Turhautumista, uupumista ja alanvaihtomietteitä – viime aikoina monet kasvatus- ja opetusalan ammattilaiset ovat kertoneet julkisuudessa tällaisista tuntemuksista. Myös muilta aloilta kuulee väitteitä, että työelämä on mennyt rikki.
Työterveyslaitoksen vanhempi asiantuntija Minna Toivanen myöntää, että puheet rikkoutumisesta eivät ole tuulesta temmattuja. Hän on tutkinut asiantuntijatehtävissä työskentelevien kokemaa työpainetta vastikään päättyneessä Ylipursuavasta olennaiseen -hankkeessa.
Isoin ongelma asiantuntijoiden työssä näyttää kaikilla aloilla olevan liiallinen työn määrä. Noin 80 prosenttia tuntee aikapainetta.
– Eniten kovasta kiireestä kärsivät johtajat, mutta hyvänä kakkosena tulivat opetusalan ammattilaiset. Nais- opettajista aikapainetta koki peräti 93 prosenttia ja miesopettajista 80 prosenttia, Toivanen kertoo hankkeen tutkimuksen tuloksista.
Tutkimus eritteli myös sitä, tunkeutuuko työ vapaa-ajalle: tekeekö asiantuntija töitä vielä työpäivän jälkeen, murehtiiko hän töitä vapaalla tai tuleeko työ uniin. Kolmanneksi tutkijat tarkastelivat ydintyön kannalta epäolennaisia tai täysin turhia työtehtäviä.
Opettajat olivat ykkösiä työn murehtimisessa. Myös epäolennaiset työtehtävät korostuivat opettajien vastauksissa.
– Tällaiset ei-legitiimit työtehtävät ovat hyvin kuormittavia, koska ne vievät aikaa ydintyöltä. Kun työn tavoitteet eivät täyty, ammattiylpeys ja -identiteetti alkavat murentua. Se voi olla hyvin satuttava kokemus, Toivanen huomauttaa.
Opettajat olivat ykkösiä työn murehtimisessa.
Mikä opettajia töissä kuormittaa? Syitä löytyy niin yhteiskunnallisista muutoksista, lainsäädännöstä, ristiriitaisista odotuksista, rajallisista resursseista ja opettajien itse itselleen asettamista vaatimuksista, erityisasiantuntija Sara Simberg OAJ:stä kertoo.
Ykkönen on Simberginkin mukaan liiallinen työn määrä.
– Opettajille on tullut koko ajan lisää tehtäviä, ja lasten ja nuorten tuen tarpeet ovat lisääntyneet. Samaan aikaan monilla meidän alan työpaikoilla on käyty yt-neuvotteluita ja väkeä on irtisanottu. Entistä pienempi porukka tekee samat työt, Simberg listaa.
Lisää työtä teettää myös lasten ja nuorten lisääntynyt pahoinvointi. Äärimmillään se voi purkautua väkivaltaisena käytöksenä.
Sosiaaliturvaan ja terveydenhuoltoon tehdyt leikkaukset eivät varsinaisesti paranna tilannetta.
Odotuksetkin ovat koventuneet. Osa huoltajista pitää itseään lapsensa koulutuksen kuluttajina. Wilma-viestit ja vaatimukset viuhuvat.
Vaatimuksia ja odotuksia tulee myös lainsäädännöstä ja Opetushallituksen ohjauksesta.
– Myös opettajat itse vaativat itseltään paljon. Opettajissa on paljon tunnollisia puurtajia, Simberg sanoo.
Hän tähdentää, että monet työn ongelmat palautuvat rahaan tai pikemminkin sen puutteeseen. Kun leikataan monesta paikasta, voi syntyä vahingollisia ketjureaktioita, jotka näkyvät niin päiväkodeissa ja kouluissa kuin niiden ulkopuolellakin.
Pääsääntöisesti arki tuntuu sujuvan kouluissa ja päiväkodeissa hyvin, arvioi työterveyspsykologi Seppo Kari.
– Opettajat tekevät työtään kaikilla eri asteilla ihan pystyvästi.
Hän huolehtii Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen työntekijöiden hyvinvoinnista.
Vaikka Karin pakeille tulee päivittäin väsyneitä ammattilaisia, hän ei ole huomannut, että uupuminen tai väsyminen olisivat alalla lisääntyneet.
Hän arvelee, että ihmisten ymmärrys jaksamisen ongelmista ja työkuormituksesta on kasvanut, samoin ihmiset ovat rohkaistuneet puhumaan ongelmista.
– Mediassa esillä olleista yksittäisistä kokemuksista ei voi vetää johtopäätöksiä ongelmien määrästä, hän sanoo.
Miksi opettajat sitten tulevat Karin vastaanotolle?
Asiakkaat kertovat usein uupumisriskistä, stressistä, mielialan laskusta ja ahdistuneisuudesta. Työmäärä tuntuu suurelta ja kuormittaa.
Psykologi kertoo panneensa merkille, että opettajien työ on muuttunut vuosien saatossa vaativammaksi. Kaikenlaisia työn häiriöitä ja keskeytyksiä on tullut lisää. Työssä onnistumisesta on tullut aiempaa vaikeampaa.
Työterveyspsykologin vastaanotolla ongelmien ratkominen alkaa tilanteen jäsentämisestä, yrityksestä ymmärtää, mistä ongelmissa on kyse.
– Mikä osuus on työperäistä ja mikä tulee muualta? Mitä voi tehdä itse jaksamisensa eteen? Mitä voidaan tehdä työyhteisön kanssa? Kari selittää.
Hänen mukaansa Helsingin kaupunki ottaa jaksamisen vakavasti ja on satsannut muun muassa uusien opettajien perehdyttämiseen.
Ihmiset ovat rohkaistuneet puhumaan ongelmista.
Psykososiaalisen työturvallisuuden rakentamisessa ollaan Suomessa yleisesti vasta alkuvaiheessa, sanoo OAJ:n Simberg.
– Fyysinen työkuormitus ja erilaiset haitta- ja vaaratekijät kuten säteily ja myrkyt meillä huomioidaan jo hyvin. Sen sijaan työn henkiset kuormitustekijät tunnistetaan vielä huonosti.
Suomalaiselle työelämälle on tyypillistä ajatus, että väsyminen on työntekijän oma vika. Pitäisi syödä terveellisemmin, liikkua ja nukkua hyvin.
– Paljon on kuitenkin asioita, joihin työntekijä ei voi itse vaikuttaa. Työnantaja päättää esimerkiksi resursoinnista, olosuhteista ja työyhteisön kehittämisestä, Simberg listaa.
Eikä yksilön vastuuttaminen ole vain työnantajien tapa. Sama ajattelu vaivaa myös työntekijöitä.
Moni saattaa kiireen keskellä uskoa olevansa jotenkin huono työntekijä.
– Toisaalta jotkut voivat ajatella, että kaikilla muillakin on ongelmia, eivätkä he halua vaivata muita vaikeuksillaan. On sellaistakin ajattelua, että kiire kuuluu työhön, Työterveyslaitoksen Toivanen sanoo.
Työntekijällä on vastuu kertoa työnantajalle, jos työtä on liikaa. Ongelmiin ei voi etsiä ratkaisua, jos niitä ei joku ensin nosta esiin.
Ongelmien ratkominen alkaa tilanteen jäsentämisestä.
Opettajan työ tarjoaa myös paljon voimavaroja. Voimaa saa esimerkiksi lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen ilon seuraamisesta. Työssä saa usein toteuttaa itseään, käyttää omaa osaamistaan ja taitojaan. Moni tuntee vahvaa työn imua.
Suurin voimavara on kuitenkin yhteisöllinen työkulttuuri. Sen mainitsevat kaikki kolme haastateltavaa, hieman eri sanoin tosin.
Toivasen ryhmän tutkimuksen mukaan yhteisöllinen työkulttuuri suojaa selvästi työpaineelta. On hyvin tärkeää jakaa asioita työkavereiden kesken ja antaa tukea puolin ja toisin.
– Työyhteisön merkitys korostui nimenomaan opetusalalla. Kovinta työpainetta kokivat he, jotka eivät luonnehtineet työpaikkansa kulttuuria yhteisölliseksi, Toivanen sanoo.
Toivasen mukaan opetusalalla työpaikkojen yhteisöllisyys vaihteli selvästi.
Sisäiset ristiriidat, häirintä ja epäasiallinen kohtelu ovat lisääntyneet työyhteisöissä. Ne aiheuttavat Sara Simbergin mukaan paljon ongelmia.
Todennäköisesti kyse ei kuitenkaan ole siitä, että opettajissa olisi inhottavia tyyppejä, jotka kohtelevat muita huonosti.
– Ennemmin tämä liittyy siihen, että töissä ei ole saatu hallintaan työn psykososiaalisia kuormitustekijöitä. Kun ihmiset ylikuormittuvat, se heijastuu heidän käytökseensä ja keskinäiseen vuorovaikutukseen, Simberg selittää.
Hyvää työkulttuuria rakentavat kaikki työyhteisön jäsenet, mutta avainasemassa on aina esihenkilö.
Asiantuntijoiden mukaan työelämä ei ole aivan tuusannuuskana, mutta säröjä siihen on tullut – paikoin isojakin.