”Toivoisin, että opettajat uskaltaisivat olla aktivisteja. Maailmassa on meneillään paljon isoja mullistuksia, joista ilmastokriisi on suurin.
Lapset ja nuoret miettivät maailman tapahtumia joka tapauksessa ja tuntevat ilmastoahdistusta. On tärkeää, että on aikuisia, jotka ottavat heidän tulevaisuutensa vakavasti. Siksi opettajan täytyy kuunnella oppilaidensa huolia ja olla valmis keskustelemaan.
Opettaja voi mielestäni kertoa oman mielipiteensä, mutta sitä ei saa tuputtaa. On vastuullista tuoda opetuksessa esiin erilaisia näkökulmia.
Olen esimerkiksi järjestänyt luokassa väittelyn, jossa osa oppilaista puolusti lihansyöntiä ja osa vegaanista ruokavaliota.
Aktivismi tarkoittaa minulle yhteiskuntaan vaikuttamista. Ajattelen, että minun aktivismiani tarvitsevat ensin luonto ja eläimet, jotka eivät voi puolustaa itseään, sitten lapset, vanhukset, syrjäytyneet päihteidenkäyttäjät ja niin edelleen.
Osallistuin aiemmin Elokapina- ja Palestiina-mielenosoituksiin. 2000-luvun alussa olin mukana globalisaatiokriittisen Attacin toiminnassa.
Nykyään aktivismini on erilaista. Kirjoitan mielipidekirjoituksia ja sähköposteja päättäjille.
Käyn edelleen myös mielenosoituksissa, mutta en ole valmis rikkomaan lakia ja joutumaan telkien taa. Minulla on kuitenkin kokopäivätyö, kaksi lasta ja lisäksi ahtaan paikan kammo.
Olen mukana myös politiikassa, Helsingin vasemmistoliiton varavaltuutettuna sekä kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielisen jaoston puheenjohtajana.
Pyrin pitämään erillään opettaja-, poliitikko- ja aktivisti-Kaisan. Olen silti kertonut oppilaille avoimesti, että käyn mielenosoituksissa.
Lasten kanssa voi tehdä heidän elämäänsä koskettavaa aktivismia, vaikka menemällä kaupungintalolle osoittamaan mieltä huonoista pulpeteista.
Opettajan aktivismi voi olla myös pieniä arjen tekoja. Minä esimerkiksi moikkaan bussikuskeja ja vastaantulijoita. Kun oppilaat näkevät, että ope tervehtii ihmisiä, he voivat ajatella sen olevan hyvä tapa toimia.
Kun työskentelin viime lukuvuonna Helsingin saksalaisessa koulussa, huomasin yhtenä päivänä työmatkan varrella siipensä loukanneen kalalokin. Kerroin linnusta neljäsluokkalaisille, ja puhuimme siitä, mitä voi tehdä löytäessään vahingoittuneen eläimen.
Koulun jälkeen lähdin pelastamaan lokkia, ja osa oppilaista halusi tulla mukaan. Veimme sen yhdessä Korkeasaaren eläinsairaalaan.
Ajattelen, että jokaisen opettajan velvollisuus on seurata maailman tilannetta ja päivittää opetustaan.
Ole se muutos, jonka haluat maailmassa nähdä, on mielestäni hyvä motto. Tänään se on vielä aktivismia, mutta toivon, että siitä tulee huomisen normi.
Toki nykyisessä opetussuunnitelmassakin on paljon esimerkiksi ihmisoikeuksiin, osallisuuteen ja luonnon kunnioittamiseen liittyviä asioita, joita opetuksessa voi tuoda esille.
Tuore opetus- ja kulttuuriministeriön visio tulevaisuuden peruskoulusta on mielestäni askel oikeaan suuntaan. Siinä koulun tehtävä on antaa valmiuksia muuttaa asioita eikä vain kuvata vallitsevaa todellisuutta.
Toivon, että aktivismi siirtyy sitä kautta lapsille ja nuorille ja heistä tulee aktiivisia toimijoita tähän maailmaan.
Mistä on kyse?
Opettajalla on vapaus omiin arvoihinsa, mutta työssään hän on sidoksissa lakiin ja opetussuunnitelmaan. Hänen on punnittava, millainen aktivismi on eettisesti oikein ja millaista viestiä luokassa voi tuoda esiin.