Lobbaaminen on politiikan arkipäivää. Sitä kohtaan ilmenee toisinaan myös kritiikkiä tai suhtautumisen vaikeuksia.
Niille, joiden korvissa lobbauksella on kielteinen kaiku, toiminta voi kuulostaa salamyhkäiseltä vehkeilyltä. Sellaiselta, jossa politiikan ulkopuoliset vaikuttavat suhteillaan ja epävirallisia kanavia pitkin päätöksiin, vaikka niiden tekeminen kuuluisi vaaleilla valituille päättäjille.
Lobbarit, jotka puhuvat mieluummin vaikuttajaviestinnästä, korostavat rooliaan tiedon välittäjinä. Heidän mukaansa päätöksiä ilman sidosryhmien asiantuntemuksen kuulemista tehdään lähinnä diktatuureissa.
Yleistä lobbaus joka tapauksessa on, kuten asia tiivistetään helmikuisessa, oikeusministeriön rahoittamassa tutkimuksessa Kohti avoimempaa lobbausta. Sen mukaan valtiollisella tasolla lobbaus kohdistuu päätöksenteon ”kaikkiin vaiheisiin ja toimijoihin”.
Ja näin on asian laita paikallisillakin tasoilla. Esimerkiksi OAJ tekee merkittävää vaikuttajaviestintää kunnissa.
– Kalajoen opettajien paikallisyhdistyksen hallituksella ja valtuuston sivistyslautakunnalla on ollut säännölliset tapaamiset jo ainakin kymmenen vuotta, OAJ:n Kalajoen paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Hanna Siltakoski kertoo.
Kuutisen vuotta puheenjohtajana toimineesta Siltakoskesta tuntuu, että kuntapäättäjät tuntevat hänet opettajien äänitorvena ja paikallisten koulukysymysten asiantuntijana.
Hän kertoo, että sivistyslautakunnan jäsenten ovat soittaneen suoraan hänelle tai pysähtyneet kaupassa juttelemaan.
– Lautakunnan puheenjohtajan Ritva Mäntymäen kanssa meillä on toistemme numerot sen varalta, että jotakin akuuttia ilmenee, kotitalousopettaja Siltakoski sanoo.
Kalajoen OAJ:n paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Hanna Siltakoski ja kaupunginvaltuuston sivistyslautakunnan puheenjohtaja Ritva Mäntymäki (kesk) pitävät toisiinsa säännöllisesti yhteyttä.
Lobbaamisella tarkoitetaan yleensä järjestäytynyttä ja suunnitelmallista vaikuttamistyötä, joka perustuu pitkäjänteiselle suhteiden ja luottamuksen luomiselle lobbareiden ja päättäjien kesken.
Toisin sanoen: Jos minä sattuisin kimpaantumaan ja soittamaan kunnanvaltuutetulle vaatien sähköpotkulautojen kieltämistä, kyse ei ole niinkään lobbaamisesta. Asetelma olisi toinen, jos kuuluisin esimerkiksi jonkinlaiseen liikenteeseen liittyvään yhteisöön.
Järjestäytyneestä koulutuspoliittisesta lobbauksesta esimerkkinä käy tämän lehden julkaisija OAJ, joka on edunvalvonta- eli samalla lobbausjärjestö. Kun OAJ:n edustaja tapaa päättäjän työasioissa tai vaikkapa merkitsee päättäjän twiittiinsä, kyse on lobbaamisesta.
Koulutusjohtaja Heljä Misukka on yksi niistä järjestön lobbareista, joiden vastuulla on etenkin valtakunnallinen koulutuspolitiikka. Lobbarina Misukka sanoo hyötyvänsä siitä, että hänellä on kokemusta myös lobattavana olemisesta.
Ennen nykyistä työtään Misukka istui 12 vuotta Espoon kaupunginvaltuustossa ja toimi myös kahden kokoomuslaisen opetusministerin valtiosihteerinä.
– Valtuustovuosina opin arvostamaan tietoja, joita sain OAJ:n paikallisilta aktiiveilta päätöksenteon tueksi. Ja kun olin valtiosihteeri, Olli Luukkainen lobbasi minua aktiivisesti.
Misukka sanoo tiedostavansa, että hänet palkattiin OAJ:hin vuonna 2010 paitsi koulutuspolitiikan asiantuntemuksen myös hänen verkostojensa vuoksi. Työ on silti muutakin kuin vain yhteydenpitoa päättäjiin, hän sanoo.
– Tämä työ on tietojen välittämistä ja esimerkiksi kantojen muodostamista, mikä on periaatteessa aika työlästäkin. Meillä on tälläkin hetkellä noin 20 lausuntopyyntöä eri tahoille, jotka haluavat tietää opettajien kannan.
Uskon, että työmme ansiosta päätöksenteon laatu paranee.
Tiedonhankinnan lisäksi OAJ myös tuottaa tietoa esimerkiksi opettajakyselyillä.
– Uskon, että työmme ansiosta lainsäädännön ja päätöksenteon laatu paranee.
Koulutuspoliittiseen vaikuttamiseen liittyy Misukan mukaan nykyisin median vallan vahvistuminen ja nopeus. Agendalle voi ponnahtaa asioita, joihin on reagoitava nopeasti.
– Kun kysytään, niin on hyvä, jos kysyjälle löytyy vastaus. Kanavien on oltava auki, sillä niitä ei voi avata sormia napsauttamalla vasta silloin, kun ongelmia ilmenee.
Vaikuttamistyö voi tosin olla myös hyvinkin hidasta ja luonteeltaan pitkäjänteistä.
OAJ:n koulutuspolitiikan päällikkö Nina Lahtinen on kuullut, että vuosi oli suurin piirtein 2004, jolloin ajatus opettajarekisteristä nousi keskusteluun ensi kerran OAJ:n valtuustossa. Lahtinen aloitti työt järjestössä vuoden 2010 tienoilla.
Opettajarekisteri olisi valtakunnallinen tietopankki, jonka ajantasaiset tiedot opettajien määrästä, kelpoisuuksista ja koulutustarpeista helpottaisivat monenlaista opettajien ammattikuntaan liittyvää suunnittelua ja päätöksentekoa.
Ponnekkaammin OAJ alkoi vaatia opettajarekisteriä vuonna 2011, jolloin järjestö esitteli opetusministeriölle lakiluonnoksensa rekisterin perustamisesta. Esitys saikin aikaan muun muassa eduskunnan sivistysvaliokunnan käsittelyn ja kansanedustajien kirjallisia kysymyksiä sekä toimenpidealoitteita.
Vuonna 2011 valtiovarainvaliokunta edellytti, että opetus- ja kulttuuriministeriö tekee selvityksen opettajarekisteristä.
– Mutta tekemättä jäi. Sinnikkään työn jälkeen se tehdään nyt, kymmenen vuotta myöhemmin, Lahtinen sanoo.
Ministeriön teettämä selvitys on valmistumassa marraskuun loppuun mennessä.
Ministeriön argumentit selvityksen teettämiselle ovat pitkälti samat, joita OAJ on rummuttanut yli vuosikymmenen: Opettajarekisteri takaisi ajantasaisemmat tiedot opettajakunnasta kuin esimerkiksi kolmen vuoden välein tehtävä Opettajat ja rehtorit Suomessa -kysely, jota on vaivannut alati laskeva vastaamisprosentti.
Vuonna 2016 opettajista ja rehtoreista kyselyyn vastasi 66 prosenttia, vuonna 2019 vain alle puolet. Lahtinen toteaa, että koulutuspolitiikassa ei voida tehdä olettamia tällaisella otoksella ja vuosia vanhalla tiedolla.
– Meneillään on valtavia muutoksia, ja ilman ajantasaista tietoa pätevistä opettajista heitä koulutetaan pahimmillaan työttömyyskortistoon. Vaarana on sekin, että uudistuksia resursoidaan opettajatarpeen kannalta virheellisesti.
Rekistereistä puheen ollen, Suomeen ollaan perustamassa myös avoimuusrekisteri eli lobbarisrekisteri. Hallitusohjelman mukaan sillä pyritään päätöksenteon avoimuuden lisäämiseen, epäasiallisen vaikuttamisen torjuntaan ja kansalaisten luottamuksen vahvistamiseen.
Rekisterin avulla päättäjien yhteydenpidosta lobbareihin saataisiin nykyistä tarkempi kuva. Heljä Misukan korvaan ajatus kuulostaa hyvältä.
– Osa kansanedustajista on pitänyt tapaamispäiväkirjaa jo nyt, mutta on hyvä, jos tästä tulee järjestelmällisempi tapa. Mitä avoimempaa tämä on, sitä paremmin lobbaamisesta häipyy se hämyinen kuva.
Loppumassa lobbaaminen ei ole. Esimerkiksi kuntapäättäjät näyttävät haluavan opettajilta enemmänkin tietoa koulujen arjesta. Tämä selvisi kuntapäättäjille alkuvuonna tehdystä kyselystä, jonka OAJ teetti Aula Researchillä.
OAJ:ssa onkin alkamassa kehittämistyö, jonka tavoitteena on paikallisen vaikuttamistyön tehostaminen.
– On todella paljon asioita, jotka ratkaistaan paikallisesti, minkä lisäksi kouluasiat kiinnostavat muutenkin kuntien ja kaupunkien ihmisiä. Paikalliset opettajat ja aktiivit ovat järjestölle ja ammattikunnalle elintärkeitä vaikuttajia, sanoo Misukka.
Lue lisää:
julkaisut/valtioneuvosto.fi -> Kohti avoimempaa lobbausta: Lobbauksen nykytila Suomessa valtiollisella tasolla