Etäopetuksen myötä kouluihin ilmaantui valtava määrä erilaisia digitaalisia ratkaisuja, joita otettiin käyttöön kovalla kiireellä. Samalla piti miettiä muun muassa sitä, missä digiopetuksessa syntyvää dataa säilytetään, kenellä on siihen käyttöoikeus ja mitä opettaja saa sillä tehdä, kasvatustieteen professori Raija Hämäläinen Jyväskylän yliopistosta luettelee.
Hämäläisen mielestä digitalisoituvan oppimisen ja opetuksen kehittely ja käyttöönotto on ollut Suomessa yleensäkin hajanaista ja osittain sattumanvaraista. Esimerkiksi Viron kouluissa digiloikka on toteutettu systemaattisemmin koko maan alueella.
– Suomessa uudistus on edennyt nurinkurisesti: kouluihin on kyllä hankittu teknologiaa, mutta liian usein opettajia tai opetusalan asiantuntijoita kuulematta. Pahimmillaan tietohallinnon väki on päättänyt mitä kouluun hankitaan, ja opettajat ovat availleet ihmeissään pakkauslaatikoita.
Hämäläisen mukaan tilanne on luonut ristiriidan suomalaisen opettajan perinteisesti vahvan toimijuuden ja uuden opetusteknologian käyttöönoton välille. Ristiriidan tuloksena digilaitteet ovat pahimmillaan jääneet lojumaan käyttämättöminä koulun varastohuoneiden nurkkiin.
Kitkaa lisää se, että digitaalisia opetusjärjestelmiä ja -materiaaleja tuottavat kaupalliset toimijat eivät ole palkanneet kehitystyöhön riittävästi opetusalan ammattilaisia.
– Koulun ja opetusjärjestelmien tuottajien väliin tarvitaan opettajien asiantuntemusta ja tutkittua tietoa, Hämäläinen sanoo.
Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen laitoksella on selvitetty opettajan ohjausta ja vuorovaikutusta digitaalisissa oppimisympäristöissä useissa tutkimuksissa vuodesta 2013 lähtien. Tutkimuksen kohteena on ollut muun muassa fysiikan opetus simuloidussa ympäristössä.
Hämäläinen kertoo, että perinteisesti fysiikkaa on opetettu oppikirjojen ja kokeiden avulla. Kaikkea ei voi kuitenkaan kokeilla oikeassa luokkahuoneessa.
– Näyttöruudun tai 3d-lasien esittämässä virtuaaliympäristössä kokeita vastaavat simulaatiot on helppo järjestää, hän sanoo.
Opetustyön kannalta tutkimusten keskeinen tulos on Hämäläisen mukaan se, että simuloidussa opetusympäristössä opettajan rooli muuttuu, mutta sen painoarvo säilyy.
– Opettajaa tarvitaan erityisesti simulaation aikana. Usein opettaja tulee mukaan vasta simulaatio-oppitunnin jälkeen käytävään keskusteluun. Hyödyllisempää olisi, jos hän ohjaisi jo simulaation aikana niitä, joilla on pulmia oppimisessa.
Opetusjärjestelmät suunnitellaan yleensä oppilaiden ehdoilla.
Opetusjärjestelmät suunnitellaan Raija Hämäläisen mukaan yleensä oppilaiden ehdoilla. Opettajan kannalta niiden tyypillinen puute on se, etteivät ne tuota riittävästi kokoomatietoa oppilaiden osaamisesta luokka- ja yksilötasolla.
Hämäläisen mielestä hyödyllistä luokkatason tietoa olisi esimerkiksi se, että tietystä fysiikan tehtävästä suoriutuu vain 30 prosenttia oppilaista, ja että useimmilla vaikeudet alkavat juuri tietyssä kohdassa.
– Järjestelmät voisivat koostaa myös oppilaskohtaista tietoa pidemmältä aikaväliltä. Tällaisen tiedon keruu olisi teknisesti helppo toteuttaa.
