Pelkällä laululla voi luoda soinnikkaan musiikillisen maailman, johon sisältyy muun muassa yläsävellaulua, beatboxausta, suomalaisia luontovertauskuvia ja punk-asennetta. Näin tekevät folk hop -yhtye Tuulettaren jäsenet.
Tuuletar keikkailee kouluissa Konserttikeskuksen järjestämillä kiertueilla. Viime lokakuussa Tuuletar vieraili Viitasaarella Haapaniemen koulussa. Äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Jaana Räihälä kuunteli keikkaa kahdeksasluokkalaisten kanssa.
– Tuuletar nykyaikaistaa suomalaista kulttuuriperintöä tuoreella ja raikkaalla tavalla. Esitys oli hyvä esimerkki siitä, että perinteinenkin kulttuuri taipuu moneen. Oli myös hyvä, että esitykset osallistivat, eikä pelkästään kuunneltu.
Yhtyeen Folkkibiittii!-esitys on suunnattu 11–19-vuotiaille. Siinä yhtye esittelee sävellystensä avulla äänenmuodostustapoja, joihin on haettu inspiraatiota eri puolilta maailmaa.
Lyriikoissa paneudutaan suomen murteisiin ja perinteisiin. Esitys sisältää myös improvisoitua Kalevala-räppiä. Oppilailla on mahdollisuus kokeilla beatboxausta sekä keikkojen yhteydessä että työpajoissa.
– Jatkossa vaikka Kalevalan päivän tienoon oppitunteihin voisi sijoittaa beatboxausta tai Kalevala-räppäystä, Jaana pohtii.
Tuulettarella on myös 4–10-vuotiaille soveltuva Pohjanneito ja varastetut kultalangat -esitys. Siinä kuulijat pääsevät osallistumaan tarinan kulkuun laulamalla Tuulettaren kappaleiden mukana ja luomalla äänimaisemia esimerkiksi taputtamalla. l
Tuuletar kuuluu kauas
-
Folk hop -yhtye Tuulettaressa laulavat Sini Koskelainen, Piia Säilynoja, Johanna Kyykoski ja Venla Ilona Blom, joka myös beatboxaa. Beatboxauksessa rumpujen äänet tehdään suulla.
-
Yhtye keikkailee aktiivisesti niin kotimaassa kuin ulkomailla. Tuuletar keikkailee kouluissa Konserttikeskuksen järjestämillä kiertueilla.
-
Debyyttialbumin Alku-kappale soi Game of Thrones -sarjan 7. tuotantokauden trailerissa ja jo aiemmin australialaisessa Wentworth-rikossarjassa.