Lapin musiikkiopisto, Rovaniemi
Viime vuoden maalis–toukokuu oli työelämäni raskain jakso. Kaikki piti miettiä alusta, ja tilanne oli hallinnolle, opettajille ja oppilaille täysin uusi.
Opetin vielä silloin Uudellamaalla. Meillä oli kotona vuoden ikäinen lapsi, ja myös puoliso teki etätöitä.
Etätuntien pito oli minulle tuttua, sillä olen ollut pilottihankkeissa ja käyttänyt tietokoneen musiikkiohjelmistoja jo pitkään. Youtubeen tein hirveän määrän soitto-ohjevideoita. Videoiden kuvauksessa ja editoinnissa koen taitojeni kasvaneen eniten.
Kokonaan uusiksi piti miettiä yhtyesoitto, joka on mielestäni tämän touhun suola.
Etäyhteyden viiveen takia yhdessä musisointi ei ollut mahdollista. Oppilaat kävivät itse äänittämässä oman osuutensa netin musiikintekoalustoille, ja minä opettajana miksasin lopputuloksen.
Tekniikan opiskeluun meni aikaa. Joskus puolet soittotunnista saattoi mennä siihen, että saatiin joku asetus kuntoon.
Keskittymiskykyä haastoi se, että oppilaan kotona ei osattu rauhoittaa oppimistilannetta, ja taustalta kuului esimerkiksi tiskauksen ääniä tai sisarusten kiljuntaa.
Kesällä palautumiseni pääsi onneksi käyntiin.
Saimme puolisoni kanssa Rovaniemeltä töitä. Palasin kotiseudulleni 22 vuoden jälkeen ja olen opettanut pian vuoden Lapin musiikkiopistossa.
Siellä on huipputason laitteisto, jolla toteutettiin jo ennen koronaa etäopetusta kaukana asuville oppilaille
Yksilöopetus on ollut lähiopetusta koko lukuvuoden, yli 12-vuotiaiden ryhmäopetus oli kerran tauolla ja yhden jakson etäopetuksessa.
Lähiopetukseen palaaminen on tuntunut yksinkertaisesti hyvältä.
Lähiopetukseen palaaminen on tuntunut yksinkertaisesti hyvältä. Toisaalta konserttien järjestäminen on ollut jatkuvasti kovin epävarmaa, ja se on kuormittanut henkisesti.
Lapissa koronatilanne on ollut maltillinen, mutta rajoitukset ovat vähentäneet tapahtumia ja köyhdyttäneet sosiaalista elämää. Vastapainoa työlle on ollut entistä vaikeampi löytää.
Matkustelu on ollut henkireikäni, eikä se nyt ole onnistunut. Toisaalta olen palannut lasketteluharrastuksen pariin ja murtomaahiihtosuksillekin olen noussut ensimmäistä kertaa sitten ala-asteen.
Tulevaan vien korona-ajasta ainakin sen, että käsihygieniasta huolehditaan järjestelmällisesti. Kipeänä tunnille tulemiseen aion pitää entistäkin tiukemman nollatoleranssin.
Lisätyötä korvattiin niukasti
- Miten pandemia vaikutti taiteen perusopetuksen oppilaitosten johdon ja henkilöstön työhön? Tätä selvitettiin talvella 2020 kyselyllä, jota myös OAJ oli toteuttamassa.
- Kyselyyn vastasi 520 taiteen perusopetusta ja 528 vapaata sivistystyötä edustavaa opettajaa.
- Keväällä 2020 työssäjaksamisen koki heikkona joka kolmas vastaaja ja syksyllä 2020 vielä joka neljäs vastaajista.
- Rehtoreista kuormittuneita oli noin 90 prosenttia.
- 16 prosentilla vastaajista etätyön vaatimat laitteet olivat kokonaan työnantajan tarjoamia.
- Melkein yhdeksän kymmenestä vastaajasta kertoi, ettei ole saanut korvausta lisääntyneestä työmäärästä.
- Syksyllä 2020 taiteen perusopetuksesta 66 prosenttia oli palanut lähiopetukseen tai opetus järjestettiin etä- ja lähiopetuksen yhdistelmänä esimerkiksi vuoroviikoin tai osa oppijoista oli lähiopetuksessa ja osa etäopetuksessa.