Erityisyys kysyy avoimuutta

Vanhempainliiton Epeli-hanke pyrkii lisäämään erityistä tukea tarvitsevien lasten ja heidän vanhempiensa osallisuutta koulussa.

Haukiputaalainen Hanna Tiri vetää Epelin johdolla perustettua vertaistukiryhmää, johon ovat tervetulleita kaikki Haukiputaan ja lähialueiden erityistä tukea tarvitsevien vanhemmat. Vertaistukiryhmä on antanut paljon voimaa arkeen Hannalle, jonka kymmenvuotiaalla esikoisella on ADHD.

Oulun Ritaharjun koulun matemaattisten aineiden opettaja Sami Rousu toivoo vielä lisää dialogia vanhempien ja koulun välille. Kysyimme Hannalta ja yläkoulussa opettavalta Samilta, kuinka erityisperheiden ja koulun välistä yhteistyötä voisi yhä parantaa.

Mitkä ovat suurimpia kehittämiskohteita erityistä tukea tarvitsevien lasten kotien ja koulun välisessä yhteistyössä?

Sami: Me opettajat ja myös lasten vanhemmat olemme usein aika kiireisiä ja väsyneitä, ja monet harmittomatkin asiat alkavat tuntua kohtuuttoman suurilta. Kynnys puhua toisillemme saisi olla matalampi, jotta asiat eivät paisuisi liian isoiksi ennen puheeksi ottamista.

Hanna: Ennakkoluulot erityislapsia ja heidän vanhempiaan kohtaan pitäisi pystyä riisumaan. Osa vanhemmista saattaa kokea, että heitä syyllistetään lasten ongelmista. Esimerkiksi ylivilkkaasta lapsesta voidaan ajatella, että lapsi on huonosti kasvatettu.

Vanhempien pitäisi olla avoimia koulua kohtaan. Koulun henkilökunnalla pitää puolestaan olla valmiutta ottaa vastaan vanhempien huolet ja vastuu lasten hyvinvoinnista yhdessä vanhempien kanssa.

Mitä koulu voisi tehdä toisin?

Sami: Hyviä asioita on jo, ja niitä voisi tehdä vielä enemmän. Avoin keskustelu matalalla kynnyksellä on parasta kasvatuskumppanuutta. On tärkeää korostaa sitä, että vanhemmat ovat lastensa asiantuntijoita ja tietävät parhaiten, mikä heidän kanssaan toimii.

Koulu voi myös miettiä, tarvitseeko lapsen ja nuoren aina sopeutua koulun arkeen vai voisiko joskus myös koulu sopeutua nuoren arkeen. Jos oppilaalla on esimerkiksi ADHD, häntä ei voi syyllistää siitä, ettei hän kykene keskittymään pitkiä aikoja kerrallaan.

Tulisi rakentaa keinoja oppimisen tueksi ja miettiä, tarvitaanko esimerkiksi rauhoittumistilaa, lisää liikuntaa koulupäivään, tauotusta tai apuvälineitä.

Hanna: Olisi tärkeää huomata, kuinka vaikeaa erityislapsen ja hänen perheensä on saada tukea. Voi olla, että esimerkiksi opettajan mielestä lapsi ei ole koulukuntoinen, mutta Kelan tai hoitavan tahon mukaan lapsi kykenee toimimaan arjessa.

Ongelmien kärjistyessä lapsi saatetaan lähettää koulusta kotiin kesken päivän olettaen, että vanhemmat ovat aina kotona. Vanhempi voi joutua jäämään kotiopettajaksi tai omaishoitajaksi ilman yhteiskunnallista tukea. Näitä tarinoita on surullisen paljon.

Eri tahojen välinen koordinaatio on puutteellista ja monet perheet ovat tukalassa tilanteessa. Koulun olisi tärkeää olla samalla puolella vanhemman kanssa. Koulut voisivat tulevaisuudessa myös rutiininomaisesti kartoittaa vanhempien voimavaroja ja tukiverkostoja koululla käytävien keskustelujen yhteydessä.

Mitä vanhemmat voisivat tehdä toisin?

Sami: Toivoisin vanhemmille vielä lisää rohkeutta tulla katsomaan arkeemme, mitä meille kuuluu. Koulu on todennäköisesti erilainen kuin se oli vanhempien kouluaikana. Kun tutustumme toisiimme, hommat alkavat rullata.

Olen aina hirveän iloinen, kun oman valvontaluokkani oppilaiden vanhemmat ottavat yhteyttä. Asiat on helppo hoitaa silloin, kun ne ovat pieniä.

Hanna: Olen kokenut, että kun on avoin oman perheen ja lapsen ongelmista, saa myös avointa suhtautumista ja helpommin apua. Opettajalle tai päiväkodin työntekijälle voi olla kynnys sanoa vanhemmalle, että lapsessa on vikaa. Kun huoli tulee vanhemmalta itseltään, tilanne lähtee todennäköisesti varhaisemmassa vaiheessa purkautumaan.

Kerro joku konkreettinen Epelin kautta tullut käytäntö, josta on ollut teille hyötyä.

Sami: Epelin hyvien käytänteiden pankista Innokylästä löytyy paljon vinkkejä opetukseen. Olen pitänyt oppilaille esimerkiksi tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustunteja sekä tunteja, joissa olemme etsineet työkaluja nuorten tunteiden tai poikien sosiaalisten suhteiden käsittelemiseen.

Epelin Oulun kaupungin kanssa järjestämissä Elävä kirjasto -tapahtumissa olen kuullut, kuinka aikuiset kertovat koulupolustaan ja elämästään erityislapsena. Olen ymmärtänyt vielä laajemmin erilaisia tapoja kokea ja nähdä maailma.

Hanna: Perustimme Epelin kautta Haukiputaan koulun erityislasten vanhemmille yhteisen Whatsapp-ryhmän. Osallistujia alkoi kertyä hiljalleen, ja pian tuli tarve nähdä kasvokkain. Laitoimme alulle vertaistukiryhmän.

Ryhmässä ei katsota diagnooseja, vaan riittää, että tuntee perheen tilanteen olevan erityinen.

Ryhmään on helppo tulla, kun ei tarvitse lähteä omaa kylää kauemmas. Tapaamme noin kuukauden välein ja Whatsappissa jaamme ajatuksia ja vinkkejä lähes päivittäin.

Hiljaisuus ei aina ole merkki siitä, että kaikki olisi hyvin.

Millaisin tavoin erityistä tukea tarvitsevat lapset voisivat osallistua kodin ja koulun välisiin keskusteluihin?

Sami: Olemme tehneet hyvinvointikyselyitä, joissa on selvitetty lasten mielipiteitä. Teemme jokaiselle luokalle toiminnallisen tasa-arvosuunnitelman, jossa pohditaan, millainen olisi oppilaiden unelmaluokka ja miten pääsisimme siihen.

Epeli on ollut mukana kehittämässä Kesy-peliä, joka on ollut mainio lisä keskusteluihin etenkin niille lapsille, joille suullinen ilmaisu ei ole paras tapa. Peli antaa kokonaiskuvan lapsen tavoitteista, vahvuuksista ja toiveista.

Hanna: Toivottavasti keskusteluissa oltaisiin avoimin mielin liikkeellä ja nähtäisiin mahdollisuus lapsissa. Jos mielipiteitä ei kysy, niitä ei myöskään saa. Hiljaisuus ei aina ole merkki siitä, että kaikki olisi hyvin.

Itse yleensä ennakoin ja kysyn kotona rauhallisessa hetkessä, onko huolia, joista pitäisi opettajan kanssa jutella. Silloin vastaukset tulevat helpommin. Minulla on ollut hyvä tuuri ja omien lasteni ideat ja heidän luonteensa on huomioitu ihanasti koulussa. Soisin, että kaikki lapset saisivat olla yhtä onnekkaita.

Mitä toivoisit hankkeelta vielä?

Sami: Yläkoulussa sosiaalisten taitojen ja tunnetaitojen osaamisen merkitys korostuu. Niiden käsittelyyn ottaisin mielelläni lisää hyviä ideoita.

Hanna: Toivoisin, että kaikki Suomen koulujen erityislasten vanhemmat saisivat vastaavanlaisen kokemuksen kuin Haukiputaan koulun vanhemmat ovat saaneet Epelin myötä. Tiedon lisäämistä lasten erilaisuuksista pitää jatkaa.