Kumppanukset-juttusarjassa ystävät tai yhteistyökumppanit kertovat toisistaan ja siitä, mikä heitä yhdistää.
Otto Tähkäpää:
”Tulevaisuuskuva on tahdonilmaus”
Liikkuminen, ruoantuotanto, energia ja muu fyysinen infrastruktuuri pitäisi rakentaa uudenlaiselle, fossiilivapaalle ja luonnon monimuotoisuutta kunnioittavalle perustalle. Tähän on aikaa muutama vuosikymmen. Näin ajatellaan, kun puhutaan ekologisesta jälleenrakentamisesta.
Ongelmaa eivät ratkaise yksin insinöörit tai teknologia. Ekologinen jälleenrakennus edellyttää myös ajattelutapojen ja kulttuurin muutosta. Ajattelun uudistamisessa kouluilla ja koulutuksella on iso rooli.
Tulevaisuuskoulun Kohti ekologista jälleenrakennusta -valmennusohjelmassa tarjosimme rehtoreille tietoa ekologisesta kriisistä ja maapallon kantokyvyn rajoista. Kerroimme myös maailmankuvaa uudistavan oppimisen lähtökohdista sekä tulevaisuuslukutaidon menetelmistä.
Valmennuksessa oli mahdollisuus matkustaa rauhassa tulevaisuuteen – pohtia ja keskustella.
Koulutuksen tulevaisuudesta käytävän julkisen keskustelun taustalla on tietty tulevaisuuskuva. Keskustelu rakentuu sen ympärille, mitä taitoja opetellaan ja miten. Kaikkein tärkeimmästä ei kuitenkaan puhuta: siitä miksi opitaan ja mikä koulun tehtävä on.
Tällä hetkellä koulutuksen tehtävä on tuottaa osaavaa työvoimaa yhteiskunnalle, jonka ensisijaisia tavoitteita ovat talouskasvu, tuottavuus ja kilpailukyky. Tämä näkyy esimerkiksi matematiikan painotuksena korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa.
Jos haluamme ratkaista ongelmia, emme voi jatkaa nykyisellä polulla ja tehdä parannuksia siihen, vaan meidän täytyy kuvitella uudenlainen suunta.
Rehtorien työaika täyttyy helposti yllättävästä pikkusälästä.
50 vuoden kuluttua näyttää hullulta että kaikki aika meni pieniin ongelmiin ja merkittävät kysymykset jäivät ratkaisematta, sanoo valmennusohjelman vieraileva asiantuntija Arto O. Salonen. Sama ongelma on kaikissa yrityksissä ja organisaatioissa.
Tulevaisuuden pohtimiseen tarvittava aika pitää vain ottaa.
Toinen asia on yhteisen tulevaisuuskuvan luominen. Mitä kohti olemme menossa?
Tulevaisuuskuva ei ole yksityiskohtainen strategia vaan suunta, tahdonilmaus, joka luo mielen ja merkityksen pienillekin arkisille asioille, mutta jättää tilaa opettajien ja oppilaiden omalle toimijuudelle.
Minna Lilja:
”Uusien asioiden tuominen kouluun vaatii aikansa”
Valmennusohjelman avulla sain kokonaiskuvan kestävyyskysymyksistä ja näkemyksen siitä, miten aihetta voisi lähestyä koulun näkökulmasta.
Kestävää elämäntapaa on edistetty koulussamme jatkuvasti, mutta valmennuksessa oivalsin, että sen voisi tuoda entistä kokonaisvaltaisemmin koulun toimintakulttuuriin.
Meillä on vielä tehtävää siinä, että tiedostamme oman toimintamme vaikutuksia ja otamme kestävän elämäntavan yhteiseksi asiaksi. Tämä vaatii aiheen esillä pitämistä ja keskustelua.
Kun saamme raamit yhteisestä päämäärästä, niiden sisällä itse kunkin on helpompi tehdä arjen pieniä ratkaisuja.
Sain valmennuksesta työkaluja oman ajattelun ja lähestymistapojen jäsentämiseen. Minua puhutteli esimerkiksi tulevaisuusjohtaminen, ja olen ruvennut entistä enemmän kiinnittämään huomiota siihen.
Meille kerrottiin, miten tulevaisuuteen voi varautua tai vaikuttaa. Koulutuksessa puhuttiin esimerkiksi megatrendeistä, heikoista signaaleista ja siitä miten asioita voi ennakoida.
Koulussa toiminta täytyy suunnitella pitäen silmällä sitä, että muutoksia tapahtuu jatkuvasti: oppilaat vaihtuvat, opetussuunnitelmat voivat muuttua ja opetuksen järjestäjiltä tulee erilaisia ohjeistuksia.
Erittäin suurena haasteena näen ajan löytämisen kehittämistyölle. Opettajilla on opetustunnit ja laskennallisesti kolme tuntia yhteissuunnitteluaikaa, jolle on paljon jakajia.
Kaikkinensa opettajan ja rehtorin työ on hyvin kuormitettua. Siksi koulua kohtaan pitää olla armollisia. Kaikki ei tapahdu sormia napsauttamalla. Uusien asioiden tuominen kouluun vaatii aikansa.