Paperilehteä, jonka uutiset vanhentuvat ennen sen ilmestymistä, on tavattu ilkkua kalankääreeksi. Heinäkuun alussa tuoretta opetusministeriä Li Anderssonia jututtaessa herää kysymys: jättääkö hän tälle, yli kuukauden haastattelun jälkeen julkaistavalle jutulle, muuta kuin kalankääreen tehtävän?
Sen verran ripeää oli Anderssonin reagointi kesällä julkisuudessa nousseisiin ja hänelle tätäkin juttua varten esitettyihin kysymyksiin.
Haastattelua edeltäneenä päivänä Iltalehden otsikko julisti jo, kuinka ”opettajat pettyivät Rinteen hallitukseen”. Jutun mukaan hallitusohjelmasta puuttuvat konkreettiset toimet oppimisen tuen ja erityisopetuksen tilanteen parantamiseksi.
Jo samana iltana Andersson julkaisi ministeriön sivuilla kolumnin, jossa hän vakuutti, että selvitysten lisäksi myös toimiin ryhdytään.
Opettajamitoitus selvitetään ja maahanmuuttajataustaisten oppilaiden oppimista tuetaan erillisohjelmalla. Asiaan voidaan vaikuttaa myös 190 miljoonan panostuksella perusopetuksen laatuun ja tasa-arvoon, Andersson kirjoitti, ja ministerinuran ensimmäinen pieni tulipalo hiipui hiillokseksi.
Tähän juttuun kysyttiin myös Anderssonin kantaa päiväkotien ryhmäkokoihin ja niiden tilapäisiin ylityksiin sekä esimerkiksi mielipidettä korkeakoulujen valintakokeiden uudistuksesta. Näihinkin kysymyksiin löysi vastaukset uutisotsikoista heinäkuun puoliväliin mennessä.
Haluan ja aion osallistua koulutuspolitiikasta käytävään julkiseen keskusteluun.
Aktiivinen viestintä on poliitikoille toki välttämättömyys. Uusille ministereille se voi olla pyrkimystä ilmatilan hallintaan vastuualasta käytävässä julkisessa keskustelussa, johon tarttuminen on myös kätevä tapa tehdä hallitusohjelmaa tunnetuksi.
Kolumni oppimisen tuesta aiheesta samanaikaisesti nousseen uutiskohinan kanssa ei ollut yhteensattuma.
– Ei ollenkaan, ei ainakaan kokonaan. Haluan ja aion osallistua julkiseen keskusteluun koulutuspolitiikasta. Se on ollut minulle aina ennenkin tärkeää, eikä se voi olla myöskään niin, ettei ministeriö olisi avoin ympäröivälle keskustelulle, Andersson sanoo.
Andersson ei varmastikaan reagoi koko kauttaan yhtä hanakasti mediakentän rasahduksiin. Silti hänen kaltaistensa poliitikkojen viestinnällistä läsnäoloa seuratessa voi huomata, kuinka media muuttuu.
Kanavia riittää. Andersson kertoo aikovansa jatkaa esimerkiksi Facebookissa pitämiään ”kyselytunteja”, joissa hän vastailee suoraan yleisön kysymyksiin.
Ja kun vaalien alla tv-tenttiin kyllästynyt nuori sulki telkkarin ja avasi kännykkänsä, eteen saattoi osua Anderssonin Instagram-tarina vaalikampanjakierrokselta. Vaalien jälkeen Insta-tili oli tosin aiempaa hiljaisempi.
– Tässä on nyt ollut aika paljon muuta… Mutta ehdottomasti jatkan Instagramin käyttöä. Sehän on periaatteessa somepalveluista hengeltään ja ilmapiiriltään kivoin. Eri somekanavissa on erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä, ja siksi niistä ei voi valita vain yhtä.
Joka tapauksessa pelkkiin tiedotteisiin perustuvan julkishallinnon viestinnän ajat ovat takana päin, Andersson sanoo.
– Minusta on mielenkiintoista, miten opetusministeriö eroaa monista muista ministeriöistä siinä, että se vastaa täysin ihmisten arjessa kiinni olevista palveluista. Ihmisillä on valtavasti mielipiteitä, palautetta ja tarinoita mielessään. Ministeriö voisi hyötyä siitä, jos keksimme, miten voimme hyödyntää tätä roolia vahvuutenamme myös viestinnässä, Andersson sanoo.
Koulutuspolitiikkaa ruotivassa asiahaastattelussa – johon päästäänkin heti tuonnempana – Anderssonista ei saa irti mitään kovin henkilökohtaista. Ei sitä kovasti yritetäkään, mitä nyt pari kertaa hieman johdatellaan.
Kysymykseen siitä, miten ministerin työ nyt muuttaa elämän, Andersson mutisee ensin jotain kaupungilla toisinaan perässä juoksevista paparazzeista. Tätä seuraa kuitenkin harkittu itseanalyysi ministeri ja Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Anderssonin julkisuuskuvasta.
– Hallituspuolueen puheenjohtajana roolini on hyvin erilainen kuin se oli neljä vuotta oppositiossa.
Aiemmin hän kommentoi kaikkea, nyt hän on ministerinaitiossa vastaamassa pelkästään oman alueensa kysymyksiin.
– Tämä muuttaa julkista profiiliani paljon. Mutta samaan aikaan, kun puolueemme tekee hyvää hallitusyhteistyötä ja minä yritän hoitaa hyvin omaa tehtävääni, minun pitäisi pystyä pitämään puolueen profiilia esillä niin, että me emme huku kokonaan.
Oppimistulosten eriytymisen taustalla on yhteiskunnallista eriarvoistumista.
Anderssonin ensimmäisten ministeriviikkojen ulostuloista piirtyy esiin hänen tulkintansa hallitusohjelman koulutuspolitiikan päätavoitteista. Terävimpiä kärkiä on kaksi: koulutuksellisen tasa-arvon vahvistaminen ja koulutustason nostaminen.
– Koulutuksellisen tasa-arvon kehitykseen paneutuneet kasvatustieteilijät ovat nähdäkseni vahvassa yhteisymmärryksessä siitä, että oppimistulosten eriytymisen taustalla on yhteiskunnallista eriarvoistumista, jota ei voi kokonaan paikantaa pelkästään koulurakennuksen sisälle.
Perhetaustan vaikutus oppimistuloksiin on kasvanut ja huono-osaisuutta kasautuu.
– Puutumme tähän kehitykseen jo varhaiskasvatuksesta alkaen tekemällä järjestelmään korjausliikkeitä laadun ja osallistumisoikeuden vahvistamiseksi.
Anderssonin mukaan tasa-arvo ja koulutuksen yleissivistävän luonteen vahvistaminen ovat hänen puolueensa koulutuspolitiikan päätavoitteet.
– Suomalainen koulutus on ja on ollut keskeisessä roolissa yhteiskunnallisen tasa-arvon rakentamisessa. Se on tasoittanut luokkaeroja ja antanut nuorille mahdollisuuksia oppia ja kehittyä riippumatta siitä minkälaisista taustoista tulee.
Vetovoimaisin puoluejohtaja. Asiaosaaja, jonka esiintymistä on mukava seurata. Puoluejohtajista se, jonka kanssa mieluiten kävisi lounaalla tai vaikka kaljalla. Näin Anderssonia on luonnehdittu viime vuosina puoluejohtajien imagotutkimuksissa, joissa hän on ollut aina kärjessä.
Harva Anderssonin supliikkia kiistääkään. Television vaalitenteissäkin hän pärjäsi. Samassa ajassa kuin joku panelisti ehti sanoa ”valinnanvapaus, juupas”, Andersson perkasi sote-uudistuksen kipukohtia yhtä vaivattomasti kuin huippukokki Varsinais-Suomen maakuntakalaa silakkaa.
Mistä tällaisia argumentoinnin taitoja saa? Ainakin koulusta.
Andersson sanoo viihtyneensä aina koulussa ja mainitsee yhdeksi koulupolkunsa avainkokemukseksi yläasteen äidinkielen tunnit.
– Yläasteella rakastin äidinkieltä. Lukemista, kirjoittamista ja mahdollisuuksia kehittää omaa sanallista ulosantia. Meillä oli myös vähän teatteria tuolloin. Olen hyötynyt siitä tosi paljon.
Kasvisyöjänä, jonka ruokavalioon kuuluu jonkin verran kalaa, Anderssonin tehtävänä on nyt poistaa ruotoja suomalaisesta koulutusjärjestelmästä. Hallituskauden alussa koulutuspanostukset saattavat muistuttaa Pietarin kalansaalista, mutta samalla on herännyt kysymys, kuinka kauan Ahti suo antejaan.
Muutkin kuin oppositiopuolueet ovat spekuloineet julkisuudessa siitä, mitä tapahtuu, jos hallituksen asettama ja vähintäänkin optimistiseksi luonnehdittu 75 prosentin työllisyystavoite ei ala toteutua. Miten käy hallituksen satsauksille, jos valtion kassa ei kasvakaan – palataanko koulutuksessakin leikkausten tielle?
– Pidän hyvin epätodennäköisenä sitä, että koulutuspanostukset joutuisivat liipaisimelle tämän hallituskauden aikana. Hallitus muodostuu sellaisista puolueista, jotka kritisoivat viime hallituskausien koulutusleikkauksia. Me olemme sitoutuneet vahvistamaan koulutuksen rahoitusta, Andersson sanoo.
Anderssonin nimi ministeriön huoneen R574 ovenpielessä tarkoittaa, että hän on nyt paitsi suosiossa, myös tähänastisen poliittisen uransa huipulla. Tyytyväisyyttään tehtäväänsä Andersson ei ole peitellyt.
– Olen kyllä todella tyytyväinen, että sain tämän salkun, joka oli erittäin haluttu pesti muissakin puolueissa. Koulutus on ollut meidän puolueemme tärkeimpiä teemoja, ja siihen sisältyy meidän ykköstavoitteitamme.
Ensiviikot ovat olleet paitsi tilaisuuksissa kiertelyä ja somekommentointia myös ministeriön henkilöstöön tutustumista.
– Virkamieskunnan sekä ministeriön johdon kanssa on keskusteltu muun muassa siitä, miten he ovat lukeneet hallitusohjelmaamme, mitä huomioita tai kysymyksiä siitä on, ja mitä kaikkea muuta on meneillään, Andersson kertoo.
Andersson saa uuteen tehtäväänsä aivan erilaisen, jossakin määrin jopa helpomman startin kuin edeltäjänsä Sanni Grahn-Laasonen. Myös Grahn-Laasosella oli jaloja tavoitteita, hän kuunteli asiantuntijoita ja sidosryhmiä ja viesti ahkerasti. Silti edellisen hallituksen koulutuspolitiikkaan näkyvimmän polttomerkkinsä löivät koulutusleikkaukset.
Edellinen ministeri ei edellisten hallitusneuvottelulähteiden mukaan itse ajanut leikkauksia voimakkaasti. Grahn-Laasonen on itsekin todennut, ettei kukaan ministeri toivo leikkauksia omalle hallinnonalalleen. Viime kauden leikkausten tekijät hän löytää kuitenkin ellei peilistä niin oman porukkansa ryhmä-selfiestä ja Sipilän hallituksen yhteispotretista.
Uuden hallituksen narratiivissa synkät ajat ovat ohi. Taisteluja oman toimialansa rahoituksesta on suurella todennäköisyydellä edessä Anderssonillakin. Hän vakuuttaa, että hän ei aio niissä helpolla luovuttaa.
– Aion huolehtia siitä, että ne rahat, jotka hallitusohjelmassa on osoitettu koulutukseen, myös pysyvät siellä. Taloudellista liikkumavaraa on vaikeaa ennakoida, mutta jos sellaista tulisi lisää, aion taistella sen puolesta, että pysyviä panostuksia saadaan lisää myös koulutuksen puolelle.
Yksi hallituksen suurimmista hankkeista, ellei suurin, on oppivelvollisuuden laajentaminen toiselle asteelle. Varsinkin siihen Andersson sanoo kaipaavansa kentän apua ja osallistumista. Uudistuksessa on hänen mukaansa ”ihan valtavasti” ratkaistavana olevia käytännön kysymyksiä. Vastauksia niihin haetaan laajapohjaisessa valmistelussa ja voimaan uudistus voisi tulla aikaisintaan vuonna 2021.
Uudistusta äänekkäimmin vastustaneet puolueet, kokoomus ja perussuomalaiset, istuvat oppositiossa. Niiden esittämä kritiikki, jonka mukaan koko ikäluokkaa koskeva uudistus on liian raskas, ei ole vaimenemassa. Anderssonin mukaan keinot, joita epäilijät vaativat, on ”kokeiltu ja toimimattomiksi todettu”.
– Täällä (ministeriössä) myös virkamiehet ovat tuoneet hyvin esille sen, kuinka Suomessa on vuosikausia yritetty puuttua keskeyttämisiin toisella asteella, eli näihin koulutuksesta putoaviin nuoriin. On ollut nuorisotakuuta ja erilaisia hankkeita – eli juuri näitä joidenkin puolueiden nyt perään kuuluttamia kohdennettuja toimia. Ne eivät ole toimineet. Keskeyttämisten määrä on pysynyt samana. Tämäkin puoltaa sitä, että tehdään enemmän velvoittava reformi.
Kysyttäessä koulutusjärjestelmän liepeillä toimivista kaupallisista toimijoista Andersson nostaa esiin yksityisen varhaiskasvatuksen sekä kotoutumiskoulutuksen. Hallitusohjelman kirjauksen mukaan hallitus selvittää, voidaanko voitontavoittelun rajoittamista ulottaa perusopetuksen tavoin varhaiskasvatukseen.
– Sehän on jäänne ajoilta, jolloin varhaiskasvatus oli enemmänkin sote-puolta, jossa yksityiset ovat tarjoamassa palveluja. Nykyään varhaiskasvatus on osa ihmisen sivistyspolkua. Mun mielestäni yksityisestä ja voittoa tavoittelevasta varhaiskasvatuksesta on käytävä laaja-alainen linjakeskustelu.
Vastaavan keskustelun Andersson haluaa myös kotoutumiskoulutuksista. Hän muistuttaa eduskunnan tarkastusvaliokunnan tammikuisesta mietinnöstä, joka ei ollut hänen mukaansa koulutusten laadun kannalta ”mairittelevaa luettavaa”.
– Yksi syy ongelmiin on varmasti se, että näissä työ- ja elinkeinoministeriön tai ely-keskusten kilpailuttamissa palveluissa halvempi hinta voittaa. Usein se tapahtuu opettajien työehtoja polkemalla tai esimerkiksi tinkimällä asianmukaisista puitteista opetuksen järjestämiseen. Kilpailutukset voivat myös luoda epävakautta, kun esimerkiksi pitkäaikainen toimija menettää järjestämänsä koulutuksen kilpailutuksessa.
Anderssonin mukaan kotoutumis- ja myös työllistymistä edistävästä koulutuksesta on mietittävä, miten suuri osa niistä olisi siirrettävä kansallisen koulutusjärjestelmän vastuulle.
Heinäkuussa ennen lyhyehköä lomaansa Andersson vieraili puhumassa paitsi kirjastoissa, myös Porin SuomiAreenassa ja New Yorkissa YK:n kestävän kehityksen foorumissa. Poriin Anderssonilla oli tuomisinaan uutinenkin: hallitus tekee ja vie eduskuntaan koulutuspoliittisen selonteon, jollainen on tehty Suomessa viimeksi vuonna 2006.
Selonteko valmistellaan parlamentaarisesti ja sidosryhmiä sekä asiantuntijoita kuunnellen.
– Se on myös keskusteluprosessi, jonka myötä toivon koulutuksen merkityksen nousevan yhteiskunnassa sen ansaitsemalle tasolle.
Koulutuspoliittinen selonteko on Anderssonin mukaan yhden hallituksen ohjelmaa laajempi koulutuksen ”tiekartta”. Yksi hallitus voi hänen mukaansa tehdä myös muita kuin hallitusohjelmaan kirjattuja asioita.
Koulutuksesta käytävässä keskustelussa saatetaan tarvita uusia sävyjä siksikin, että sen arvostuksessa voi nähdä ristiriitaisia trendejä. Anderssonkin viittaa kesällä julkaistuun OECD:n TALIS-raporttiin, jonka mukaan opettajat kokivat työnsä arvostetuksi ja ilmoittivat lähes ykskantaan, että he hakeutuisivat opettajan työhön, jos valinta pitäisi tehdä uudelleen.
Toisaalta esimerkiksi opettajankoulutuksen hakijamäärissä vuosikausia nähty laskusuunta viittaa siihen, että jotakin kielteistäkin opettajuuden vetovoimassa on meneillään.
– Palkkaus on tietenkin työmarkkinajärjestöjen ja esimerkiksi kuntien asia, mutta henkilöstön koulutustason nostoa tai osaajapulaa ei korjata, ellei myös palkkaus parane. Jos miettii esimerkiksi pääkaupunkiseutua, jossa on pulaa varhaiskasvatuksen opettajista, niin kuka täällä tulee toimeen 2300 euron kuukausipalkalla? Paikallisia lisiä on tulossa, mutta tällä erää palkkaus ei nyt vain vastaa korkeakoulutettujen koulutustasoa.
Andersson sanoo tietenkin huomanneensa sen, että julkisuudessa huomio kiinnittyy usein voimakkaimmin kielteisiin asioihin.
– Missä ei toimi inkluusio, missä jokin muu asia kuormittaa. Toki hyviä esimerkkejä ja onnistumisia voisi olla enemmän esillä.
Pitäisikö hienoa opettajien ammattia sitten vain markkinoida paremmin?
– Ehkä niinkin joo, mutta kyllä skarppausliikettä vaaditaan poliitikoiltakin. Paikannan osavastuun tästä myöskin meille päättäjille. Varmasti koulutusleikkaukset ovat omalta osaltaan luoneet ilmapiiriä, joka ei arvosta koulutusta ja sivistystä. Korjausliike tehdään nyt leikkausten osalta, ja todella toivon tämän säteilevän myös siihen, miten koulutuksesta ja sivistyksestä puhutaan.