Uhanalaisen viisauden lähteillä

Miksi opettajien vala on Comeniuksen vala?

Ehkä siksi, että Johan Amos Comeniuksen mielestä elämä on jatkuvaa oppimista kehdosta hautaan.

Comenius oli 1600-luvulla elänyt tšekki-läinen teologi, joka kävi itse kovan elämänkoulun. Hän menetti molemmat vanhempansa kymmenvuotiaana, ja hänen vaimonsa ja kaksi lastaan menehtyivät ruttoon. Silti teologi kykeni luomaan optimistisen vision, jossa koulutus tekee ihmiskunnasta paremman.

Tämän ja monta muuta tarinaa voi lukea Vantaan steinerkoulun historian ja yhteiskuntaopin opettajan Jarno Paalasmaan viime vuonna julkaistusta kirjasta Maailman parhaat kasvatusajatukset.

Jarnon mielestä Comeniuksen vala on hieno osoitus siitä, että klassinen kasvatusviisaus elää tämänkin päivän koulussa. Usein vuosisatojen saatossa kiteytyneet ajattelun kultajyvät uhkaavat kuitenkin hautautua talouspuheen alle.

Talouden mahti tuli Jarnon mieleen syksyisellä historianopettajien matkalla Roomassa.

– Vierailimme pienissä kukkulakaupungeissa ja mahtavissa kirkoissa. Nykyisin ei juuri näyttäviä kirkkoja rakenneta, ja Helsingin suurimmat rakennuskohteet ovat Kalasataman Redi ja Pasilan Tripla.

Tulevaisuuden työelämän tarpeista on syytä olla tietoinen, mutta koulussa ei pidä istua siksi, että tullaan tietynlaisiksi työntekijöiksi.

– Lapsi elää tässä ja nyt eikä tulevaisuudessa. Hän tarvitsee leikkiä ja kiireettömyyttä, joita myös luovuus edellyttää. Meidän ei pitäisi kasvattaa lapsia yhteiskuntaa varten vaan kasvattaa aikuisia, jotka pystyvät rakentamaan yhteiskuntaa ihmistä varten, opettaja-kirjailija miettii.

Jarnolle paneutuminen klassikoiden ajatuksiin ja niistä kirjoittaminen oli antoisa seikkailu, jolle perheenisä piipahti yleensä iltayöstä kymmenen ja yhden välillä sekä lomilla. Hänen mielestään opettajan työn sosiaalisuus ja kirjailijan yksinäinen työskentely täydentävät toisiaan hyvin.

Jarno sai viimeistellä kirjaansa kuukauden ajan Väinö Tannerin säätiön residenssissä Pohjois-Italian Mazzanossa.

– Siellä tein pitkää päivää aamusta iltaan.

Kirjassaan Jarno esittelee kymmenen klassikkoajattelijan mietteitä ja peilaa niitä nykyaikaan.

Lukiessa tulee mieleen, että auringon alla uusia ajatuksia on hyvin vähän. Jo vuosisatoja sitten uskottiin, että opetus menee parhaiten perille, kun kasvattaja muistaa oppijan aktiivisuuden ja vuorovaikutuksen merkityksen. Nykyhetken aivotutkimus päätyy suosittelemaan samaa kuin Jean Jacques Rousseau 1700-luvulla: lapsen pitää liikkua, olla ulkona paljon ja istua vähän.

Toisinaan lukijan mieltä hämmentää ajatusten ja toiminnan välillä ammottava ristiriita. Rousseau kirjoitti luonnollisen kasvatuksen upean ylistyslaulun ja hylkäsi viisi omaa lastaan orpokotiin.

Läheisin kirjan ajattelijoista steineropettajalle on luonnollisesti Rudolf Steiner.

– Ihmisenä kasvaminen tarvitsee enemmän vapaata luonnossa leikkimistä ja vähemmän uppoutumista kännykkämaailmaan, Jarno sanoo.

Hänen mielestään digitalisaatio on mahdollisuus, jos se korvaa jotain rutiininomaista ja tylsää. Jos digioppiminen korvaa läsnäoloa, se huonontaa opetusta. Lapsen kehitysvaihe pitää muistaa ottaa huomioon, eikä ekaluokkalainen tarvitse vielä välttämättä omaa älypuhelinta nettiyhteydellä.

– Toisaalta koulussa on liikaa yksintekemisen kulttuuria, ja on hienoa, jos digivälineillä opiskelijat saadaan aktivoitua yhdessä oppimiseen. Minun oppilaani käyttävät älypuhelinta esimerkiksi pieniin Kahoot-kyselyihin ja tekevät lyhytelokuvia historian käännekohdista.

Liikkuminen on tärkeää, mutta välillä on parasta istua pulpetissa opettajan puhetta kuunnellen.

– Oppilaat pitävät siitä, kun kerron heille tarinoita historiasta. Ihminen on sisäisesti aktiivinen, kun hän kuuntelee.

Jarno on laajentanut näköalojaan suorittamalla myös luokanopettajan opinnot. Samoja opetussuunnitelman perusteita noudatetaan sekä steinerkoulussa ja peruskoulussa, ja Jarno oli mukana laatimassa niitä Opetushallituksen työryhmässä.

– Muutenkin steinerkoulun ja peruskoulun arvomaisemat ovat lähentyneet toisiaan. Kummassakin korostetaan yhdessä tekemistä ja oppilaan aktiivista roolia. Meillä steinerkouluissa käytetään Wilmaa, ja viime vuosina olemme innostuneet alaluokkalaisten oppilaskuntatoiminnasta ja vertaissovittelusta.

Peruskoulu voisi puolestaan ottaa oppia steinerkoulun viikottaisista opettajankokouksista, joissa paneudutaan juoksevien asioiden lisäksi pedagogiikkaan.

– Meidän koulussamme on menty tänä syksynä sen mukaan, mistä joku opettaja on halunnut alustaa ja keskustella. Aiheita ovat olleet esimerkiksi huumori opetuksessa, oppilashavainnointi ja se, mitä yhdenvertaisuus ja tasa-arvo tarkoittavat käytännössä.

Jarno haluaa puhua opettamisen lisäksi painokkaasti myös kasvatuksesta ja sivistyksestä. Hän pitää mainiona OAJ:n, opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen Sivistysakatemiaa, joka ruokkii ja päivittää sivistyksestä käytävää keskustelua.

Steinerpedagogiikassa tärkeintä on sydämen sivistys ja myötäelämisen kyky.

– Sydämen sivistyksessä on kysymys siitä, miten kosketetaan koko persoonallisuutta ja saadaan se kasvamaan. Tähän tarvitaan paljon ihmisten välistä kohtaamista ja taidetta.

Jarnoa harmittaa se, että vallalla oleva kasvatusajattelu tunnustaa enää harvoin menneisyyden arvoa.

– Kun keskustelun historiallinen ja filosofinen taso on päästetty uudistusvimmassa katoamaan, koulun kehittämisestä on tullut hapuilevaa ja epäjohdonmukaista.

Pysähtyminen sielua ravitsevien, taitavasti muotoiltujen ajatusten äärelle rauhoittaa.

Opettajalle tekee hyvää nähdä, miten kasvatuksen parhaat ideat ovat kypsyneet vuosisatojen ajan. Niitä toteuttaessaan voi tuntea olevansa osa hyvän jatkumoa, jossa lukemattomat ihmiset ovat ponnistelleet kasvavien lasten parhaaksi.

Klassikoiden mielestä kasvatus on tasapainon etsimistä.

– Esimerkiksi vapaus on äärimmilleen vietynä kasvatuksen loppu, ja liiallinen vapauden pois ottaminen taas tappaa luovuuden.

Mitä vapaus sitten tarkoittaa käytännössä kasvatusajattelija Jarno Paalasmaalle, joka tekee väitöskirjaa Steinerin vapauden filosofiasta?

– Kun innostun ja saan oivalluksia yhdessä toisten kanssa, koen lähestyväni vapaata hetkeä. Vapauden kokemus ei ole mitään suurta ja välähdyksenomaista, vaan pikemmin pieniä onnellisia hetkiä.