Kiikareilla luontokatoa vastaan − Arkisilla havainnoilla on yllättävän suuri merkitys

Taas mennään! Lintuparvet tulevat kuin pihlajapuskia ja vänkkyräisiä mäntyjä hipovat aallot. Vastaan puhaltava lounaistuuli saa ne lentämään matalalla. Osa linnuista sukeltaa rengastusverkkoihin. Joka puolella visertää ja piippaa.

On syyskuu, ja meillä on käynyt tuuri, sillä Hangon lintuasemalla on käynnissä kuusitiaisten syysmuuton Suomen ennätys. Myötätuulella näkisimme ehkä vain välkettä jossain korkealla, jos sitäkään.

Myöhemmin selviää, että tänä syksynä muuttoennätysluvut paukkuvat pariinkin kertaan, kun kymmenet tuhannet kuusitiaiset etsivät uusia elinalueita.

Kuusitiainen on luokiteltu elinvoimaiseksi, mutta joka toisella Suomessa pesivästä 250 lintulajista asiat ovat huonommin ja globaalisti luonnon tilanne on hälyttävä. Maailman talousfoorumi listasi tänä vuonna biodiversiteetin vähenemisen ja ekosysteemien romahtamisen yhdeksi suurimmista pitkän aikavälin uhkista.

Vaan voiko opettaja tehdä luontokadolle mitään? Sitä lähdimme selvittämään Hangon lintuasemalle.

Yksi vaikuttava keino luontokadon torjumiseen on ympäristökasvatuksen lisääminen. Sitä suosittaa Suomen luontopaneeli, jonka tehtävä on tukea päättäjiä luontopolitiikan suunnittelussa.

Opetussuunnitelmiin erityisen luontevasti solahtava ympäristökasvatuksen muoto on kansalaistiede. Se on tutkimusta, johon kuka tahansa voi osallistua vaikkapa lintuhavainnoista ilmoittamalla.

Kansalaishavaintojen tekijän ei tarvitse olla lajituntemuksen ekspertti.

Ja juuri siksi olemme täällä. Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitto, Helsingin seudun lintutieteellinen yhdistys Tringa sekä Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus ovat järjestäneet opetus- ja kasvatusalan ammattilaisille koulutusretken.

Mukana on kolmisenkymmentä opettajaa, ohjaajaa ja muuta luontokasvatuksen parissa toimivaa. Tarkoituksena on oppia lintujen havainnoinnista ja siitä millaista viestiä linnut tuovat ympäristönmuutoksesta. Samalla virkistytään luonnossa ja tavataan samanhenkisiä kollegoja.

Retkeläiset nostavat kännykät kuvausasemiin, kun Aleksi Lehikoinen rengastaa kuusitiaisen.

Lehikoinen on Luomuksen yli-intendentti ja vastaa Suomen lintulaskennoista. Hän on myös Suomen luontopaneelin jäsen.

Hangon lintuasemalla lintuja on seurattu pääasiassa vapaaehtoisten voimin vuodesta 1979. Kun havaintoja kerätään vuosittain samoilla ohjeilla samasta paikasta, isot muutokset saadaan näkyviin.

Samaan tapaan toimivat monet muutkin kansalaistiedehankkeet kuten Birdlife Suomen Pihabongaus, Luontoliiton Kevätseuranta tai Lajitietokeskuksen lintulaskennat.

Kansalaishavaintojen tekijän ei tarvitse olla lajituntemuksen ekspertti, tärkeintä on uteliaisuus. Linnuista on helppo aloittaa, sillä niitä voi nähdä ympäri vuoden.

Kansalaisten tekemillä seurannoilla kerätään tietoa muun muassa lajien levinneisyydestä ja runsaudesta. Ilmastonmuutoksen vaikutus näkyy aineistoissa muun muassa kevätmuuttojen aikaistumisena ja syysmuuttojen viivästymisenä.

– 1980-luvulla Suomessa talvehti kymmeniä tukkasotkia, jos sitäkään, ja nyt jo kymmeniätuhansia. Ranskassa laji on vastaavasti vähentynyt, Lehikoinen kertoo.

Ilman kansalaishavaintoja monista lajeista ei tiedettäisi juuri mitään.

Kansalaishavaintojen tekeminen on opettajille ja oppilaille yksi reitti vaikuttaa ympäristön muutoksiin.

Yksi kuusitiaisista jarruttaa rengastusverkon eteen. Muutaman hetken siivet lyövät ilmaa, sitten lintu ottaa kurssin verkon yli. Välillä taivaalle ilmaantuu mehiläishaukka, pari varpushaukkaa, pähkinähakkiparvi…

Lehikoinen kertoo, että eri seurannoilla kerättävät kansalaishavainnot kootaan pääsääntöisesti Luomuksen ylläpitämän Lajitietokeskuksen arkistoihin. Ne ovat kenen tahansa hyödynnettävissä laji.fi-verkkosivun kautta – tutkijoiden, konsulttien, viranomaisten, opettajien.

Kansalaishavaintojen tekeminen on opettajille ja oppilaille yksi reitti vaikuttaa ympäristön muutoksiin, sillä aineistoja käytetään esimerkiksi maankäytön suunnittelussa ja uhanalaisarvioiden tekemisessä.

Myös tavallisista lajeista tarvitaan havaintoja.

 

Jos tietoa on olemassa, hankeet voidaan kohdistaa alueille, joilla ne haittaavat luontoa mahdollisimman vähän.

– Myös tavallisista lajeista tarvitaan havaintoja. Esimerkiksi varpunen on vähentynyt voimakkaasti ja luokitellaan nykyään uhanalaiseksi. Uhanalaisia lajeja pyritään usein huomioimaan vaikkapa maankäytössä paremmin kuin muita, Aleksi Lehikoinen muistuttaa.

Vieraslajeista ilmoittaminen taas luo viranomaisille painetta ryhtyä torjuntatoimiin.

Tällä hetkellä EU:n monimuotoisuusstrategia velvoittaa Suomea kääntämään sovittujen lajien kannan kehityksen positiiviseksi vuoteen 2030 mennessä. Sitoumusten pohjalla täytyy olla tietoa siitä, mitä lajeille on tapahtumassa.

Kansalaishavaintojen perusteella on pystytty osoittamaan, että esimerkiksi metsähanhen ja haahkan kanta on selkeästi vähentynyt viime vuosikymmenten aikana.

Tulevaisuudessa kansalaishavainnot auttavat seuraamaan, kuinka hoito- ja suojelutoimet purevat.

Opettajat tuskailevat usein sen kanssa, miten oppilaita saisi motivoitua eliökokoelmien keräämiseen, kertoo Luonto ja ympäristökoulujen liiton toiminnanjohtaja Maija Ihantola.

– Kansalaistiede voi antaa lajien opettelulle uusia merkityksiä, hän ehdottaa.

Havainnoijat osallistuvat konkreettisesti luontokadon torjumiseen toimimalla yhteiskunnan silminä ja korvina.

Se että oppilas ilmoittaa havainnon, on tärkeämpää kuin se, onko havainto täysin oikein.

 

Ihantola rohkaisee pitämään kynnyksen matalana.

– Se että oppilas ilmoittaa havainnon, on tärkeämpää kuin se, onko havainto täysin oikein. Datamassa on niin suuri, että se kestää virheitä, hän kannustaa.

Esimerkiksi Lajitietokeskuksen Inaturalist-sovelluksessa tekoäly auttaa tunnistuksessa. Ja vaikka sovelluksella ilmoittaisi väärän lajin, yhteisö yleensä korjaa sen.

Luonto- ja ympäristökoulujen liiton pedagogit sekä Luonnontieteellisen keskusmuseon tutkijat ovat pohtineet yhdessä, miten tietokantoihin kertyvää aineistoa saataisiin opettajien käyttöön.

– Muutokset tapahtuvat nyt niin nopeasti, että muutaman vuoden vanhoissa oppikirjoissa voi olla vanhentunutta tietoa, Ihantola sanoo.

Tekeillä on lajikortteja, joissa on pari kertaa vuodessa päivittyviä tilastoja, sekä tietokantoja hyödyntävä sovellus, jonka avulla voi tutkia ennen linturetkeä, mitä lajeja omalla seudulla on havaittu.

Luokanopettaja Hanna Al-Saedi ottaa Lehikoisen rengastaman kuusitiaisen varovasti käteensä ja päästää sen jatkamaan matkaa. Lehahdus ja lintu on poissa.

Kansalaistieteen tekeminen tukee opsin tavoitteita, mutta solahtaako se opettajan arkeen? Al-Saedi on osallistunut oppilaidensa kanssa seurantoihin, joissa on valmiit sapluunat.

– Pihabongaus on saanut monet innostumaan aiheesta, hän vinkkaa.

Luokanopettaja Sanna Jahkola innostuu ajatuksesta, että vesilintulaskentaa voisi tehdä useina vuosina peräkkäin ja saada samalla materiaalia omaan käyttöön.

– Sitä voisi käyttää monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa, yhdistää ympäristöoppiin äidinkieltä ja kirjallisuutta sekä matematiikkaa, hän visioi.

Sekä Al-Saedi että Jahkola vievät oppilaita luontoon niin paljon kuin mahdollista, joten havainnoimisesta on tullut oppilaille tapa.

– Eilen dokumenttikameralle taisi jäädä sieni, jonka joku oli löytänyt koulumatkalla ja tuonut tunnistettavaksi, Jahkola nauraa.