”Kuin opettajan oma tet-paikka” – taideprojektit tuovat uusia kipinöitä opetukseen

Karmiinipunaisen tarina vie inkojen aikaan

Tiedätkö, mistä saadaan vadelmaveneiden ja Camparin karmiininpunainen väri, väriaine 120E? Luokanopettaja Hannele Karppinen tietää.

Mäntässä, Serlachius-museo Göstassa, on meneillään Hannelen ja museon pääkuraattorin Laura Kuurnen kokoama Kaukana viileä varjo – pieni näyttely väristä. Hannele oli mukana väriasiantuntijana.

Kaksikko tutki neljän vuoden ajan muiden töiden ohessa väriaineiden historiaa, värien asemaa taidehistoriassa sekä museon kokoelmateosten värien käyttöä. He myös vierailivat näyttelyissä ja nykytaiteilijoiden työhuoneilla.

Värien merkitykset ovat kulttuurisidonnaisia. Hannele Karppinen esittelee Anu Tuomisen teosta Mehu on punaista. Taustalla Riiko Sakkisen Color Theory.

Hannele ja Laura eivät tarjoa katsomiseen ja tulkitsemiseen yhtä totuutta. He ovat keränneet teosten ympärille virikkeitä ja tietoa, jotta katsoja inspiroituisi tekemään omia löytöretkiä teosten maailmassa.

Seinälle maalattu teksti johdattelee kysymään, onko Magnus Enckellin maalauksen pöytäliina tosiaan valkoinen, vai löytyykö liinalle myös muita värejä Riiko Sakkisen taulusta Color Theory.

– Ensi näkemältä pöytäliina näyttää valkoiselta, mutta kun katsoo tarkemmin, alkaa erottaa vaaleanpunaista, harmaata ja vihreää, Hannele näyttää.

Näyttelyä varten Hannele ja Laura kokosivat punaisen, keltaisen, sinisen ja vihreän eri sävyistä valtavan määrän tarinoita kosketusnäytöllä toimivaan multimediaan.

– On ollut nautinnollista uppoutua lukemaan ja oppimaan uutta, Hannele hehkuttaa.

Esimerkiksi intiankeltaisen haisevien väriainepakettien jäljet johtivat Mirzapurin kylään, jossa karjankasvattajat syöttivät lehmille pelkästään mangopuun lehtiä. Väriaine saatiin lehmien virtsasta. Valmistus kiellettiin 1890-luvulla eläinrääkkäyksen vuoksi.

Värinäyttely oli Laura Kuurnen idea. Ajatus lähti kehkeytymään, kun Hannele ja Laura kohtasivat perheiden väritaidetyöpajoissa, joita Hannele ohjasi Serlachius-museossa.

Työskentely museo- ja taidealan ammattilaisen kanssa on ollut kuin opettajan oma tet-paikka.

– On silmiä avaavaa nähdä, miten asiat toimivat taidemuseossa. Yhteistyön merkitys korostuu. Pienissä yksityiskohdissa näkyy monen eri ammattilaisen kädenjälki.

Myös värien tarinat kulkevat Hannelen mukana kouluun. Hiilitöitä tekevät oppilaat höristävät korviaan, kun opettaja alkaa kertoa hiilivärien ja punaliidun historiasta.

Mutta entäs se karmiininpunainen, E120?

– Väri saadaan opuntiakaktuksilla elävistä kokenillikilpikirvanaaraista, jotka lämpökäsitellään ja murskataan, Hannele kuvailee.

– Kirvaväri oli käytössä jo inkoilla ja atsteekeilla, mutta taideväreissä se on nykyään korvattu valoa kestävällä, kivihiilitervaan perustuvalla väriaineella.

Katri Puranen

Tunteet pinnassa Love-tapahtumassa

Syvällisiä tarinoita rakkaudesta, ystävyydestä ja toisinaan myös elämän raadollisuudesta. Musiikkia, joka nostaa tunteita pintaan ja parantaa ehkä haavojakin.

Näistä aineksista on tehty kantahämäläiset Love-tapahtumat, joita Riihimäen lukion ja musiikkiopiston musiikinopettaja Tuomo Komonen on mukana järjestämässä.

Tuomo Komonen sanoo, ettei ole opettajana ja muusikkona koskaan valmis, vaan jokainen päivä ja opetustilanne, tapahtuma, konsertti tai keikka voi opettaa jotain uutta.

Love-tapahtumia järjestetään nyt kolmatta kesää, tällä kertaa Hausjärvellä ja Riihimäellä.

Vuonna 2017 Hausjärven kunnanjohtaja kaipasi paikkakunnalle uutta kesätapahtumaa. Niinpä Tuomo ja hänen ystävänsä musiikinopettaja Kaisa Kaartinen ja koulukuraattori Jani Unkuri ryhtyivät kehittelemään sellaista. Syntyivät seutukunnan omat Love-tapahtumat.

Kolmikko hankki asianmukaiset luvat televisiosta tutun Suomi Love -formaatin käyttöön ja kokosi tapahtumalle pienelle paikkakunnalle soveltuvan tuotantoryhmän ja -mallin.

Ideana tapahtumassa on, että halukkaat saavat ennakolta ehdottaa tapahtuman aineistoksi omia tarinoitaan.

Juontaja johdattelee yleisön tarinoihin, ja kokemuksensa jakanut saa kuulla toivekappaleensa paikallisten solistien ja ammattimuusikoiden esittäminä.

Ei ole hullumpi pesti toimia tavallaan rakkauden lähettiläänä. Tuomo saa olla mukana mahdollistamassa sen, että ihmiset voivat tuoda esiin syvät välittämisen tunteensa.

Erityisesti Tuomon mieleen on jäänyt ruuhkavuosien keskellä paininut perhe, joka oli kohdannut ikäviä yllätyksiä ja joutunut käymään läpi hyvin rankkoja vaiheita.

– Oli mahtavaa tuoda perheen äidin toivomuksesta Love-lavalle Mika Ikonen esittämään oman kappaleensa Kaikki on oolrait. Sitä aiemmin kuunnellessaan äiti oli kokenut universumin puhuvan suoraan hänelle perheen tilanteesta.

Tuomo on ammentanut Love-konserteista onnistumisen kokemuksia myös opettajan työhönsä.

– On ollut upeaa seurata kuinka muutamat entiset oppilaani ovat Love-konserttien solisteina kehittyneet ja ottaneet ison lavan ja yleisön haltuun. Silloin ajattelen, että olen voinut matkan varrella edes pienin eväin auttaa jotain ihmistä siihen, mitä hän on tänään.

Tuula Ainasoja

Junahavainnoista syntyy säkeitä

Anu Rinkisen runot syntyvät usein jossakin liikkuvassa joukkoliikennevälineessä, kuten junassa tai lentokoneessa.

– Ohi vilahtavia maisemia rekisteröidessä aivot ehkä pääsevät jonkinlaiseen luomistilaan, havainnoista syntyy säkeitä, helsinkiläisen IB-lukion ja yläkoulun kirjallisuuden opettaja kertoo.

Liikkeen ja pysähtymisen yhdistelmä on päässyt suoraan Anun toiseen runokokoelmaan Budapest on konvehti. Sen yksi osa on otsikoitu nimellä Raide- ja lentoliikenne.

Anu Rinkinen pyydystää kirkkaimmat säkeensä junan ikkunan takaa.

Ensimmäisen runokokoelmansa Nainen on irrottautunut maasta Anu julkaisi vuonna 2002. Naiseuden aiheista Anu on laajentanut äitiyden, oppimisyhteisön, Italiaan sijoittuvien impressionististen tuokiokuvien sekä hulluuden kaltaisiin teemoihin.

Anu aloitti runojen kirjoittamisen jo alle kouluikäisenä.

– Runojen lukeminen tuo mielihyvää monella tasolla, ja samantyyppistä mielihyvää tuo niiden kirjoittaminen. Monet havaintoni ja kokemukseni jäsentyvät runoiksi.

Nuorempana Anu opiskeli runojen kirjoittamista useammassakin kirjoittajaryhmässä. Vertaisryhmältä saatu palaute oli tärkeää. Myöhemmin hän on opettanut runojen kirjoittamista Nuoren voiman liiton ja Allianssin sanataidekursseilla.

– Runous on kiehtova asia, sillä se on alati villi; sille löytyy kyllä määritelmiä, mutta ne eivät ole muuttumattomia tai ikuisia, ei ole jäykkiä kategorioita, alkuja ja loppuja. Runous on ja virtaa. Jokainen voi ottaa runoista ja runoudesta sen, minkä haluaa ja tarvitsee, ja jokainen voi kirjoittaa runoon sen, minkä haluaa ja tarvitsee.

Anu haluaa opettaa oppilaansa analysoimaan runoja. Hän tähdentää, ettei runojen ymmärtämisessä ole yhtä oikeaa vastausta.

– Suurin haaste on opettaa nuori uskomaan omaan ajatukseensa runosta, kuuntelemaan assosiaatioiden ketjua. Jokainen lukee ja tulkitsee runoja omista lähtökohdistaan.

Jos vuorokaudessa olisi enemmän tunteja, Anu haluaisi käydä teatterissa, taidenäyttelyissä ja konserteissa paljon nykyistä enemmän.

– Mutta kirjoissahan on melkein kaikki. Minun pitää ehtiä lukea, ja parhaita hetkiä ovat ne, kun kirja koskettaa ja saa ymmärtämään jotakin uutta. Sikäli vanhuus ei pelota, koska vaikka ei pääsisi ulos, voi aina lukea.

Rita Dahl