Pantomiimin varassa pohjoisessa – Tuula lähti kahden viikon varoitusajalla valmistavan luokan opettajaksi Hettaan

Savonlinnalainen Tuula Laukkanen suuntasi vuosi sitten elokuussa kompassin neulan ylös ja lähti valmistavan luokan opettajaksi Enontekiön Hettaan. Vaativan vuoden aikana hän oppi rakastamaan kaamosta ja erilaisuutta.

Tuula Laukkanen pohtii kuumeisesti, mitä tehdä seuraavaksi. Hän on esitellyt itsensä yhdeksälle luokkaan tulleelle syyrialaislapselle ja he ovat esittäytyneet opettajalle.

Tilanne olisi muuten varsin tavallinen, mutta heillä ei ole yhteistä kieltä, eivätkä lapset ole tottuneet istumaan paikoillaan. He ovat saapuneet Suomeen vain pari viikkoa aiemmin.

Tuula keksii, että opettaa oppilaille aivan alkuun värit suomen kielellä. Hän puhuu hyvin hitaasti ja kommunikoi elekielellä.

Edessä oleva vuosi valmistavan luokan opettajana näyttää lähtöruudusta katsottuna kaoottiselta. Päässä pyörii karuselli. Miten hän selviää opetuksesta itsekseen koko loppuvuoden?

– En osannut odottaa, että olisin täysin yksin ryhmäni kanssa, Tuula muistelee ensimmäisiä hetkiä viime lukuvuoden työpaikassaan Hetan yhtenäisessä peruskoulussa.

 

Lähtö Savonlinnasta Enontekiön Hettaan tuli kahden viikon varoitusajalla. Työtön Tuula haki paikkaa elokuussa, ja työ alkoi syyskuun puolivälissä.

Tuulalla on monipuolinen opettajakokemus, ja nyt häntä kiinnosti työskennellä maahanmuuttajien parissa. Myös pohjoinen sijainti viehätti.

Muutto lähes tuhannen kilometrin päähän vaati paljon järjestelyjä kotipaikkakunnalla.

– Töihin piti lähteä niin nopeasti, ettei siinä oikeastaan voinut valmistautua tulevaan. Toisaalta koulun rehtori sanoi, että ei tarvitse suunnitella, tulet vaan.

Haasteet yhdeksän syyrialaislapsen opettajana alkoivat heti. Levottomat lapset ja nuoret villitsivät toisiaan ja poukkoilivat ympäriinsä. Desibelejä piisasi. Luokassa ei aluksi ollut oikeastaan minkäänlaisia varusteita, ei edes liitutaulua.

– Vedin seinälle A3-papereita ja piirsin niihin.

Aina täytyi olla takataskussa suunnitelma B porukan villiintymisen varalta.

Ensimmäiset kuukaudet Tuula teki töitä yömyöhään suunnitellen tunteja vallattomille oppilaille. Eri-ikäisten, temperamenttisten lasten opettaminen samassa ryhmässä yhtä aikaa vaati kekseliäisyyttä ja hyviä hermoja.

– Ammattikorkeassa työskennellessäni saatoin suunnitella useamman kurssin kerralla. Valmistavan luokan opetuksessa suunnitelmat muuttuivat jatkuvasti, Tuula vertaa.

Aina täytyi olla takataskussa suunnitelma B porukan villiintymisen varalta.

– Silloin otin mukaan jonkin toiminnallisen jutun, jonka aikana kirjat laitettiin sivuun. Se saattoi esimerkiksi olla muistipeli tai verbin esittäminen pantomiimina.

Keväällä oppilaat harjoittelivat istumaan täysin hiljaa pulpetissaan. Sekin oli heille uutta.

Konflikteja ratkaistiin välillä arjen tulkin eli maahanmuuttajien omaa kieltä puhuvan avustajan kanssa. Toisinaan kutsuttiin lapsen isä paikalle selvittämään asiaa. Apuna oli myös tulka-puhelin, jolla sai suoran yhteyden tulkkiin. Keskenään lapset puhuivat arabian, turkin ja kurdin kieliä.

Oppilaat ja opettaja olisivat tarvinneet enemmän tukea.

Tuula kehitti luokkansa kanssa oman rutiinin. Uusi kirjain opiskeltiin viikoittain tai parin viikon välein, ja kirjaimia seurasivat tavut ja sanat. Sanakokeita pidettiin joka viikko, niistä lapset pitivät paljon. Opettajalta vaadittiin myös heittäytymistä.

– Jos minun piti kertoa jokin verbi, niin näytin sen konkreettisesti.

Ryhmään lokakuussa saatu koulunkäyntiavustaja sanoikin, että open täytyy olla näyttelijä.

Avustaja saatiin Tuulan vaatimuksesta. Opettajan kuormitus keveni.

– Koulunkäyntiavustajan apu oli ihan ehdoton asia. Olin hänen tuloonsa saakka valtavan työllistetty.

Tuula joutui muutenkin taistelemaan sekä oppilaiden että oman työympäristönsä puolesta. Kritiikkiä saa etenkin koulun sisäinen yhteistyö.

– En saanut sellaista tukea, mitä pitäisi, vaan apua täytyi aina anoa.

Kulttuurierojen ja oppilaiden monenlaisten taustojen vaikutus opetukseen osallistumiseen oli valtava, puhumattakaan kieleen liittyvistä ongelmista. Oppilaita olisi auttanut, jos oman opettajan lisäksi tukea olisi saanut toiselta erityisopettajalta.

 

Lasten taitojen karttuminen toi onnistumisen hetkiä. Yksi mieleenpainuvimmista oli oppilaiden joulujuhlassa esittämä joululaulu Joulukirkkoon.

Tuula halusi oppilaille juhlaan oman ohjelmanumeron, vaikka aikaa oli vähän. Sanoja opeteltiin joka aamu koko syksyn ajan.

Juhlan koittaessa lapset empivät esiintymistä ajatellen, että kaikki nauravat heille. Mutta esitys sujui hienosti ja oppilaat saivat suuret aplodit.

– Kuulin jälkeenpäin, että yleisössä osa opettajista ja kyläläisistä oli itkenyt. Oli se itsellekin mahtava tunne, kuinka he selviytyivät ja oppivat niin lyhyessä ajassa laulamaan suomeksi.

Oppilaat oppivat uutta omassa tahdissaan. Eräs 15-vuotias ei ollut käynyt koskaan koulua eikä osannut lukea. Häntä hävetti, kun hän vertasi itseään muihin. Marraskuussa hän sanoi ääneen ensimmäisen tavun.

– Joulun jälkeen hän jo luki. Silloin minulla tuli kyyneleet silmiin, että kuinka hän on näin nopeasti oppinut, Tuula muistelee.

Oppilaat ja heidän vanhempansa ottivat Tuulan omakseen. Heistä välittyi aito välittäminen ja hyväsydämisyys.

– Luokassa oli rakkaudentäyteinen tunnelma. Yhden oppilaan äiti kertoi, että olen hänen lapsensa idoli. Se liikutti.

Tuula oli odotettu vieras perheiden illallispöydissä. Syyrialaiset halusivat tarjota opettajalle kotimaansa keittiön herkkuja.

Vuoden kuluessa Tuulan alkujännitys ja epävarmuus omasta osaamisesta vaihtuivat itseluottamukseen.

– Nyt tiedän, että selviydyn ja pärjään.

Pohjoisen luonnon lisäksi erilaiseksi paljastui myös paikallinen kulttuuri. Asiat ottivat aikansa ja myös Hetan kylän pienuus ja hiljaisuus tulivat Tuulalle yllätyksenä.

Vapaa-aikanaan Tuula rentoutui pohjoisen luonnossa.

– Lähtiessäni Hettaan ajattelin, että tässä voisi lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Saisin ammatilliseen osaamiseeni jotain uutta ja vapaalla olisin Lapissa lomalla.

Reilun 500 asukkaan Hetan kylän kupeessa komeilevat Pallastunturit. Tuula nautti lähes päivittäisestä luonnossa liikkumisesta. Hän pyöräili, patikoi ja hiihti.

Lukuvuoden aikana eletyt kolme vuodenaikaa ovat kaikki Tuulalle rakkaita. Jopa kavereiden ennakkoon kauhistelema kaamos.

– Minusta se oli ihanaa, kun taivas oli täysin sininen – ja ne upeat lumiset puut!

Parasta oli uudelleen löydetty lasketteluharrastus. Omat sukset hankittuaan Tuula oli tuttu näky Hetan rinteissä.

– Laskettelin neljä kertaa viikossa. Mahtavinta oli keväällä, kun aurinko alkoi paistoi rinteeseen.

 

Vuosi Hetassa oli vaativa ja raskas, mutta samalla ihana ja opettavainen elämänkoulu, jota en koskaan unohda. Tulen kaipaamaan niitä lapsia, Tuula summaa erilaista vuottaan.

Tänä syksynä Tuula aloitti uuden työn Joensuun yliopistossa.

 

Tuula Laukkanen

  • Savonlinnalainen 55-vuotias luokanopettaja, opinto-ohjaaja ja erityisopettaja.
  • Työskenteli viime lukuvuoden valmistavan opetuksen luokan opettajana Hetassa Enontekiöllä.
  • Työskennellyt 11 vuotta muotoilun lehtorina ammattikorkeakoulussa. Toiminut myös vaatetuksen ja sisustuksen opettajana toisen asteen koulutuksessa sekä opona ja yrittäjyyden opettajana.
  • Harrastaa monimuotoista urheilua ja lapsenlapsen kanssa touhuilua.

Erityisopetuksen asiat kuntoon

Enontekiön Hetan erityisopetuksen tilaa on käsitelty aluehallintovirastossa asti.

Hetan erityisopetuksen järjestelyistä tehtiin aluehallintovirastolle kantelu viime lukuvuonna.

OAJ:n erityisasiantuntija Päivi Lyhykäinen auttoi kantelun tekemisessä. Hän oli myös yhteydessä sivistystoimenjohtajaan ja vakuutti tämän siitä, että tilanteeseen tarvitaan muutos. Keskustelut sujuivat hyvässä hengessä.

Avi huomautti päätöksessään, että koulun pedagogiset asiakirjat pitää laittaa kuntoon, jotta niistä selviää oppilaiden oikea opetusryhmä ja riittävät tukitoimet voidaan taata. Nyt pienryhmää tarvitsevat oppilaat ovat päässeet erityisluokkaan, jolloin heidän tuen tarpeeseensa pystytään vastaamaan.