”Nyt tiedostan kokemusasiantuntijana, miltä tuntuu jäädä syrjään” – Hannele Cantell toivoo opettajiin moninaisuutta

Opettajankouluttaja Hannele Cantell toivoo opettajiin lisää moninaisuutta. Työyhteisöiltä hän odottaa erilaisuuden kunnioittamista ja haluaa omalla esimerkillään herkistää opiskelijat huomaamaan erilaiset tuen tarpeet.

Opettajankouluttaja, vähemmistöjen puolustaja ja kirjailija. Näin luonnehtii itseään 56-vuotias Hannele Cantell, jonka elämän mullisti kaksi vakavaa sairautta.

Cantell painottaa, ettei hänen sairastumisensa ole sankaritarina. Jos hän olisi saanut valita, hän ei tietenkään olisi sairastunut. Hän kuitenkin kokee olevansa parempi opettajankouluttaja nyt.

– Puhun entistä suuremmalla sydämellä erilaisuuden kunnioittamisesta ja monenlaisten ihmisten näkökulmien ymmärtämisestä. Vasta nyt tiedostan, minkälaisista asioista ulkopuolisuuden ja surullisuuden tunteet kumpuavat.

Rakenteita muuttamalla voidaan Cantellin mukaan parantaa erilaisten ryhmien asemaa. Mutta jopa rakenteita enemmän pitäisi huomioida tunteet, jotka tulisi muistaa myös koulussa inkluusion ja erityisen tuen muodoista keskusteltaessa. On otettava huomioon tukea tarvitseva ja ymmärrettävä, miltä tuntuu olla avustettava ja erilainen kuin muut.

– Nyt tiedostan kokemusasiantuntijana, miltä tuntuu jäädä syrjään. Siksi erilaisten tukien muodoista päätettäessä on keskityttävä ihmisiin.

Rollaattori ja kaiteet helpottavat Hannele Cantellin liikkumista.

Kahdeksan vuotta sitten Cantellilla diagnosoitiin myastenia gravis, hermo-lihasliitoksen sairaus, jonka oireena on tahdonalaisten lihasten väsyminen ja heikkous. Kolme vuotta myöhemmin hän sai jäykkyysoireyhtymä-diagnoosin. Jälkimmäinen on ultraharvinainen neuroimmunologinen sairaus, johon sairastuu vain yksi miljoonasta.

Cantell sanoo olevansa sillä tavalla onnekas, että molemmat sairaudet diagnosoitiin nopeasti ja hän sai suhteellisen pian oikeanlaista hoitoa. Parantavaa hoitoa ei kuitenkaan ole, ja molemmissa sairauksissa on pahenemisvaiheita.

Koska kivut olivat kovat ja liikkuminen hankalaa, työterveysneuvotteluissa keskusteltiin työtehtävistä. Cantellilla oli valtava halu jatkaa opettajankouluttajana, mutta työnkuvaa oli pakko muuttaa.

Cantell joutui jättämään opetusharjoittelujen seurannan ja ulkona oppimisen metsäretkineen. Nyt hän työskentelee vain Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan Minerva-kampuksella.

Terveyden ja monen itselle rakkaan asian menettäminen on vahvistanut Cantellin halua jatkaa työelämässä.

– Opettamisessa olen edelleen hyvä. Saan positiivista palautetta, ja vuorovaikutus opiskelijoiden kanssa toimii.

Korona-aika helpotti Cantellin työntekoa. Etäopetus mahdollisti työskentelyn kotoa käsin.

Cantell opettaa yhä jonkin verran etänä. Työpaikan työhuoneeseen on myös järjestetty lepomahdollisuus, ja yliopiston tiloja on muokattu esteettömämmiksi.

Työelämässä inhimillisyyden kulttuuri, välittäminen ja kiitokset kantavat pitkälle.

Sairastumisensa jälkeen Cantell kirjoitti 200 kollegalleen sähköpostia, jossa kertoi vaikeasti hahmotettavista neurologisista sairauksistaan sekä apuvälineiden ja tuen tarpeestaan. Cantell kiittää erityisesti kampuksensa vahtimestareita saamastaan avusta.

Yliopistolla Cantell ei tarvitse avustajaa, mutta työmatkoille hän ei voi ilman tuttua avustajaa lähteä. Helmikuussa Cantell kävi työmatkalla Intian Bangaloressa, jossa hän on tehnyt yliopiston ja kyläkoulujen opettajien kanssa yhteistyötä kymmenkunta vuotta.

– Kun ensimmäisen kerran sairastumisten jälkeen kävin Intiassa syksyllä 2022, avustajana oli puolisoni. Tuo reissu oli valtava onnistumisen kokemus.

Cantell sanoo muuttuneensa sairauksiensa myötä avarakatseisemmaksi ja ymmärtäväisemmäksi. Samoja ominaisuuksia hän yrittää siirtää tuleviin opettajiin. Cantell toivoo, että kouluttajan pyytämä apu herkistää opiskelijoita huomaamaan muitakin avun tarpeessa olevia.

Hannele Cantell haluaa, että vammaiset ovat näkyvillä koulutusjärjestelmässä ja työelämässä.

Etäyhteydellä opettaessa Cantellin opiskelijat eivät näe hänen sairauksiaan. Cantell onkin usein kysynyt uudelta opiskelijaryhmältä ensin palautetta luennosta ja kertonut vasta sitten vammoistaan ja apuvälineistään. Sen jälkeen ryhmä on keskustellut suhtautumisesta vammaisuuteen.

– Puhumme siitä, miten liian vahvat mielikuvat vaikuttavat kohteluun. Opettajan on suhtauduttava kaikenlaisiin oppijoihin lämmöllä.

Vammaisaktivistina Cantell haluaa, että koulutusjärjestelmässä ja työelämässä vammaiset ovat näkyvillä. Hän toivoo kouluihin vammaisia opettajia, mutta opiskelijoissa heitä ei edelleenkään juuri näy.

Cantell on pohtinut, mikä estää ympäröivän yhteiskunnan näkymisen vahvemmin opettajaksi opiskelevissa. Yhteiskunnan muutokset heijastuvat opettaviin sisältöihin mutta eivät opiskelijajoukkoon.

– Moninaisuuden pitäisi näkyä enemmän. Olisiko opettajankoulutuksen sisäänottokriteereissä muutettavaa?

Cantellin mukaan suomalaista työelämää olisi mahdollista parantaa yksinkertaisin keinoin. Voisimme välittää enemmän toisistamme, kysyä mitä kuuluu tai voinko auttaa.

– Emme tarvitse isoja juttuja siihen, että ihminen viihtyy työssään tai kokee itsensä arvostetuksi. Inhimillisyyden kulttuuri, välittäminen ja kiitokset kantavat pitkälle.

Cantell itse kokee saavansa tukea työyhteisöltään. Rinnalla kulkee myös työterveys ja Hus:n erikoissairaanhoito.

– Meikussa minulla on tutut lääkärit, ja saan laadukasta hoitoa.

Hannele Cantell

  • Työskennellyt opettajankouluttajana vuodesta 1994.
  • Helsingin yliopiston dosentti, maantieteen didaktiikan vanhempi yliopistonlehtori, kestävyyskasvatuksen asiantuntija ja tutkija opettajankoulutuksen GINTL-yhteistyöprojektissa Intian Bangaloressa.
  • Oppikirjailija yli 30 vuoden kokemuksella.
  • Kirjailija, Sekunnit ennen kaatumista -romaani 2022.
  • Koiton Laulun laulaja.
  • Puoliso, kahden aikuisen pojan äiti.