Mediassa on kirjoitettu peruskoulujen inkluusioajattelusta ja sen haittapuolista. Niin kaunista ja tärkeää kuin inkluusio onkin, se on saanut ajaa ohi tavoitteellisen tuloksekkuuden ja äly-ekologisen toiminnan myös korkeakouluissa.
Sain erään projektin yhteydessä tutustua suurkeittiön käytänteisiin. Minuun teki vaikutuksen se, että keittiön biojäteastiat punnitaan työpäivän päätteeksi.
Kokit kertoivat pyrkivänsä etukäteissuunnittelulla siihen, että kasvien kaikki osat hyödynnetään tarkasti ja että valmista ruokaa ei koskaan heitetä pois. Esimerkiksi juuresten kuoria saatetaan keittää verkkopussissa antamaan makua keiton liemelle.
Mietin raaka-aineiden hävikkiä omassa työssäni. Korkeakoulun lehtorina näen päivittäin, miten opiskelijoiden potentiaalia jää hyödyntämättä. Älyä ja kapasiteettia menee hävikkiastioihin aivan liikaa.
Heitämme kuvaannollisesti kokonaisia kypsiä hedelmiä roskiin. Näin käy, kun oppisisällöt suunnitellaan keskitason opiskelijoille ja eriyttämisen tukitoimet suunnataan aina vain heikoimmille.
Nykyinen korkeakoulujen rahoitus ohjaa ajattelemaan, että kuka tahansa valmistunut on parempi kuin alansa huippu ilman maisterinpapereita.
Voisimme ottaa kouluihin mallia urheilu- ja musiikkipiireistä: siellä lahjakkuuksien arvostus ja taitojen tavoitteellinen edistäminen ovat vuosi- kymmeniä olleet itsestäänselvyyksiä.
Kukaan ei valita siitä, että matti- ja maijameikäläiset eivät pääse laurimarkkasten ja elinavähälöiden valmennusryhmiin.
Jos yhteiskunta ei rahoita älyn tukemista jo peruskoulussa, potentiaalin kaivaminen esiin jää korkeakouluille ja työnantajille. Silloin lähdetään vähintään 12 vuoden takamatkalta.
Tähän Suomella ei oikeastaan olisi varaa.
Laura Uusitalo
Helsinki