Kestävyyttä koettelemassa – työhön vastapainoa triathlonista

Pirjo Tenhu ei ollut koskaan edes ajatellut, että voisi harrastaa triathlonia. Sitten puoliso ehdotti osallistumista lajin harrastuspäivään.

– En osannut uida muuten kuin niska kenossa ja pelkäsin avovettä. Mutta innostuin itseni haastamisesta ja siitä, että laji vaihtuu, alakoulun rehtorina työskentelevä Pirjo kertoo.

Vuonna 2009 Pirjo liittyi kotikaupunkinsa seuraan Triathlon Club Heinolaan kuntoillakseen. Tulosten myötä treenaamisesta tuli tavoitteellista.

– Triathlonista sanotaan, että pitää harjoitella, jotta jaksaa harjoitella. Jo yksittäisinä suorituksina etenkin täysimittaisen kisan matkat ovat vaativia. Kilpailuista tuli hyviä tavoitteita.

Täysimittaisen Ironman-kisan matkat ovat 3,8 kilometriä uintia, 180 kilometriä pyöräilyä ja maratonjuoksu eli reilut 42 kilometriä.

Vuonna 2016 Pirjo sai 50-vuotislahjaksi triathlon-pyörän ja valmistautui seurakavereidensa ja sponsoreidensa tuella ensimmäiseen täysimittaiseen kansainväliseen kisaansa. Hän sijoittui Barcelonassa käydyssä kisassa kymmenenneksi, mutta sijoitusta tärkeämpää oli huomata, että selviää lähes 12 tunnin urakasta.

– Pystyin uimaan melkein neljä kilometriä nauttien! Tunnelma oli aivan huikea, koko juoksumatkan kuulin kannustusta reitin varrelta.

Viime syksynä Pirjo siirtyi rehtoriksi ja luokanopettajaksi Villähteen peruskouluun sitä pienemmästä koulusta. Kesän kisojen aikaan töitä ei ole, mutta uusi tehtävä uusine vaatimuksineen pitää joka tapauksessa ottaa huomioon treeniaikatauluja säätäessä.

– Maratonin harjoittelu on kuluttavaa ja veisi liikaa aikaa. On tärkeää pitää työ, harjoittelu ja vapaa-aika tasapainossa ja varata aikaa palautumiseen.

Tänä vuonna Pirjo keskittyykin sprintteihin ja puolimatkan kisoihin. Sprinteissä uidaan 750 metriä, pyöräillään 20 kilometriä ja juostaan 5. Puolimatka on nimensä mukaisesta puolet täysimittaisesta triathlonista.

Viikkoon mahtuu 6–14 tuntia treeniä. Useana arkiaamuna Pirjo herää viiden jälkeen ehtiäkseen kuudeksi uimahalliin ja kahdeksaksi töihin. Viikonloppuisin hän tekee pitkiä pyörälenkkejä tai lajeja yhdistäviä harjoituksia.

– Minulle aikaiset aamut sopivat, saan harjoittelusta virtaa koko päiväksi. Mutta suunnitelmallisuutta ja ajanhallintaa tämä vaatii.

Pirjon kalenteri on perheen ja harjoitukset suunnittelevan yhteistyökumppanin tiedossa. Sinne on merkitty myös lepo ja palautuminen.

Koululla tiedetään, mitä Pirjon harjoittelu vaatii. Tsemppiviestit ja kisojen jälkeiset kakkukahvit lämmittävät.

– Opettajilla on hieno tapa nostaa arjen ilonaiheita esiin. Myös oppilaat tuntuvat arvostavan sitkeyttä.

Vaativa laji on opettanut ottamaan vastaan apua ja neuvoja harjoittelukavereilta ja harjoitusohjelman suunnittelijalta. Juoksulenkeillä kipeytyneisiin jalkoihin auttoivat fysioterapeutin valitsemat kengät. Uintipelko selättyi psykologin avulla.

– Ensimmäiset avovesimatkat uin silmät kiinni, koska en uskaltanut katsoa veteen. Nykyään nautin uimisesta, vaikka se on heikoin lajini.

Läheisin sparraaja, puoliso Mika Tenhu, työskentelee Haaga-Helia-ammattikorkeakoulun Vierumäen kampuksella koulutusohjelmajohtajana. Hänelläkin on kilpaurheilutausta, joten perhe on tottunut kilpaurheiluarkeen.

– Mika muistuttaa, ettei itse tarvitse tehdä kaikkea.

Aikuiset tyttäret auttavat äitiä, joka aikanaan tuki heitä voimistelu- ja taitoluisteluharrastuksissa.

Linda oli huoltajana Barcelonan kisassa 2016, Viola viime vuonna Zell am Seessä, jossa Pirjo lunasti maajoukkuepaikan tulevan syksyn maailmanmestaruuskilpailuihin Etelä-Afrikassa.

Pirjo iloitsee uusista ihmisistä, elämyksistä ja paikoista, joita triathlon on elämään tuonut. Sittenkin tärkeintä on ollut matka omiin voimavaroihin.

– Kisassa pitää osata keskittyä hetkeen: uidessa ei voi ajatella, että vielä pitää pyöräillä 180 kilometriä ja juosta maraton.