Tutkittu juttu: Merkitys hukkuu turhakkeisiin

Opettajan työkenttä laajenee vauhdilla yhä kauemmas ydintehtävistä. Tämä vaikuttaa siihen, koetaanko työ merkityksellisenä, kertoo tuore pitkittäistutkimus. Organisaatiopsykologi Jaakko Sahimaa vahvistaa, että opettaja ajautuu aivan liian helposti jokapaikanhöyläksi.

Opettajan työn rajoista käytävällä keskustelulla on kiire. Tämän viestin Jyväskylän ja Tampereen yliopistojen yhteistyönä syntynyt tutkimus antaa.

Tutkimukseen osallistuneet opettajat raportoivat työn turhakkeiden lisääntymisestä ja työn merkityksellisyyden kokemuksen heikkenemisestä. Opettajista tuntui, että heidän työhönsä kuuluu varsinaisen ydintehtävän lisäksi kohtuuttoman ja turhan tuntuisia tehtäviä.

Tutkimusartikkelin aineisto on peräisin IJDFIN-tutkimushankkeesta, jossa seurattiin opettajia kyselyin vuosina 2018 ja 2019. Mukaan valittiin 453 vastausta sellaisilta opettajilta, jotka osallistuivat kyselyihin kumpanakin vuotena. Vastaajia oli eri puolilta Suomea.

 

Turhakkeiksi koettujen tehtävien laatua ei tutkimuksessa yksilöity. Työelämän tutkimuskeskuksen johtaja Anne Mäkikangas arvioi opettajien kanssa käymiensä keskustelujen perusteella, että turhakkeet liittyvät usein digitalisaatioon ja reaaliaikaiseen yhteydenpitoon perheiden kanssa.

– Opettajan kasvatusvastuu on laajentunut kauas oppituntien ja varsinaisen työajan ulkopuolelle. Wilma-yhteydenottoja voi tulla mihin vuorokaudenaikaan tahansa, ja niihin odotetaan nopeaa vastausta, Mäkikangas sanoo.

Merkityskato uhkaa, jos työn vaatimuksia on liikaa, aika ei tahdo riittää ja palautuminen jää vajaaksi. Työn merkityksen hiipuminen voi pahimmillaan johtaa kyynistymiseen.

– Työn merkitys ei katoa päivissä eikä viikoissa. Tutkimuksemme perustui vuoden pituiseen seuranta-aineistoon. Siinä ajassa tilastollisesti vahva yhteys työn turhakkeiden ja merkityksen hiipumisen välillä ehti jo tulla näkyviin, Mäkikangas kertoo.

Turhakkeet taklataan yhdessä. Huolien jakaminen auttaa.

Uutena ja merkittävänä hän pitää tulosta, jonka mukaan työn kohtuuttomien vaatimusten seurauksia voidaan tasoittaa erityisesti sosiaalisia suhteita tuunaamalla. Tärkeää on keskustelu kollegoiden kanssa, palautteen hakeminen ja ideoiden jakaminen.

– Turhakkeet taklataan yhdessä. Huolien jakaminen auttaa jo sinänsä: työkaverin kanssa käydyn keskustelun jälkeen tilanne tuntuu paljon helpommalta.

 

Organisaatiopsykologi Jaakko Sahimaa ymmärtää tutkimuksen vastanneita opettajia.

Hän huomauttaa, että opettajan pitää revetä moneen suuntaan, koska tämän pitää olla yhtä aikaa sisällön, pedagogiikan ja kasvatuksen osaaja.

– Roolien paljouden vuoksi opettaja luiskahtaa helposti jokapaikanhöyläksi. Se tuo työhön sirpaleisuutta, joka syö hallinnan tunnetta.

Hän muistuttaa, että missä tahansa työssä on osia – esimerkiksi kirjaamisia ja muuta byrokratiaa – jotka ovat kaukana työn varsinaisesta ytimestä. Turhakkeet voivat olla joko työhön kuuluvia, vaikkakin sivussa sen ytimestä, tai aidosti työhön kuulumattomia ja häiritseviä.

– Jos 90 prosenttia työstä on ydintekemistä, niin 10 prosentin turhakeosuuden voi hyväksyä. Jos osuudet ovat toisin päin, niin turhakkeet alkavat taatusti syödä työn mielekkyyttä.

 

Sahimaa tutustui vuoden alussa opettajan työhön osana Koeaika-projektia, jossa OAJ on mukana. Hän opetti kuukauden ajan lahtelaisessa Kivimaan koulussa vuosiluokkia 1–3 ja kokeili hetken työtä myös yläkoulun puolella.

– Eräs toimittaja kävi seuramassa työtäni luokassa. Ihmettelimme yhdessä luokkahuoneen hirmuista meteliä. Opettajat ovat siihen turtuneet, mutta se ei vähennä jatkuvasta melusta aiheutuvaa psykososiaalista kuormitusta, Sahimaa sanoo.

Muita opetustyön rasitustekijöitä ovat hänen mukaansa työn paljous ja yksinäisyys. Yhteisopettajuudesta puhutaan paljon, mutta Sahimaan mukaan tyypillinen tilanne on yhä se, että opettaja on luokkahuoneessa työnsä kanssa yksin.

– Yksinäisyydestä seuraa, ettei opettaja saa juuri koskaan työstään palautetta. Ainoa palaute jostakin opetustilanteesta voi tulla kymmenen vuoden kuluttua, kun entinen oppilas kävelee kadulla vastaan.

Sahimaa puhuu opettajan kahdesta erillisestä työpäivästä, joista toinen näkyy, toinen ei. Näkyvä osa tapahtuu luokkahuoneessa, näkymättömään kuuluvat opetuksen valmistelu, arviointi, Wilma-viestintä ja paljon muuta.

Näkyvä osa on muuttunut vuosien mittaan hyvin vähän verrattuna näkymättömään osaan. Piiloon jäävä osa on paisunut ja uhkaa paisua rajattomasti juuri siitä syystä, että se ei ulospäin näy.

 

Sahimaa osallistui vuonna 2018 galluptutkimuksen tekemiseen. Aiheena oli työn merkityksellisyyden kokemus eri aloilla. Kyselyyn vastasi 1 500 työntekijää.

Osoittautui, että merkityksellisimmäksi työ koetaan opetusalalla ja sote-aloilla. Mielenkiintoisinta tässä havainnossa on se, että juuri samat alat ovat eniten esillä julkisuudessa uupumuksen ja huonojen työolojen vuoksi.

Sahimaa arvelee, että jatkuva ihmisten iholla oleminen sekä palkitsee että uuvuttaa.

– Alat, joilla työn inhimillinen merkitys näkyy suorimmin ovat niitä, joilla työ koetaan merkityksellisimmäksi – ja toisaalta niitä, joille osoitetaan valitettavasti aivan liian vähän yhteiskunnan resursseja.

Tutkimusartikkeli

Illegitimate tasks, job crafting and their longitudinal relationships with meaning of work. The International Journal of Human Resource Management, lokakuu 2021.