Turkulaisopettajat luopuivat oppikirjoista – lasten lukuinto lisääntyi ja eritahtisuuden huomiointi helpottui

Ahdistus koulun resurssien tuhlaamisesta hiipi Saara Mälkösen ja Pilvi Hatakan mieliin, kun tilatut oppikirjat jäivät usein käyttämättä. Tunnit täyttyivät opetussuunnitelman mukaisesta sisällöstä oppikirjojen ulkopuolelta.

– Uskomme kokemukselliseen ja yhteistoiminnalliseen oppimiseen, ja oppikirjat eivät palvelleet sitä tarkoitusta, Mälkönen sanoo.

Kun luokanopettajakaksikolle kertyi kokemusta siitä, miten hyvin ilman oppikirjoja pärjää, he opettivat viime lukuvuoden kokonaan ilman niitä. Tänä syksynä jatketaan lähes samaan malliin.

Hatakka ja Mälkönen opettavat ykkös– kakkosluokkalaisia Hannunniitun koulussa Turussa. Paperilla heillä on kummallakin yhdysluokka, mutta käytännössä he suunnittelevat 38 oppilaan opetuksen yhdessä ja jakavat oppilaat ryhmiin joustavasti sen mukaan, mikä on pedagogisesti toimivinta.

– Ryhmittelyt muuttuvat, kun oppilaiden taidot kehittyvät, Mälkönen selittää.

Tänään ekaluokkalaiset opettelevat kirjaimia yhdessä luokassa, kakkoset oikeinkirjoitusta toisessa.

Kakkosten luokassa on lattialla Junior Alias -kuvakortteja, joista kirjoitetaan sanoja vihkoon tavuttaen. Pöydällä on kesäpuuhista kertovia laminoituja virkkeitä. Virke kopioidaan sopivan emojin kohdalle monisteeseen.

Moni opettaja liittää toiminnalliseen oppimiseen metelin ja sähläyksen. Mälkösen mukaan tarkat säännöt ja selkeät ohjeet ovat kaiken A ja O. Hiljaista työskentelyä opetellaan täälläkin.

– Toimimalla ja tekemällä opitaan, minkä jälkeen tehdään niin sanottu kirjanpito vihkoon, Mälkönen summaa.

Esimerkiksi matematiikassa voidaan harjoitella pienempi kuin ja suurempi kuin -vertailuja rakentamalla ensin torneja palikoista ja piirtämällä sen jälkeen tornit vihkoon vertailusymbolein.

– Kun lapsilla on mielekästä ja omalle taitotasolle sopivaa tehtävää, he eivät sählää, Hatakka lisää.

Oppikirjattoman vuoden jälkeen Hatakka ja Mälkönen karsivat turhaa monistelua. Ykkösille tilattiin äidinkielen kirjoitusvihot ja matematiikan syksyn kirjat, koska kirjaimet ja numerot pitää kuitenkin opetella mallista paperille. Tätä tavoitetta oppikirjat palvelevat heistä hyvin.

Kaksikko korostaa, että toiminnalliseen opettamiseen on saatavilla paljon valmista opsin mukaista laadukasta opetusmateriaalia. Rehtorin kanssa on sovittu, että kirjoista säästyvää rahaa saa käyttää muun opetusmateriaalin hankkimiseen.

Opettajat tekevät paljon myös itse. Ideoita he saavat opetusta ja oppimista käsitteleviltä verkkosivuilta ja blogeista, ammattikirjallisuudesta, opettajan sähköisistä opetusmateriaaleista, opettajanoppaista ja sosiaalisesta mediasta.

Mälkönen on kerännyt uudenlaista opetusmateriaalia jo pitkään. Hän aloitti toiminallisen pedagogiikan kehittämisen vuonna 2009 silloisen kollegansa kanssa. Hatakka tuli hänen työparikseen kaksi vuotta sitten.

Mälkönen perusti Alakoulun aarreaitta -ryhmän Facebookiin aikoinaan siksi, että opettajat voisivat jakaa ideoita. Tekijänoikeuksista Mälkönen ja Hatakka ovat tarkkoja ja kopioivat vain vapaasti kopioitavaa materiaalia.

Oppikirjattomuus ei tarkoita kirjoista luopumista.

Kokeiluvuosi ilman kirjoja opetti Hatakalle ja Mälköselle, että matematiikassa laskuja on turhaa keksiä itse tai monistaa paperille. Oppilaat voivat itse muodostaa laskut esimerkiksi noppia heittelemällä.

Oppikirjattomuus ei tarkoita kirjoista luopumista. Jos ympäristöopissa tarvitaan tietoa rusakosta, oppilaat käyttävät ympäristöopin oppikirjoja luokan kirjahyllystä.

Opettajille suurin yllätys oli lasten lukuinnon lisääntyminen, kun aapinen jätettiin pois.

Oppikirjattomuus helpottaa myös ottamaan huomioon oppilaiden eritahtisuutta. Lapset on jaettu kissoihin, koiriin ja papukaijoihin äidinkielen taitojen mukaan.

Papukaijat osaavat lukea kokonaisia tekstejä ja saavat valita reppukirjan, jota luetaan vanhemmille. Papukaijaksi pääsemisestä tuli lapsille kunnia-asia.

– Käytämme hirveästi kirjastoa ja opetamme lapsille, miten valita sopiva kirja. Lukemaan oppiminen perustuu siihen, että lapsella on oikeantasoista lukemista aina repussa, Mälkönen sanoo.

Mälkönen ja Hatakka myöntävät, että ensimmäinen syksy ilman oppikirjoja vei tavallista enemmän työaikaa. Lisätunteja ei pyydetty, vaan he laskivat, että huolellisella suunnittelulla voittaa työaikaa tulevina vuosina. Tämä alkoi toteutua jo kokeiluvuoden keväällä.

– Olemme hyvin yleisluontoisen opetussuunnitelman pohjalta rakentaneet oman konkreettisen suunnitelman asioista, jotka kahden vuoden aikana opiskellaan. Meillä on viikkotasolla selvät sävelet, mitkä aiheet opetetaan ja millä tavalla, Mälkönen sanoo.

Vanhemmille opettajat selittivät muutosta etukäteen. He kertoivat, että pedagogiset perusteet ovat vahvat mutta myönsivät, ettei kokeilun onnistuminen ollut varmaa.

Kokeiluvuoden aikana he saivat vanhemmilta enemmän positiivista palautetta kuin koko uransa aikana, erityisesti oppilaiden lukuinnosta.

Mälkösen ja Hatakan mielestä on keskeistä, että muutoksen on voinut tehdä työparin kanssa vastuuta jakaen. Myös esimiehen varaukseton tuki oli onnistumisen edellytys.

Hannunniitun koulun rehtorin Timo Lehtisen mukaan esimiehen täytyy varmistaa, että opettajan työmäärä pysyy kohtuullisena. Saara Mälkösen ja Pilvi Hatakan tapauksessa hän näki ison arvon yhteisopettajuudessa ja siinä, että muutosta oli valmisteltu pitkään.

– En suosittelisi, että joku lähtisi tekemään tällaista ihan tuosta vaan yksin.

Lehtinen aikoo pyytää Hatakkaa ja Mälköstä esittelemään kokemuksiaan oppikirjattomuudesta esimerkiksi pedagogisessa kahvilassa. Hän toivoo, että kokeilu herättäisi innostusta muissakin opettajissa.

– Mutta tästä ei olla tekemässä meillä mallia, jota kaikki tekevät ehdottomasti, vaan siihen mennään opettajan omasta tahdosta.

Mälkönen ja Hatakka korostavatkin, että luokanopettajan työtä voi tehdä monella tavalla hyvin ja varovat nostamasta oppikirjattomuutta parhaaksi tai ainoaksi oikeaksi tavaksi. Se vain sattuu sopimaan heille.