Open tarina: Koneet tilttaavat, Javanainen ei

Eläkeikä vilahti jo ohi, mutta Juha Javanainen työskentelee täysillä opettajana. Konkari myöntää, että tietotekniikan kärryille hän ei ole koskaan kunnolla päässyt kipuamaan. Eikä hän ole halunnutkaan – osaahan hän keskustella ja opettaa.

Mikä saa tamperelaisen historian ja yhteiskuntaopin opettajan Juha Javanaisen yhä jatkamaan työssään, vaikka eläkkeellekin olisi päässyt jo pari vuotta sitten?

Suurin syy ovat Javanaisen mukaan oppilaat. Heistä hän sanoo aidosti pitävänsä.

– Minä tykkään olla ja keskustella nuorten kanssa. Aikuiset eivät välttämättä ole yhtä rehellisiä, ainakin teennäisyyttä on aikuisten puheissa enemmän.

Toisinaan oppilaiden rehellisyys ilmenee töksäytyksinä: tämä tai tuo asia nyt ei voisi vähempää kiinnostaa! Javanainen ei kavahda sellaistakaan.

– Joskus nuoren mielipide tulee esiin negatiivisena asenteena opittavaa asiaa kohtaan. Mutta silloinkin tulee tunne, että jotain rehellistä taas sanotaan. Pidän siitä, että asioista pystytään puhumaan suoraan.

 

Ja nyt kun rehellisyys on sallittu – ja niin kiintymys kuin arvostuskin oppilaita kohtaan tunnustettu – myös Javanaisella on lupa sanoa, mikä nykypolven taipumuksissa ei voisi häntä vähempää kiinnostaa. Se on älypuhelimen vahtaaminen.

Empatiataidot kuihtuvat, kun keskustelu kasvokkain vähenee.

Liiallinen kännykän käyttö on muodostunut ongelmaksi usealla nuorella, Javanainen sanoo.

– Se on suuri häiriötekijä. Se addiktoi. Sitä katsotaan jatkuvasti. Onko tullut viestejä? Onko tullut reaktioita? Selfiet ja se, saako itse huomiota, kiinnostavat enemmän kuin maailman meno.

Empatiataidot kuihtuvat samalla, kun keskustelu kasvokkain vähenee ja nuoret tykittävät toisilleen lyhyitä viestejä kännyköillään, Javanainen toteaa.

– Se tekee huonoa keskittymiskyvylle ja kielelle. Lukion vaatimukset yhtään pidempien tekstien lukemisesta tai tuottamisesta tulevat monelle suurena järkytyksenä.

Juha Javanaisen vahvuuksia opettajana on ollut keskusteleminen. – Ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän haluan opettaa, miten parhaiten osaan.

 

Javanainen aloitti opettajan uransa vuonna 1983, ensin luokanopettajan sijaisena, sitten erityisopettajana ja lopulta historian ja yhteiskuntaopin opettajana.

Moni asia oli toisin. 80-luvulla opettajan tehtävänä oli pitää käsin kirjoitettua päiväkirjaa jokaisen oppitunnin kulusta. Kaupunki keräsi, tarkasti ja arkistoi päiväkirjat. Joskus kouluhallinnon tarkastaja vieraili oppituntiakin syynäämässä, Javanainen kertoo.

Wilmaa ei ollut, mutta opettajainhuoneessa oli yksi puhelin, johon vanhemmat saattoivat soittaa. Arviointikeskustelujen sijaan vanhemmat tavattiin yhteisessä vanhempainillassa kerran – hyvässä lykyssä toisenkin kerran – lukuvuoden aikana.

Kynä sauhusi, mutta tuntityöskentelyssä apuna oli vihreä taulu ja liitukin. Jossakin vaiheessa opetusta päästiin elävöittämään ensimmäisillä piirtoheittimillä ja lopulta television avulla.

– Luokassa oli yksi 26 tuuman televisio, josta yritettiin tuijottaa tiettyyn kellonaikaan lähetettyä Koulu-tv:n ohjelmaa. Nyt minulla on tykit ja screenit, ja kaikki näkyy kuin oltaisiin elokuvissa.

 

Jos vihjaa, että Javanainen on pudonnut modernin tieto- ja viestintäteknologian kärryiltä, tulee samalla olettaneeksi, että hän olisi näille kärryille joskus kavunnut. Ei Javanainen halunnut tähän kyytiin hypätä alun pitäenkään.

Sen hän kyllä tietää, että vastarinnassa kaikkivoipaa tietotekniikkaa kohtaan on kyse taistelusta tuulimyllyjä vastaan.

– Toin 80-luvulla esiin, että periaatteessa minä vastustan tätä tietokonemaailmaa. Minulle sanottiin, että älä viitsi Juha edes yrittää. Ylipäänsä koulumaailmassa vastaus oli se, että tämä on tulevaisuus ja kaikki muu on mahdotonta.

Javanainen huomauttaa, että hänelle ja monelle hänen sukupolvensa opettajalle tietotekniikan vallankumous on teettänyt suunnattomasti työtä. Heillä tilanne oli toinen kuin myöhemmillä polvilla, joille tietokoneet ja älylaitteet lyödään käteen oppimisen kannalta herkemmässä iässä.

Kun internet yleistyi, Javanainen oli jo nelissäkymmenissä. Nuorimmat eivät muista, mitä ovat korput ja lerput, mutta nämä muoviset tallennuslevykkeet tulivat Javanaiselle tutuiksi jo yliopisto-opiskelijana.

– Mutta sitten 90-luvulla tietokoneita piti alkaa oikeasti hallitsemaan. Siinä on ollut hirveä kouluttautuminen, joka ei ole koskaan päättynyt.

Kyseessä on ollut kestävyysjuoksu, josta on puuttunut maaliviiva. Rima ei ylity, koska se nousee jatkuvasti.

– Järjestelmät ja alustat muuttuvat koko ajan. Minä joudun pyytämään tyttäreltäni ja pojaltani apua, että mitä nyt tehdään, kun kone tilttasi.

 

Tietoteknisistä taidoista Javanaiselta parhaiten sujuu tekstin tuottaminen näppäimistöä paukuttamalla. Hän on kirjoittanut yhteensä 29 lähinnä paikallishistoriaa käsittelevää kirjaa.

Historia tuli Javanaisen elämään hänen isänsä käymän sodan ja Viipurista alkaneen evakkotaipaleen kautta.

– Isäni haavoittui kesällä 1944 Siiranmäen taistelussa. Hänen traumansa tarkoittivat sitä, että myös minun nuoruuteni oli yhtä sotaa. Sota jäi hänellä päälle, ja siitä hän jaksoi puhua alituiseen.

Toinen vaikuttaja historiaan suuntautumisessa oli lukion innostava historianopettaja Olavi Saija.

– Oli keskustelutunteja. Hän sanoi, että meikäläinen oli niissä hyvin mukana.

Keskusteleminen onkin ollut Javanaisen opetuksessa pedagogiikan ydinasioita. Nuorten kanssa käytäviin keskusteluihin hän sanoo laittavansa itsensä täysillä likoon. Opettajan työ on kutsumus, johon mennään eikä meinata, hän sanoo.

– Kaiken A ja O on ystävällisyys ja oppilaiden huomioiminen. Juttelen heidän kanssaan myös niitä näitä. En loukkaannu sanoista, mutta yritän korjata asioita paremmiksi.

 

Uransa aikana Juha Javanainen on tullut tutuiksi tuhansien ja taas tuhansien oppilaiden kanssa. Tälläkin hetkellä miehellä, joka voisi jo olla eläkkeellä, on 31 opetustuntia viikossa.

Parin vuoden päästä eli 68-vuotiaana Juha Javanaisen on jo jäätävä vanhuuseläkkeelle.

Oppilaita hänen oppitunneillaan tamperelaisessa Takahuhdin koulussa kiertää nyt kolmisensataa.

– Se on paljon. Historia ja erityisesti yhteiskuntaoppi ovat oppiaineita, joissa pitää pysyä ajan tasalla. Lisäksi työhön liittyy myös koulunpidollisia muutoksia. Luokkaan tulee jatkuvasti uusia nuoria, jotka ovat saaneet erilaisen kasvatuksen kuin edellinen polvi.

Osa oppitunnista kuluu opetustyöhön, osa kasvattavaan keskusteluun. Näiden päälle nykyopettajalla on kosolti silppuisia monitoimihenkilön työtehtäviä.

– Joskus sitä miettii, selvitäänkö töistä vai aletaanko palaa loppuun. Hektisyys ja tehokkuus heijastuvat myös oppilaisiin.

Javanainen ratkoisi 2020-luvun koulun pulmia panostamalla yhteisöllisyyteen: turvalliseen luokkaan, jonka olisi yhtenäinen, kannustava ja toisensa hyväksyvä porukka.

Niin, ja ne kännykät Javanainen haluaisi kerätä pois. Mutta eihän hän saa kajota oppilaiden tavaroihin.

– Jos yritetään sopia, että kännyköitä ei tunnilla käytetä, niin murrosikäinen laittaa puhelimensa piiloon. Ja se on koko ajan käden ulottuvilla.

 

Juha Javanainen

  • Historian ja yhteiskuntaopin opettaja Takahuhdin koulussa Tampereella.
  • Syntynyt ja elänyt koko ikänsä Tampereella. 65-vuotias.
  • Kirjoittanut 29 tietokirjaa, joista valtaosa käsittelee Tampereen paikallishistoriaa. Kirjoittaa myös eri lehtiin.