Kumppanukset: Siltoja kodin ja koulun välille

Pitääkö Wilmaa aina parjata? Ei pidä. Kaikki näkökulmat huomioiva keskustelu sen sijaan tukee sen käyttämistä. Toimittaja Anu Heikkinen ja rehtori Pia Rauha puhuvat Ylen podcastissa koulusta.

Kumppanukset-juttusarjassa ystävät tai yhteistyökumppanit kertovat toisistaan ja siitä, mikä heitä yhdistää.

 

Anu Heikkinen:

”Pystymme haastamaan toisiamme”

Haluamme Pian kanssa rakentaa Kuuleeko koulu! -podcastin kautta siltoja kodin ja koulun välille. Tavoitteenamme on luoda vuoropuhelua ja käsitellä haastaviakin asioita rakentavasti.

Tunnemme toisemme melkein kolmenkymmenen vuoden ajalta, ja meillä on hauskaa yhdessä. Tämä antaa keskustelulle vahvan selkänojan.

Tutustuimme Jyväskylän opettajankoulutuslaitoksella, jossa opiskelimme luokanopettajiksi samalla vuosikurssilla ja samassa pienryhmässä. Pia on Porvoosta, minä Savosta, joten meillä ei ollut yhteistä heimotaustaa, mutta kemiat natsasivat. Edelleen toinen voi sanoa jotain, toinen jatkaa, ja kohta nauramme kippurassa lattialla.

 

Pia tuntee koulun arjen, minä edustan podcastissa enemmän vanhemman näkökulmaa. Kun tietää miten toinen ajattelee, häntä pystyy haastamaan.

Kuria käsittelevässä jaksossa Pia kuvaili systeemejä, joilla hoidetaan työrauha-asioita. Kuulosti siltä, että ongelmat ratkeavat niiden avulla helposti.

Vanhemman näkökulmasta tilanteet eivät kuitenkaan aina mene virallisten ohjesääntöjen mukaan. Vaikka jokin asia koulussa näyttäisi helpolta, vanhempi voi kokea sen toisin.

 

Ennen Wilmaa käsittelevää jaksoa opettajilta tuli viestiä, onko Wilmaa aina pakko haukkua. Ei ole.

Wilmassa on paljon hyvää mutta myös ongelmia. Vanhempia helpottaisi tieto, millaisiin asioihin sitä omien lasten koululla käytetään ja millainen palaute annetaan suullisesti. Silloin viestit eivät ehkä menisi niin herkästi tunteisiin.

Keskustelunaiheet ovat tulleet kuulijoilta. Olemme painottaneet erityisesti vanhempien kysymyksiä, koska opettajilta opettajille tarkoitettuja ohjelmia on jo tehty.

Haluamme Pian kanssa puhua podcastissa koulusta puhumatta ”koulua”. Jos asioista puhutaan ylätason terminologialla, osa vanhemmista tippuu kyydistä.

Opettajien ehdottamissa aiheissa korostui opettajien jaksaminen, vanhemmilla kiusaaminen. Sekä vanhemmat että opettajat toivoivat, että nostaisimme esiin positiivisia asioita.

 

Pia Rauha:

”Olemme tärkeiden asioiden äärellä”

On ollut äärimmäisen antoisaa saada pohdiskella kouluaiheita Anun kanssa. Podcastia tehdessä ja vanhempien yhteydenottoja lukiessa on vahvistunut ajatus siitä, että olemme tärkeiden asioiden äärellä.

Keskustelua ovat herättäneet epämukavat, vähän vaivaannuttavat aiheet, joita vanhempien on vaikea ottaa puheeksi koulun aikuisten kanssa.

Haluamme Anun kanssa kannustaa sekä kodin että koulun väkeä aloittamaan vuoropuhelun hankaliltakin tuntuvista asioista. Ei Wilma-viestillä vaan puhelimitse, etäyhteyden välityksellä tai tapaamalla. Kaikissa kouluissa kannattaa minusta aika ajoin pohtia viestinnän toimivuutta yhdessä vanhempien kanssa.

 

Monissa rehtorinkin selvitettäviksi tulevissa tilanteissa on kyse vuorovaikutuksesta. Emme ole ehkä osanneet riittävän ymmärrettävästi kertoa mitä teemme, ja jotain on ymmärretty väärin.

Jos vanhemmat eivät koe tulleensa kuulluksi tai saaneensa vastauksia kysymyksiinsä, he turhautuvat ja kokevat, ettei koulu tee mitään, vaikka oppilaan auttamiseksi olisi tehty paljon.

Anu on sanonut, että rationaalisesti on helppo ymmärtää koulun toimintaa määritteleviä ohjeita, mutta huolta herättävissä tilanteissa vanhemman on vaikea tyytyä toteamukseen, että näin on pakko tehdä.

Silloin koulun aikuisten pitää toimia vuorovaikutuksen ylläpitäjinä empaattisesti, mutta samalla koulutoimintaa ohjaavat periaatteet tunnistaen. Tämä ei ole aina helppoa.

 

Olemme keskustelleet myös siitä, että mediassa kouluaiheita käsitellään usein repivästi. Esimerkiksi itseohjautuvuudesta on uutisoitu tavalla, joka on saanut vanhemmat ajattelemaan sen tarkoittavan lapsen hylkäämistä avoimiin oppimisympäristöihin.

On tärkeää, että ymmärrämme koulun kieltä samalla tavalla: itseohjautuvuus voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lapsi osaa aloittaa tehtävän ripeästi, pysyä tehtävän äärellä ja suorittaa sen sinnikkäästi loppuun saakka.

Anun kanssa käydyissä kipakoissakin keskusteluissa on aina rakentava ote – tahto tehdä koulukeskustelusta ymmärrettävää ja lasten hyvinvointia edistävää.