”Suunnittelin aluksi tekeväni väitöskirjani puhtaasti kaunokirjallisista lähtökohdista. Ensimmäiset kokemukseni opettajana muuttivat kuitenkin tutkimuksen suunnan. Huomasin yläkouluissa työskennellessäni, kuinka vaikeaa vähänkään pitemmän tekstin lukeminen monelle nuorelle oli.
Yksittäinen havahtumisen hetki liittyy koulussa vuosia sitten näkemääni julisteeseen, jossa nuori luetteli sormi pytyssä lukemisen monia hyötyjä. Minulle tuli vahva tunne, että tuo nyt ei ainakaan ole oikea tapa herätellä henkiin vastahakoisten yläkoululaisten lukuharrastusta.
Lukuinto ei nouse hyödystä vaan huvista – siitä, että kirja imaisee mukaansa. Mikä sitten on oikea tapa innostaa lukemaan? Lähdin etsimään vastausta tutkimalla asiaa nuorten omasta näkökulmasta.
Väitöstutkimukseni perushavainto on, että nuorten mielestä kaunokirjallisuuden lukeminen on pääosin tylsää eikä siihen haluta käyttää vapaa-aikaa. Monia vaivaa lukuhalulle vastakkainen tunne, lukuinho.
Tutkimukseni aineistona ovat kahdeksasluokkalaisten nuorten lukukokemukset painetuista, sähköisistä ja äänikirjoista. Vuosina 2018 ja 2019 pääosin kyselytutkimuksilla kootussa aineistossa on mukana 162 oppilasta kahdesta eri yläkoulusta.
Lukemista harrasti vapaa-ajallaan vain nelisen prosenttia tutkimukseeni osallistuneista nuorista. Noin kolmasosa luki kirjoja oman arvionsa mukaan harvoin, ja 40 prosenttia ei lukenut vapaa-ajallaan koskaan. Yli puolet ajatteli lukemisen olevan turhaa tai ei ainakaan kovin tärkeää.
Kirjaa lukiessa maailmojen rakentaminen vaatii lukijalta kognitiivista työtä.
Lukuinho ei johdu niinkään siitä, että ajateltaisiin kirjallisuuden olevan lähtökohtaisesti kamalaa vaan siitä, että nuoret eivät jaksa edetä lukemisessa pintatasolta uppoutumiseen, immersioon. Silloin lukeminen vain tylsistyttää.
Kirjaa lukiessa maailmojen rakentaminen vaatii lukijalta kognitiivista työtä. Älypuhelin voittaa kirjan siksi, että sillä uppoutuminen sujuu kuin itsestään. Puhelin on myös aina käsillä tarjoamassa viihdytystä.
Teknisen lukutaidon puutteesta ei nuorten oman arvion mukaan ole kyse: harvoin tai ei koskaan lukevistakin lähes puolet olivat omasta mielestään hyviä tai tosi hyviä lukijoita.
En kuitenkaan tutkinut nuorten objektiivista lukutaitoa, joten nuorilla voi olla lukutaidon kanssa tiedostamattomia ongelmia. Kirja voi tuntua tylsältä myös siksi, että lukemisen taidot eivät riitä immersioon ja lukemisen flow-tilan saavuttamiseen.
Koulun ei pidä mukautua tilanteeseen. Kirjallinen ilmaisu opettaa sanoittamaan ilmiöitä ja puhumaan abstrakteista asioista. Kriittistä lukutaitoa voi oppia vain lukemalla. Eriarvoisuus kasvaa, jos hyväksytään se, että kirjallisuus on pienen vähemmistön harrastus.
Kirjallisuudesta nauttivien ja sitä inhoavien väliin jää suuri joukko nuoria, jotka olisi mahdollista saada lukemaan. Heidän mielestään lukeminenkin on ihan ok, mutta kun vaihtoehtona on puhelimeen tarttuminen, kirja jää kakkoseksi.
Neljännes nuorista uskoi lukevansa enemmän, jos kirjat olisivat puhelimen sovelluksessa. Eniten kiinnostivat äänikirjat. Onkin tärkeää, että nuori saa valita lukeeko vai kuunteleeko kirjan. Itse pyrin antamaan oppilailleni aina tämän valinnanmahdollisuuden.
Olen paikoin haistanut opettajien keskuudessa asennetta, että äänikirjat olisivat jotenkin toisarvoinen tapa lähestyä kirjallisuutta. Oman tutkimukseni mukaan kirjaan keskitytään ja eläydytään aivan yhtä hyvin kuunneltuna kuin luettunakin.
Mistä on kyse?
Lotta-Sofia La Rosa on opettajana nähnyt, miten hankala oppilaiden on keskittyä lukemiseen. Hän opettaa äidinkieltä ja kirjallisuutta Haagan peruskoulun yläkoululaisille Helsingissä ja valmistelee jatkotutkimusta nuorten lukemisesta.
Väitös
Nuoret lukijat kirja- kulttuurin murroksessa. Helsingin yliopisto 2023.