”Olemme joutuneet käymään taisteluja yto-opintojen tarpeellisuudesta”

Kielitaitoa, yleissivistystä sekä valmiuksia korkeakouluasteen jatko-opintoja varten. Paitsi lukiossa, nämä ovat keskeisiä tavoitteita myös toisen asteen ammatillisessa koulutuksessa.

Ne ovat myös matemaattisten aineiden opettajan Sanna Paitulan ja äidinkielenopettajan Kaisa Jäniksen päivittäistä työmaata. Amiksessa heidän yleissivistäviä oppiaineitaan opiskellaan ammatillisen perustutkinnon yhteisissä tutkinnon osissa eli ytoissa, erotuksena tutkinnon ammatillisiin osiin.

Yto-aineiden luokkahuoneopetus ei eroa suuremmin näiden aineiden opetuksesta peruskoulussa tai lukiossa, sanoo Paitula, joka työskentelee Winnova-oppilaitoksessa Porissa. Usein yto-opinnot kuitenkin liittyvät opiskelijoiden ammattialoihin, mikä muuttaa opettajankin työtä.

Kullakin yto-opettajalla on tyypillisesti läheinen kytkös tiettyihin ammattialoihin.

– Itse opetan varsinkin autoalan ja lentokonetekniikan opiskelijoita. Heidän kanssaan voin havainnollistaa opetusta lentokone- tai autohalleissa, joissa tutkimme esimerkiksi sähkölaitteita, kertoo Paitula, joka toimii myös oppilaitoksensa yto-aineiden koulutusvastaavana.

Toisinaan kuulee, kuinka kaikenlainen yleissivistävyys haluttaisiin ohittaa ammatillisessa koulutuksessa.

Kapeissa analyyseissa opiskelijoiden siirtyminen työelämään hidastuu, kun amiksissa käytetään aikaa ”hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi” kehittymiseen. Luonnehdinta on suora lainaus ammatillista koulutusta koskevasta laista.

Lain mukaan ammatillisen koulutuksen tavoitteena on myös antaa opiskelijoille jatko-opintovalmiuksien kannalta tarpeelliset taidot ja tiedot.

Olemme joutuneet käymään taisteluja yto-opintojen tarpeellisuudesta.

Kaisa Jänis työskentelee äidinkielen opettajana joensuulaisen amiksen Riverian verkko-oppimisen yksikössä. Äidinkielen opettajain liiton ammatillisen ryhmän jäsenenä hän on joutunut huomaamaan, etteivät kaikki työnantajat tai edes ammatillisen koulutuksen edustajat pidä yto-opintojen puolia, vaan toivoisivat puhtaasti ammatillisia opintoja.

– Olemme joutuneet käymään taisteluja yto-opintojen tarpeellisuudesta, ja siitä, että niitä opettavat kelpoiset opettajat, Jänis sanoo.

Mihin duunari muka tarvitsee ytoja, kuten vaikkapa vuorovaikutustaitoja tai yhteiskunta- ja työelämäosaamista? Kysymys paljastaa Jäniksen mukaan sen, että yhteiskunnassa on voimia, jotka pitäisivät tulevat työntekijät mieluummin erossa tällaisista opeista.

– Yto-opinnot ovat yksi tae sille, että meille ei synny laajasti kahden kerroksen väkeä. Esimerkiksi lukutaito kaikissa ulottuvuuksissaan kehittyy läpi elämän.

Ahtaassa lestissä pysyminen ei kuitenkaan ole tavoitteena sen enempää suutariksi kuin muihinkaan ammatteihin opiskelevilla.

Kapeaa näköalaa ei ole tarjolla opettajillekaan. Amiksessa opiskelijoiden ikä, taustat ja tarpeet vaihtelevat enemmän kuin millään muulla koulutusasteella. Yto-opintoja he opiskelevat sellaisenaan, ammatillisiin opintoihin integroituna sekä eri tavoin henkilökohtaisiin tarpeisiin räätälöitynä.

– Osalle opiskelijoista on voinut jäädä oppimisen aukkoja peruskoulusta. Tilkitsemme niitä ja katsomme eteenpäin, jokaisen kasvavan nuoren kanssa erikseen, Paitula sanoo.

Osa Paitulan opiskelijoista olisi puolestaan voinut mennä heittämällä lukioon, mutta he ovatkin valinneet amiksen. Heillä suuntana voi usein olla ammattikorkeakoulu, ja edistyneimpien kanssa Paitula kaivaa esiin ammattikorkeakoulun fysiikan kirjan.

– Opiskelijoille tarjolla on myös valinnaisia jatko-opintopaketteja. Joillakin on kova motivaatio ja selvät suunnitelmat, mutta osa valitsee näitä paketteja varmuuden vuoksi ja petaa sillä tavoin tulevaisuuttaan, sanoo Paitula.

Suuntia on siis monta ja tehtävä selvä: jokainen opiskelija olisi saatettava polulle, joka kantaa. Miten tässä onnistutaan?

Paitula sanoo viihtyvänsä työssään erinomaisesti. Aiemmin peruskoulussa työskennellyt Paitula sanoo pitävänsä amiksessa nimenomaan erilaisten opiskelijoiden kirjosta. Opiskelijoiden opettamisesta ja kohtaamisesta.

Kohtaamista ja opintojen henkilökohtaistamista häiritsee kuitenkin kiire, Paitula myöntää.

– Kiire on opettajalle melkoinen kirosana. On hyvin ikävää, jos opettaja joutuu miettimään, opetetaanko kaikki, vai ehditäänkö vain osa asioista käsittelemään kunnolla. Meillä voi olla ryhmiä, joissa lähtötaso on niin matala, että opetukseen tarvittaisiin lisää aikaa.

Tarvittaisiin aikaa, ja tarkemmin: aikaa lähiopetukselle.

– Lähiopetuksen määrän lisätarve on selvä juttu. Niillä tunneilla tehtäisiin ihmeitä.

Vaatimukseensa Paitula saa tukea kyselystä, jonka Ammatilliset Opettajat AO teki huhtikuussa jäsenilleen. Tämän jutun julkaisun aikaan käytössä oli kyselyn alustavia tuloksia.

Silmäilemällä kyselyn satoja avoimia vastauksia ainakin sen johtopäätöksen voi tehdä, että yto-opettajat tarvitsevat lisää opetustunteja ja enemmän aikaa lähiopetukseen.

”Huomattavasti enemmän lähiopetustunteja, tämä taso ei riitä esimerkiksi ammattikorkeakouluopinnoissa”, kirjoitti yksi vastaaja.

”Enemmän tunteja osaamispistettä kohden, mitenkään ei ehdi saavuttamaan opetussuunnitelman sisältöä”.

Jälkimmäinen lainaus liittyy ensi vuonna voimaan tulevaan lakimuutokseen. Silloin amiksen opiskelijoilla on nykyistä vahvempi oikeus saada vähintään 12 tuntia opetusta ja ohjausta yhtä osaamispistettä kohden.

Opetuksesta joudutaan karsimaan liikaa asioita.

Sanna Paitulan mukaan 12 opetustunnin vähimmäismäärä on tervetullut uudistus hänen arkiseen työhönsä. Huonoimmillaan kursseja on arvioitu lähestulkoon opettamatta, hän sanoo.

– On edes joku tuntimäärä, johon vedota. Kysytpä keneltä opettajalta tahansa, niin kyllä he kertovat, että opetuksesta joudutaan karsimaan liikaa asioita. Laadusta karsiminen ei kuulosta hyvältä, kun parastaan kuitenkin haluaisi antaa.

Myös itse yto-opinnoissa tapahtuu ensi vuoden elokuussa uudistus, jossa yto-opintoihin tulee voimaan kaikille yhteiset arvioinnin kriteerit. Uudistuksen valmistelun asiantuntijaryhmään kuuluneen Kaisa Jäniksen mukaan yhteiset arviointikriteerit pyrkivät takaamaan esimerkiksi jatko-opintoihin hakeutuvien yhdenvertaisuuden.

Yto-opetuksen tilanne ammatillisessa koulutuksessa

Ammatilliset opettajat AO teki huhtikuussa kyselyn jäsenilleen. Oheisissa graafeissa on kyselyn alustavia tuloksia.

Yksi keskeinen kysymys yto-opintojen toteuttamisessa on ollut, kuka niitä opettaa ja missä. AO:n kyselyssä neljännes vastaajista kertoi, että ytoja opetetaan vastaajan oppilaitoksessa myös ilman asetuksessa määriteltyä kelpoisuutta.

Kelpoisten opettajien ja ylipäänsä yto-aineiden osaamisen määrä vaihtelee oppilaitoksissa melko paljon.

– Ei ole tavatonta, että ammatillisten aineiden opettajat opettavat yto-aineita, ja kyselyssämme halusimmekin kartoittaa, kuinka yleistä tämä on, sanoo Koulutuskeskus Salpauksen opinto-ohjaaja Tarja Mäenpää, joka oli mukana kyselyn toteuttamisessa.

Kelpoisuuksista huolehtiminen on koulutuksen järjestäjän vastuulla. Mäenpään mukaan toinen esiin noussut ongelma ytoissa on, että niitä opetetaan ”siellä, täällä ja tuolla”.

– Jos esimerkiksi työelämätaitojen opetuksen kokonaisuus integroidaan kokonaan työssäoppimisjaksoille, niin kyllä siinä aika heppoisella otteella mennään. Yhteiset tutkinnon osat ovat jatko-opintokelpoisuuden kannalta niin tärkeä kokonaisuus, että niiden opetukseen tarvitaan kelpoinen opettaja.