Luokanopettajaksi opiskeleva Aleksi laulaa kesät lavakeikoilla – ”ymmärrän nyt esiintymistä jännittäviä”

Hei vahtimestari ja muut perinteiset tanssikappaleet soivat kesäiltaisin, kun luokanopettajaksi opiskeleva Aleksi Yli-Sissala ja muut Komiat-orkesterin jäsenet nousevat lavalle.

Ilta tanssilavayleisön edessä voi laulaja Aleksi Yli-Sissalan mielestä onnistua monella tavalla.

Joskus yleisö on niin hyvin mukana, ettei omaa suoritusta ehdi ajatella. Toisella kertaa palkitseva tekijä voi olla esiintymisestä kumpuava itsevarmuus.

 

Luokanopettajaksi Oulussa opiskeleva Aleksi rakastaa suomalaista tanssilavakulttuuria ja kauniita tanssilavoja, kuten Valasrantaa Pöytyän Yläneellä. Ne ovat Komiat-tanssimusiikkiorkesterin solistin mielestä parhaita asioita keikkailussa.

Viime kesänä Komiat ehti esiintyä lavoilla kolmisenkymmentä kertaa. Keikkaa riitti, sillä yhtye voitti heinäkuussa tanssiorkestereiden suomenmestaruuden.

Kuusihenkisen yhtyeen kaikki jäsenet ovat noin 25-vuotiaita. Aleksi Yli-Sissalan lisäksi haitarinsoittaja Aleksi Laukkonen on kotoisin Etelä-Pohjanmaalta, loput ovat varsinaissuomalaisia.

Porukan kokosi noin kaksi vuotta sitten rumpali Eero Nummela.

– Yhtyeen varsinaissuomalaiset jäsenet olivat keskenään tuttuja jo ennestään. Eero löysi meidät pohjalaiset. Opettelimme parit biisit ja pidimme yhdet treenit. Siitä se lähti.

Haitaristi-Aleksilla on meriittinään Kultainen harmonikka -kilpailun voitto vuodelta 2014, minkä ansiosta Eero keksi kysyä häntä bändiin. Toinen Aleksi löytyi sitten hänen kauttaan.

 

 

Kaikki Komiat-yhtyeen jäsenet opiskelevat eri puolilla Suomea. Puolet heistä kouluttautuu opettajiksi.

Yhtye on lyhyen olemassaolonsa aikana kohonnut erittäin suosituksi tanssibändiksi ja kiertää lavoja ammattimaisesti. Miten ihmeessä nuoret miehet sovittavat yhteen opinnot, bändin harjoitukset ja esiintymiset sekä kaiken tämän vaatiman matkustamisen?

– Treenaamalla ja opiskelemalla tehokkaasti: työstetään asioita etäällä, delegoidaan ja sovitellaan, Aleksi vastaa.

Hänen on tarkoitus valmistua kahden vuoden kuluttua.

Tehokkaassa harjoittelussa auttaa se, että kaikilla Komioilla on oma instrumentti hyvin hallussa. Uudet kappaleet harjoitellaan yleensä keikkojen soundcheckien aikana.

Eniten keikkoja on tietysti kesäisin, mutta riittää lavoja kierrettäväksi pitkin vuottakin. Keikkakyyti lähtee yleensä Yläneeltä, josta basisti ja kitaristi ovat kotoisin. Loput soittajat poimitaan sitten kyytiin matkan varrelta.

Keikkailu on opettanut Aleksille esiintymistaitoja ja yleisön edessä puhumista.

– Lavalla esiintyminen on hetkessä elämistä ja reagointia eri tilanteisiin.

Esiintymiskokemuksesta on iloa opettajan työssä ja toisin päin: opettajaopinnoissa oppii esiintymisvalmiuksia.

– Puheiden rakentamisen ja retoriikan opit auttavat lavaesiintymisessä.

Oman esiintymiskokemuksensa kautta Aleksi sanoo oppineensa ymmärtämään oppilaita, joilta esiintyminen ei luonnu helposti. Esiintymistä jännittävälle on tärkeää antaa rohkaisevaa kannustusta.

– Ymmärrän jännityksen ja paineen tunteen ja olen pohtinut sitä, mitä itse haluaisin siinä hetkessä kuulla.

 

Luokanopettajakoulutukseen hakeminen oli Aleksille selvää, mutta hän ei ole haudannut myöskään haavetta opiskella musiikinopettajaksi.

– Pyrin musiikinopettajakoulutukseen samaan aikaan kuin hain nykyisiin opintoihini. Vuosi sitten hain musiikin sivuaineoikeutta, mutta siihen on kovat pääsyvaatimukset.

Taideaineet tarjoavat Aleksin mielestä oppilaille aikaa pysähtyä ajattelemaan.

– Taiteessa ei ole sääntöjä – ei kaavoja tai oikeita ratkaisuja. Oman taiteellisuuden löytäminen ei aina ole helppoa, ja siksi kouluilla on tärkeä tehtävä opastaa lapsia sen pariin.

Aleksi Yli-Sissala

  • 23-vuotias luokanopettajaopiskelija. Opiskelee Oulun yliopiston taide- ja taitoainepainotteisessa koulutuksessa. Kotoisin Alajärveltä.
  • Laulaa Komiat-tanssimusiikkiorkesterissa sekä englanninkielistä pop-rockia soittavassa Planet Casessa.
  • Opiskellut haitarinsoittoa ja rytmimusiikkia muun muassa Alajärvellä musiikkiopistossa.