Kumppanukset: Mittaamattoman arvokas opetus

Kuopion koulutuspoliittinen ohjelma saapui väliaikapisteelle. Mitä vuoteen 2025 ulottuvalla ohjelmalla on saatu aikaan, apulaisrehtori Tiina Karjalainen ja apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas?

Kumppanukset-juttusarjassa ystävät tai yhteistyökumppanit kertovat toisistaan ja siitä, mikä heitä yhdistää.

 

Tiina Karjalainen:

”Tunnettu brändikö opetuksessa on keskeistä?”

Me opettajat ilahduimme, kun Kuopiossa aikanaan ryhdyttiin valmistelemaan vuosikausia odotettua koulutuspoliittista ohjelmaa.

Ohjelman valmistelu oli perusteellista, sidosryhmiä kuultiin ja pääluottamusmiehemme Kari Sutinen oli mukana työryhmässä. Ajattelimme, että ohjelmaan tulisi selkeitä tavoitteita myös opetuksen resursseista.

Kun ohjelma vuonna 2017 valmistui, hieman petyimme. Kirjaukset tuntuivat liikkuvan ylätasolla ja niistä puuttui konkretiaa.

Kuopiossa on puhuttu pitkään siitä, kuinka koulutuksen tukipalvelujen kustannukset kasvavat. Olisimme halunneet ohjelmaan esimerkiksi vähimmäistavoitteen siitä, mikä prosentti kokonaiskuluista käytetään itse opetukseen. Tai vaikkapa konkreettisia kirjauksia opetusryhmien koosta tai oppilaan saamasta opetuksen määrästä.

 

Ohjelmasta on ollut julkisesti saatavilla vain tiivistelmä, johon on merkitty lähinnä laadullisia mittareita. Tavoitteiden etenemistä piti arvioida tämän vuoden loppuun mennessä.

Mutta miten ohjelman toteutumista arvioidaan, kun mitattavia lukuja ei ole?

Yhtenä mittarina mainitaan, että kuopiolainen opetus on tunnettu brändi. Tätä on tarkoitus mitata kuntalaiskyselyllä, jossa kysytään, kuinka hyvin brändi ja ohjelman motto, ”Kuopiolainen opetus – lupa innostua”, tunnetaan.

Brändin tunnettuusko nyt on se keskeinen asia tässä meidän opetuksessamme?

Ohjelman painopistealueita ovat esimerkiksi ”oppimisen ja opetuksen oppijakeskeinen uudistamien” ja ”yhdessä tekeminen verkostoissa – lähellä ja kaukana”. Joo, kyllä näissä on edistytty ja edistytään, mutta miten sitä mitataan?

Yhtenä ohjelman arvioinnin mittarina käytetään kaupungin virkamiesjohdon ja kasvun ja oppimisen lautakunnan jäsenten mielipidettä.

 

Ohjelman tavoitteet ovat sinänsä oikeansuuntaisia. Ei tämä huono ohjelma ole, vaikka tarkkuutta puuttuukin.

Tällä valtuustokaudella kasvun ja oppimisen lautakunta on muutoin ollut hyvinkin topakka, noheva ja kartalla tilanteesta. Sen jäsenet kuuntelevat meitä opettajia, ja vaikka he eivät aina toimikaan kuten toivomme, heillä tuntuu olevan halua ymmärtää ja paneutua asioihin.

Jatkossa haluamme tietää, miten ohjelma näkyy oppilaiden elämässä. Heitä varten ohjelma on tehty.

 

Pekka Vähäkangas:

”Isoimmat kysymykset ovat laadullisia”

Koulutuspoliittisen ohjelman valmistelu osuu samaan aikaan kuntavaalien ja kaupungin strategian valmistelun kanssa.

Samanaikaisessa strategiatyössä opetustoimen näkökulmia voitiin hyödyntää koko kaupungin suunnitelmissa ja toisin päin. Kuopiossa ja Pohjois-Savossa on suuria muutospaineita, ja strategian avulla haluamme tunnistaa, mitkä niistä ovat meille keskeisimpiä.

Kun katsotaan niinkin kauas kuin vuoteen 2025, isoimmat kysymykset ovat laadullisia. Oppimiselle ja kasvamiselle suotuisten olojen rakentaminen on kokonaisvaltainen kysymys, joka liittyy monilta osin koko kaupunkiympäristöön.

 

Ohjelmalle tosiaankin luotiin slogan, ja ohjelmassa korostetaan sellaisia käsitteitä kuin yhteisöllisyys tai kokeilukulttuuri. Mutta me haluamme uskoa, että näissä hienoissa asioissa voidaan edistyä.

Opetuksessa yksittäiset hankkeet voivat jäädä yhden koulun omaisuudeksi, ellei yhdessä tekemiseen ja jakamiseen kiinnitetä huomiota. Meillä on yli 40 koulua, ja hyvistä työtavoista on saatava hyöty koko koulujen verkostolle.

Ohjelmassa on paljon asioita, joilla pyritään nimenomaan turvaamaan opetuksen laatu ja yhdenvertaisuus. Keskeinen kysymys Kuopiossa on sekin, miten me saamme hyödynnettyä pedagogisesti pätevän opetushenkilöstön parhaiten.

Valinnaisaineiden ja oppilashuollon järjestäminen on erilaista kaupunkikouluissamme kuin maaseudulla. Huolestun, kun joskus kuulen, kuinka joillakin alueilla ollaan valmiita tinkimään opetuksen laadusta, jos vain koulu saadaan pitää.

On totta, että ohjelmassa laadulliset tekijät korostuvat. Siksi ohjelman arviointikin hankaloituu. Työkaluja ja mittareita saadaan kuitenkin muualtakin: kuntalais- ja koululaiskyselyistä, Karvin arvioinneista tai esimerkiksi kouluverkostoselvityksistä.

Haluan kuitenkin uskoa myös keskustelun ja diskurssin voimaan.