Kunnanvaltuutettu kurkisti nykykouluun – suurin muutos entiseen on opetuksen eriyttäminen

Kuntapäättäjä kurkisti lähikouluun ja ihastui. Nykykoulussa opetus on yksilöllistä ja opettajat joukkuepelaajia.

Tuusulan kunnanvaltuutettu Aarno Järvinen kuuluu sodan jälkeen syntyneisiin suuriin ikäluokkiin. Kun hän aloitti koulupolkunsa Tampereella Amurin koulussa vuonna 1954, koulutiloista oli huutava pula. 1 400 oppilaan Amurissakin käytiin koulua kahdessa vuorossa. Oppilaita oli Järvisen luokalla 33, kun heitä nykyisin on keskimäärin 24.

Järvinen on Tuusulan sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän jäsenenä yksi 51 valtuutetusta, jotka päättävät, miten lakisääteiset koulupalvelut kunnassa järjestetään.

Tuusulassa eniten päänvaivaa aiheuttavat koulujen homeongelmat. Kesäkuussa valtuusto hyväksyi suunnitelman Kirkonkylän koulukampuksen uudisrakennuksesta.

 

Veimme Järvisen vierailulle tavalliseen tuusulalaiseen kouluun, Kellokosken kouluun.

Kellokosken koulun avarassa ruokasalissa kokoontuu iltaisin partiolaisia, eläkeläisiä ja musiikkiopistolaisia. Aarno Järvinen ihastelee arkkitehtuuria.

Kuten Amurissa 50-luvulla, Kellokoskellakin koulun tiloja halutaan käyttää tehokkaasti. Lähes tuhannen oppilaan osittain uusiksi rakennetussa yhtenäiskoulussa on yli 50 muunneltavaa opetustilaa. Iltaisin koululla kokoontuvat seurat ja yhdistykset musiikkiopistolaisista eläkeläisiin.

− Koulu on koko kylän olohuone. Mikään ei estä sitäkään, että iltaisin näissä tiloissa olisi vaikka toimistoja, rehtori Jyrki Aronen sanoo.

Kun Järvinen kävi alakoulua, oma luokka oli tiiviis joukko, jota johti yksi ja sama opettaja. Kaikki opiskelivat samaa asiaa samanaikaisesti. Luokka oli yhtä lössiä – lukuunottamatta liikuntatuntia, jolloin poikien joukko jaettiin kahdeksi jalkapallojoukkueeksi.

Järvinen, Aronen sekä luokanopettajat Susanna Tuominen ja Maiju Sihvola juttelevat nykykoulusta Kellokosken koulun avarassa opettajien tilassa.

Rehtori Jyrki Aronen kertoo Aarno Järviselle, että opettajilta vaaditaan samoja yhteistyötaitoja kuin oppilailtakin.

Suurin pedagoginen muutos Järvisen kouluaikoihin on opettajien mukaan siinä, että nykyisin opetusta eriytetään ja yksilöllistetään oppilaan tarpeiden ja kykyjen mukaan. On jakotunteja ja moniammatillisia tiimejä.

 

Konkreettinen esimerkki muutoksesta on yhteisopettajuus. Tuominen ja Sihvola puhuvat ”meidän tiimistä”. He ovat olleet yhteisopettajuuden agentteja kollegoilleen Tuusulassa sillä seurauksella, ettei kukaan halua palata vanhaan.

Tuomisen ja Sihvolan tiimissä on kolme opettajaa ja 70 kolmasluokkalaista. Kaikki ovat yhteisiä – niin opettajat kuin oppilaatkin – ja ryhmiä jaetaan joustavasti tarpeen mukaan.

Kolmasluokkalaiset on jaettu kuuteen väriryhmään. Susanna Tuominen tarkistaa päivän lukujärjestyksestä, mitkä värit ovat paikalla milloinkin.

Välillä paikalla ovat kaikki oppilaat ja opettajat ja välillä taas vain puolet oppilaista. Opettajia voi olla luokassa yhtä aikaa yksi tai useampi.

Opettajien lisäksi ryhmissä on usein myös ohjaaja ja erityisopettaja riippuen siitä, millaista tukea oppilaat tarvitsevat.

− Meillä voi olla 35 oppilasta, joita yksi opettaja opettaa. Samaan aikaan toisella opettajalla voi olla seitsemän oppilaan joukko toisessa tilassa opettelemassa vaikka matematiikan päässälaskuja, Sihvola avaa.

 

Erityistä oppimisen tukea tarvitsevia on Kellokosken koulussa saman verran kuin suomalaissa kouluissa keskimäärin eli kymmenkunta prosenttia. Heidät on integroitu tavallisiin yleisopetuksen ryhmiin, ja he saavat tarvitsemansa erityisopettajan tuen resurssin sallimissa rajoissa.

Jyrki Aronen kertoo, että jokaisella luokkatasolla työskentelee laaja-alainen erityisopettaja. Oppilaiden ryhmittely tekee mahdolliseksi sen, että tukea saadaan kohdennettua hyvin sitä tarvitseville.

− Tuusulassa tavoitteena on yksi erityisopettaja sataa oppilasta kohden. Tällä hetkellä ollaan lähes tavoitteessa, Aronen sanoo.

On erinomainen asia, että kaikki käyvät nyt koulua.

Aarno Järvinen miettii välillä, miten tukea tarvitsevat ennen pärjäsivät. Heille oli apukouluja ja -luokkia, mutta monet eivät olleet koulussa lainkaan.

− Tässä asiassa koulu on vahvasti muuttunut. On erinomainen asia, että kaikki käyvät koulua ja saavat tarvittaessa tukea, hän sanoo.

Yksilöllinen opetus on Arosen mukaan sitä, että selvitetään oppilaan tarpeet ja kannustetaan ja tuetaan häntä oppimisessa.

− Tämä on iso haaste. Meillä on monimuotoista opetusta ja monenlaista oppijaa. Tilanne on täysin erilainen kuin ennen.

Maiju Sihvola hoksauttaa, että tiimiopettajuuden avulla oppimisen tuki saadaan kohdistettua juuri sille, joka sitä tarvitsee. Kun opettajat tekevät työtä yhdessä, he saavat vertaistukea ja oppia toisiltaan.

− Me hyödynnämme toistemme vahvuuksia, ja oppilaat saavat meistä sen, mitä pystymme parhaimmillamme antamaan.

Sihvola uskoo, että yhteisopettajuus vahvistaa oppilaiden yhdenvertaisuutta. Kaikki saavat samanarvoista opetusta, ja arvosanatkin ovat vertaislukelpoisia, koska opettajat tekevät suunnittelu- ja arviointiprosessit yhdessä.

Eikä opettajien tarvitse kohdata vaikeitakaan tilanteita yksin. Oppilaiden pulmia, hankalia vanhempien kohtaamisia ja kiusaamistilanteita puretaan yhdessä.

Järvisen mielestä yhteisopettajuus kuulostaa kaikin tavoin järkevältä. Hän on tutustunut siihen myös Hämeenlinnassa ja ihmetellyt, miten rauhallista koulun käytävillä on nykyisin.

Kellokoskella melu väheni, kun koulussa siirryttiin 75 minuutin oppitunteihin. Nyt erilaisia projekteja pystytään tekemään rauhassa ja liikehdintää tuntien alussa ja lopussa on vähemmän.

− Hiljaisuuttakin pitää oppilaille opettaa, se on niitä yhdessä olemisen taitoja, Susanna Tuominen sanoo.

Maiju Sihvola esittelee Aarno Järviselle sähköistä matematiikan kirjaa, Tabletkoulua. Sen avulla opettaja voi antaa yksilöllistä tehtäviä oppilaan oman tason mukaan.

Aarno Järvistä kiinnostaa, miten kaveriporukat koulussa toimivat.

− Oppilaat kertovat, että heillä on paljon kavereita ja riitoja on ollut todella vähän. Kun porukkaa on paljon, kavereistakin on varaa valita, Tuominen kertoo.

Sosiaalisia taitoja on koulussa opetettu aina. Järvinen ja opettajat ovat yhtä mieltä siitä, että ne ovat äärimmäisen tärkeitä myös työelämää ajatellen.

− Miten yhteistyö toimii sitten opettajien kesken? Järvinen kyselee.

Tuomisen mukaan yhteisopettajuus edellyttää, että asioista puhutaan avoimesti. Jokaisen on tuotava esille, missä on hyvä, mikä on vaikeaa ja mikä on itselle tärkeää.

− Teemme tätä työtä koko persoonallamme. Siksi on tärkeää, että kerromme toisillemme myös sen, mitä emme osaa, Sihvola sanoo.

Opettajilta vaaditaan rehtori Arosen mukaan samoja yhteistyön taitoja kuin oppilailtakin.

− Rekrytointi on tärkeä työkalu. Haluamme joukkoomme sellaisia opettajia, jotka ovat valmiita kehittämään yhteisopettajuutta ja työskentelemään tiimissä.

 

Mikä sitten on vaikeinta nykykoulussa? Tuomisen mukaan se, että saa ajan riittämään.

− Opettajien yhteiseen suunnitteluun menee paljon aikaa etenkin aluksi. Myöhemmin aikaa säästyy, kun ei tarvitse jokaista pyörää keksiä itse.

Järvinen tahtoo tietää, miten yhteisopettajuus toimii aineenopettajien kesken.

Aronen kertoo, että yläkoulussakin kehitetään ja kokeillaan kaiken aikaa uusia tapoja tehdä yhteistyötä opettajien kesken.

− Oppiaineet sulautuvat enemmän yhteen ja yhteisiä projekteja esimerkiksi historiassa ja matematiikassa tehdään jo nyt.

 

Aarno Järvinen tahkosi läpi kansakoulun ja pyrki neljänneltä luokalta Tampereen yhteislyseoon. Oppikoulussa motivaatio opiskeluun hiipui, eikä hän halunnut jatkaa lukioon.

Pihalla riittää paljon kivaa tekemistä ja liikkumaan innostavia välineitä. Aarno Järvinen testaa voimaköyttä.

Järvinen meni postiin töihin, sieltä armeijaan ja sen jälkeen iltaoppikouluun. Ylioppilaaksi hän kirjoitti Tammerkosken tyttölyseosta ja jatkoi opintoja ekonomiksi. Eläkkeelle Järvinen jäi valtion rahoitusyhtiöstä Finnverasta.

Vaikka omassa koulupolussa oli mutkia, Järvinen on ehdottomasti sitä mieltä, että opinnot kannattaa hoitaa putkeen. Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keudan hallituksen jäsenenä hän on kantanut huolta nuorten koulutuksesta. Ylioppilastutkinto tai ammatillinen peruskoulutus kuuluu jokaiselle.

Rehtori Jyrki Aronen vahvistaa, että Kellokoskella kaikki peruskoulun päättävät ohjataan jatko-opintoihin.

− Se on velvollisuutemme.

 

Moni asia on nykykoulussa toisin kuin Järvisen kouluaikana, mutta lapset eivät ole muuttuneet mihinkään. Aronen vakuuttaa, että myös koulun perustehtävä, opetus, on keskiössä edelleen.

Tuttuja aineita, matematiikkaa, kulttuurien tuntemusta, historiaa ja kieliä tarvitaan Aarno Järvisen mukaan yhä kipeämmin kansainvälisessä maailmassa.

Susanna Tuomisen mukaan nykylapset ovat rohkeita ja kielitaitoisia ehkä siksikin, että he pelaavat niin paljon digitaalisia pelejä.

− Pitäisikö pelikieli vaihtaa ruotsiin, saksaan tai vaikkapa venäjään, jotta nuoret oppisivat muutakin kuin englantia? Järvinen pohtii.

Tuusulassa väki vähenee ja kouluverkko tiivistyy. Valtuustossakin on käyty kiivasta keskustelua kyläkoulujen lakkauttamisesta. Onko iso koulu parempi kuin pieni?

− Mikään tutkimus ei selkeästi osoita, kumpi on parempi. Tärkeintä on, mitä koulussa tehdään, Aarno Järvinen sanoo.