Jokainen oireilee tavallaan
Jos on nähnyt yhden nepsyn, on nähnyt vain yhden nepsyn. Vaikka kahdella lapsella olisi sama neuropsykiatrinen häiriö, he voivat oireilla eri tavoin. Tällöin myös tukikeinot on räätälöitävä yksilöllisesti.
Nepsypiirteisellä oppilaalla voi olla pulmia esimerkiksi tarkkaavuudessa, keskittymisessä tai kielen kehityksessä. Tunnesäätely tai aistitiedon käsittely ei välttämättä toimi normaalisti.
Oman toiminnan ohjaus ei ehkä suju, lapsella on motorista levottomuutta tai hänen on hankala hahmottaa sosiaalisia tilanteita. Osalla on mustavalkoista ajattelua tai vaikeuksia ymmärtää syy-seuraussuhteita. Monella tunteet läikkyvät helposti yli.
Kaikilla nepsyillä ei kuitenkaan ole oppimisvaikeuksia, vaan he saattavat päinvastoin olla akateemisissa taidoissa ikätasoaan edellä. Moni erityistä tukea tarvitseva lapsi on hyvin empaattinen ja pohdiskeleva.
Neurokirjolla oleminen ei myöskään automaattisesti tarkoita väkivaltaista käytöstä.
Ongelma: laki on monitulkintainen
Tukitoimista päätettäessä oppilaan diagnooseilla – tai niiden puuttumisella – ei ole merkitystä. Perusopetuslain mukaan jokaisella oppilaalla on oikeus saada “riittävää oppimisen ja koulunkäynnin tukea heti tuen tarpeen ilmetessä”.
Koska laki ei määrittele, mikä on riittävää tukea, tulkinta jää koulutuksen järjestäjän vastuulle.
Moni nepsy tarvitsee yleistä tukea vahvempia tukimuotoja. Käytännössä tehostetun tuen päätöksellä saa tukiopetusta ja osa-aikaista erityisopetusta.
Erityisen tuen päätös taas tuo oppilaalle mahdollisuuden opiskella erityisluokalla ja saada kokoaikaista erityisopetusta jossakin oppiaineessa tai kaikissa oppiaineissa. Lisäksi hänen oppimääräänsä voidaan tarvittaessa yksilöllistää.
Opettajalla on oikeus vaatia, että lapsen tuen tarve ja vahvuudet selvitetään ja otetaan ryhmiä muodostettaessa huomioon. Luokkaan voi myös yrittää vaatia toista aikuista.
Jos kunta ei järjestä nepsy-oppijan luokkaan omaa koulunkäynnin ohjaajaa, koulun henkilöstön kannattaa miettiä, voisiko ohjaaja olla yhteinen toisen luokan kanssa. Tai olisiko yhteisopettajuus vaihtoehto?
Ongelmista on tärkeää kertoa avoimesti ja viipymättä rehtorille tai päiväkodin johtajalle, jotta esihenkilö pystyisi reagoimaan muutostarpeisiin. Mitä parempi on ryhmän yleinen tuki, sitä vähemmän tarvitaan tehostettua tai erityistä tukea.
Muutokset ja siirtymät tuottavat tuskaa
Päiväkoti-ikäiselle nepsylle pelkkä itsenäinen pukeminen tai syöminen voi olla lähes mahdoton tehtävä. Ensimmäisen luokan aloittavalle kouluympäristö saattaakin olla järkytys, koska ympärillä on yhtäkkiä paljon vähemmän aikuisia auttamassa.
Varhaiskasvatuksessa hyväksi havaittuja konsteja on järkevää hyödyntää myös koulussa.
Ajastin tai tiimalasi on hyvä keino osoittaa lapselle, montako minuuttia on aikaa ruokalaan lähtöön. Välitunnilla mukana on aikuinen, joka panee pelit ja leikit alkuun, osallistuu itsekin ja auttaa selvittämään kiistatilanteet.
Yläkoulu näyttäytyy usein nepsylle kaaoksena, koska opettajat ja luokkahuoneet vaihtuvat alati.
Luokanvalvojan tai erityisopettajan onkin hyvä varmistaa, että oppilas tietää, missä hänen tulee milloinkin olla. Oppilas voi esimerkiksi tutustua koulurakennukseen kahden kesken tukioppilaan kanssa.
Tuen tarve ei pääty peruskouluun. Etenkin, jos oppilas on aina opiskellut pienryhmässä, toisen asteen 30 hengen ryhmät ovat sokki. Tällöin on tärkeää harjoitella isommissa joukoissa olemista pikkuhiljaa.
Oppilasta ei kuitenkaan kannata heittää taito- ja taideaineiden isoihin ryhmiin, koska siellä edellytetään usein itseohjautuvuutta. Turvallisempi valinta ovat lukuaineet, joiden opiskelu on helpommin strukturoitavissa.
Opettajalla on oikeus vaatia, että lapsen tuen tarve selvitetään.
Osaavatkohan he varautua?
Päiväkodista kouluun tai alakoulusta yläkouluun siirryttäessä on oleellista järjestää tiedonsiirtopalaveri. Mukaan on syytä ottaa nykyinen ja tuleva opettaja, erityisopettajat, huoltaja ja mahdolliset muut lapsen kanssa työskentelevät ammattilaiset.
Pedagogiset asiakirjat tulee toimittaa suoraan tulevalle opettajalle tai erityisopettajalle. Näin ne eivät hautaudu koulusihteerin tai rehtorin pöydälle.
Mikäli tulevan vuoden opettajaa ei vielä keväällä tiedetä, kannattaa kirjata asiat papereihin mahdollisimman tarkkaan ja järjestää siirtopalaveri heti lukuvuoden alkaessa.
Suvantohetket purkavat kuormitusta
Neurokirjon lapset ja nuoret kuormittuvat helposti. Aina väsähtäminen ei edes johdu oppimisesta vaan kaikesta muusta, mitä ympärillä tapahtuu. Ryhmässä tulisikin kiinnittää erityistä huomiota kaveritaitoihin sekä kaikille yhteiseen tunne- ja mielenterveystaitojen opetukseen.
Erityislapset hyötyvät ennakoinnista ja strukturoinnista. Aamulla on siis viisasta käydä läpi päivän ohjelma ja asettaa siitä kertovat kuvataulut seinälle. Retkistä ja muista poikkeuksista pitää kertoa etukäteen.
Oppimisympäristö vaikuttaa nepsypiirteisen oppijan toimintakykyyn merkittävästi.
Monen keskittymisvaikeuksista kärsivän on helpompi istua virikkeettömän seinän vieressä kuin ikkunan äärellä. Takarivi saattaa olla paras paikka, jos lapsella on tapana kääntyä katselemaan takanaan olevia kavereita.
Aistiyliherkät lapset kuormittuvat nopeasti äänistä, valoista ja sosiaalisesta vilskeestä. Heitä – mutta samalla myös ketä tahansa muita varten – luokassa tulisi olla sermejä tai suojaisia sopukoita, joihin voi vetäytyä työskentelemään rauhassa.
On järkevää pilkkoa keskittymistä vaativat tehtävät vaikka kymmenen minuutin pätkiin ja sallia oppilaalle liikkuminen. Levoton oppilas saa itse hakea uuden kynän kaapista. Naapuriluokan opettajan kanssa voi sopia, että oppilas tuo tälle tarvittaessa “tärkeän viestilapun”.
Jos nälkäkiukku uhkaa keskeyttää syömisvaikeuksista kärsivän oppilaan oppimisen, hän voi sovitusti hakea keittiöhenkilökunnalta ylimääräisen näkkärin.
Pitkällä välitunnilla nepsyn kuormitusta voi purkaa tarjoamalla hänelle mahdollisuuden yksinoloon. Alakoululainen voi jäädä koulunkäynninohjaajan kanssa päivälevolle tai pelaamaan lautapeliä. Yläkouluikäisen voi päästää vaikka kirjastoon lukemaan.
Tiukan palautteen antamista erityislapselle kannattaa välttää. Hän on jo todennäköisesti saanut tarpeeksi sapiskaa.
Mikä kuuluu minulle, mikä terapeutille?
Oppilaan tukemisessa opettajan vastuulla ovat opetustilanteet ja pedagogiset ratkaisut. Toimivien käytäntöjen löytämiseksi on tärkeää tehdä koulun sisäistä yhteistyötä eli hyödyntää erityisopettajien, koulupsykologin, kuraattorin ja koulunkäynninohjaajien osaamista.
Lisäksi on viisasta konsultoida vanhempia ja lapsen kanssa työskenteleviä sote-ammattilaisia. Kuntoutuksen ammattilaisen voi vaikka pyytää tarkkailemaan oppituntia, jotta haastaviin tilanteisiin keksittäisiin yhdessä ratkaisuja.
Tiivis yhteydenpito koulun ulkopuolisiin ammattilaisiin kannattaa niin kauan kuin se tukee omaa työtä. Jos neuvonpito alkaa kuormittaa, sitä on syytä rajata.
Työpaikalla olisi hyvä keskustella siitä, kuka auttaa nepsyä siirtymätilanteissa ja välitunneilla. Voisiko tässä hyödyntää koulunkäynninohjaajia?
Yksin ei saa jäädä
Opettajalla on oikeus sellaiseen ammattitaitoon, mitä työ vaatii.
Kun ryhmässä on nepsy-oppilas, opettajan pitäisi OAJ:n mielestä päästä tarvittaessa täydennyskoulutukseen työajalla ja työnantajan kustantamana. Tällä hetkellä koulutukseen pääsy kuitenkin vaihtelee kunnittain erittäin paljon.
Opettajan pitää saada jaksamiseensa tukea työyhteisöltään ja esihenkilöltään. Ihannetapauksessa työpariksi järjestyy erityisopettaja. Kunnassa olisi myös hyvä olla verkostoryhmä, josta saisi apua nepsy-pulmien ratkomiseen.
Yksi keino on käsitellä aihetta veso-päivien yhteydessä. Nuorille opettajille apua voi olla myös mentoroinnista.
Konkreettisia työkaluja oppitunneille tarjoaa esimerkiksi Mieli ry. Yhdistys kouluttaa koulujen ja oppilaitosten henkilöstöä sekä tuottaa materiaaleja varhaiskasvatukseen, peruskouluun ja toiselle asteelle.
Riittävästi kehuja, sopivasti haastetta
Missä oppilas on hyvä? Opettajan tärkeä tehtävä on auttaa lasta löytämään vahvuutensa ja antaa hänelle mahdollisuus näyttää taitojaan. Toisinaan on tarpeen eriyttää ylöspäin.
Erikoisia mielenkiinnon kohteita voi hyvin käsitellä vaikkapa äidinkielessä, kuvataiteessa tai moni- alaisissa projekteissa.
Tiukan palautteen antamista erityislapselle kannattaa välttää. Hän on jo todennäköisesti saanut tarpeeksi sapiskaa sille päivälle.
Parempi idea on kääntää negatiivinen positiiviseksi. Esimerkiksi lintsanneelle yläkoululaiselle voi sanoa: “Hienoa, kun tulit, onpa kiva nähdä sinut taas täällä!”
Moni nepsy kärsii huonosta itsetunnosta ja vääristyneestä minäkuvasta, joten opettajan on tärkeää muistaa jaella kehuja yrittämisestä ja pienistäkin onnistumisista.
Juttua varten on haastateltu erityispedagogi ja kasvatustieteen tohtori Erja Sandbergiä, OAJ:n erityisasiantuntijaa Sari Jokista sekä Mieli ry:n erityisopettajataustaista asiantuntijaa Anni Helotietä.
-
Educassa annetaan eväitä nepsy-oppijan tukemiseen ja opettajan jaksamiseen pe 26.1. klo 16.15. Nepsytietoista pedagogiikkaa käsitellään pe 26.1. klo 17.15.