Kahta tietä varhaiskasvatuksen opettajaksi – yliopistokoulutettu ja sosionomi tuovat varhaiskasvatukseen omat vahvuutensa

Kun varhaiskasvatuslaki tuli voimaan viime syksynä, sekä sosionomi Maaret Siltasen että kasvatustieteiden kandidaatti Sanna Tillin nimike muuttui lastentarhanopettajasta varhaiskasvatuksen opettajaksi.

Alun perin Maaretista piti tulla kirkon nuorisotyöntekijä ja diakoni. Hän opiskeli ammattikorkeakoulussa Pieksämäellä, mutta huomasi pian, ettei se ollutkaan oma juttu. Niinpä Maaret haki siirtoa kotikaupunkiinsa, aloitti sosionomin opinnot Seinäjoen ammattikorkeakoulussa ja suuntautui kehitysvammatyöhön. Sitten tapahtui ratkaiseva oivallus.

− Opintojen aikana selvisi pikkuhiljaa, että voin pyrkiä lastentarhanopettajaksi, kun olen suorittanut 60 opintopistettä varhaiskasvatuksessa.

Lapset ja nuoret ovat kiinnostaneet Maaretia aina. Opiskellessaan hän suoritti harjoittelunsa varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa.

− Tajusin, että ei vitsi, miksen ole koskaan lähtenyt lukemaan opettajaksi. Näin lasten oppimisen ilon ja tunsin vahvasti, että haluan opettaa.

Samoihin aikoihin Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskuksesta kantautui Seinäjoelle viestiä, että sosionomeilla olisi viimeinen tilaisuus hakeutua koulutukseen, josta saa esiopettajan pätevyyden. Maaret haki ja pääsi koulutukseen.

− Siitä lähti polkuni opettajan uralle ja pedagogiikan maailmaan. Olin opiskellut sosiaalipuolen pedagogiikkaa, lapsen kasvua ja kehitystä, mutta vasta yliopisto-opinnoissa selvisi, mitä opettaminen oikeastaan on.

Myös Sannan halu opettajaksi kypsyi pikkuhiljaa. Lukion jälkeen hän opiskeli lähihoitajaksi ja oli pari vuotta töissä päiväkodissa ennen jäämistään äitiyslomalle.

− Halusin tietää pedagogiikasta lisää ja hain Helsingin yliopistoon lastentarhanopettajakoulutukseen.

Valmistuttuaan kasvatustieteiden kandidaatiksi Sanna aloitti työt 12 lapsen ryhmässä, jossa oli erityisen tuen lapsia. Työrupeama samassa päiväkodissa on jatkunut jo kymmenen vuotta, ja Sanna on ehtinyt valmistua myös varhaiskasvatuksen erityisopettajaksi työn ohella. Nyt hän on opintovapaalla ja tekee maisteriopintoja Tampereen yliopistossa.

Kimmokkeen erityisopettajan opintoihin Sanna sai siitä, että omalla työpaikalla oli taitava erityisopettaja, jonka kanssa oli kiva työskennellä ja kehittyä itsekin.

− Huomasin osaamiseni rajallisuuden ja halusin oppia lisää.

Omat lapset ovat antaneet Sannalle käytännön näkökulmaa työhön. Heillä hän on testannut esimerkiksi lapselle sopivia matemaattisia tehtäviä.

− Erityisopettajan opinnot ovat tuoneet silmälasit, joilla pyrin lähemmäs katsomaan lapsen tarpeisiin ja kykyihin. Erityisopetuksessa näkee, että pienetkin askeleet ovat tärkeitä silloin, kun asiat etenevät hitaasti. Leikkiä ja opettajan leikkimielisyyttä tarvitaan muissakin tilanteissa kuin leikkihetkissä, Sanna tuumii.

Laadukas varhaiskasvatus lähtee Sannan mielestä ammattitaitoisista ihmisistä, eikä sen tarvitse aina olla jotain erikoista ja ulospäin näkyvää.

− Oma työtiimikin voi tarvita selkeää johdatusta siihen, mikä on varhaiskasvatuksen tarkoitus. Se ei ole vain hoivaa ja huolenpitoa, vaan tärkeä osa oppimispolkua ja jokaisen lapsen oikeus.

Sanna toivoo olevansa opettaja, joka näkee lapset yksilöinä ja pystyy tarttumaan pieniinkin aloitteisiin ja onnistumisiin.

− Pedagogista osaamista olisi hyvä olla jokaisessa tiimissä. Opettajalla on näpeissään kokonaisuuden hallinta ryhmässä ja vastuu pedagogiikasta. Hän vastaa siitä, että lapsella on joka päivä mahdollisuus kehittyä ja oppia päivän eri tilanteissa.

Maaret korostaa olevansa nimenomaan sosionomi. Hänestä on tärkeää tiedostaa yliopistokoulutuksen ja sosionomikoulutuksen erot ja vahvuudet.

− Me täydennämme toinen toisiamme. Me sosionomit olemme saaneet koulutusta sosiaalialan osaamiseen. Minulla on paljon tietoa siitä, miten lapsia ja heidän vanhempiaan voidaan auttaa ja millaisia sosiaali- ja terveyspalveluja yhteiskunnalla on tarjota. Tiedän myös paljon kehitysvammaisten arjesta ja osaan tukea perheitä hyvin.

Maaret uskoo, että jatkossa sosionomit tekevät päiväkodeissa paljon työtä nimenomaan perheiden kanssa. Hänen oma polkunsa on jatkunut yliopiston puolelle.

− Minut on kasvatettu opettajuuteen maisterityyppisesti, Maaret kuvailee.

Perheen perustaminen ja kolme omaa lasta eivät jarruttaneet Maaretin intoa kouluttautua lisää. Ollessaan perhevapaalla hän suoritti esi- ja alkuopetuksen aineopinnot Tampereen yliopistossa. Nyt Maaretilla on oma eskariryhmä.

− Olen aina halunnut olla opettaja ja monien sattumien kautta olen nyt tässä. Sosionomin polkuni selkeytyi samoin kuin oma työpolkuni.

Parasta opettajuudessa on Sannan mielestä se, että saa nähdä lapsen tiedonjanon ja innostumisen ja auttaa lasta onnistumaan ja kehittymään siinä, mikä häntä kiinnostaa.

− Me teemme todella merkityksellistä työtä sekä yksilötasolla että yhteiskunnassa laajemminkin. Päiväkodissa opitut ja koetut asiat vaikuttavat lapsen elämään vielä myöhemminkin, Sanna sanoo.

Maaret muistuttaa, että uuden varhaiskasvatuslain myötä varhaiskasvatus on kehittymässä huipputasolle. Se vaatii opettajilta monipuolista osaamista.

Hän kehottaa koulutukseen hakeutuvia miettimään tarkkaan, haluavatko he toimia sosiaalipuolella perheiden tukena vai mieluummin opettajana.

− Sosionomit pystyvät myös tukemaan opettajaa perheiden kanssa toimimisessa. Jos taas haluat selkeästi opettajaksi, lähde maisteriopinnoille, Maaret kannustaa.