Syysloman aikana, kun oli viimein hetki hengähtää, tajusin, että tarvitsisin työnohjausta enemmän kuin koskaan aiemmin. Miksei palvelu kuulu automaattisesti opettajille työnantajaa velvoittavana työhyvinvoinnin mahdollistajana?
Kouluissa tulisi olla valmiit kriisisuunnitelmat opettajan työn tukemiseksi myös kuolemantapausten varalta. Ilman selkeää toimintamallia opettaja voi jäädä pitkäksi aikaa lähes yksin selviytymään ja tilanne luokassa voi todella kriisiytyä.
Kun oppilastoveri menehtyy, opettajan on oltava koko luokkaa kannatteleva ja tukea antava lähiaikuinen. Kun oppilaan perheenjäsen menehtyy, heijastuu se oppilaan kouluarkeen. Opettajan on oltava erityisesti tämän oppilaan tukena.
Mikäli oppilaalla on lisäksi aikaisempaa erityistaustaa ja tietyt riskit tunnistetaan, tulee tämä huomioida kriisiavun toimintamalleissa. Ei ole välttämättä järkevää sijoittaa oireilevaa lasta 30 oppilaan ryhmään, jossa opiskelee muitakin tuen tarvitsijoita. Opettajan ja lapsen etu unohtuvat.
Opettajalle kuormittavassa ammatissa on ensi tilassa mahdollistettava kriisiavun lisäksi työnohjaus myös ennaltaehkäisevänä sekä ammattitaitoa lisäävänä palveluna. Ja työaikaan kuuluvana.
Hanna Ahokas, luokanopettaja, Kuopio