Impro antaa luvan mokata

Improvisaatio-esityksessä vapauttavinta on se, että aivot voi heittää hetkeksi narikkaan. Samaa menetelmää voi käyttää, kun opettelee puhumaan vierasta kieltä, Helsingin aikuisopiston suomi toisena kielenä -opettaja Teijo Toivola-Tengén sanoo.

Teijo esiintyy Ihan pihalla -improvisaatioryhmässä, joka on keikkaillut jo muutamia vuosia. Ryhmä on esiintynyt yksityistilaisuuksissa sekä pääkaupunkiseudun ravintoloissa.

Teijon kipinä improvisaatioon syttyi oman työpaikan järjestämällä kurssilla.

− Jäin heti koukkuun.

Teijon mielestä improvisaatio on teatterin muodoista mukavin, koska repliikkejä ei tarvitse opetella ulkoa.

– Improvisaatio on pitkälti irrottelua ja hauskanpitoa. Esitys syntyy siinä tilanteessa ja vuorovaikutuksessa muiden esiintyjien sekä katsojien kanssa.

Improvisaation ero esimerkiksi stand up -esityksiin on se, että yleisöä ei mennä varta vasten laulattamaan lavalle. Hauskuus syntyy, jos on syntyäkseen. Se ei kuitenkaan ole itsetarkoitus.

Yleisö osallistuu esityksen rakentamiseen keksimällä repliikkejä, tapahtumapaikan, ajankohdan tai vaikkapa tyylilajin, joka voi olla kauhu, lastenohjelma, luonto-ohjelma, suomifilmi tai Facebook-päivitys.

Teijon mielestä hauskinta improvisaatiossa on heittäytyminen, hulluttelu ja omien rajojen kokeileminen. Kaiken edelle menee kuitenkin kokemus siitä, että löytää vastanäyttelijän kanssa saman aaltopituuden ja pystyy yhdessä loihtimaan kohtauksen, josta myös yleisö nauttii.

Improvisaatiossa voi Teijon mukaan puhua oikeastaan ihan mitä sylki suuhun tuo.

– Mokata ei voi, sillä vastanäyttelijä vetää kyllä lopulta kuiville.

Kerran Teijo unohti esityksessä mennä lavalle silloin, kun oli sovittu.

– Vastanäyttelijä korjasi tilanteen improvisoimalla hahmoni dementoituneeksi ukiksi. Tällaista tukea ja apua annamme lavalla ja harjoituksissa koko ajan, ja se myös improvisaation syvin idea.

Teatteri ja esiintyminen ovat olleet mukana Teijon elämässä lapsesta saakka. Ystävät saivat nauttia käsinukketeatterista sekä lyhyistä, esimerkiksi tv-ohjelmia parodioivista videoista.

Suomenopettaja hänestä tuli tavallaan yleisön pyynnöstä.

– Olin venäjän kieliharjoittelussa Kontupohjassa Karjalan tasavallassa, jossa minut haluttiin opettamaan suomea. Tästä ammattiura lähti kypsymään, ja vaihdoin pääaineeni venäjästä suomen kieleen.

Tällä hetkellä Teijo opettaa aikuisopistossa keskitason ja ylimmän tason suomen kursseja. Opiskelijat valmentautuvat koulutuksen tuella yleistä kielitutkintoa varten.

Monia kieliä taitava Teijo on improesityksissä näytellyt myös kielillä, joita hän ei osaa, esimerkiksi islanniksi.

− Vieraalla kielellä kommunikointi vaatii samanlaista heittäytymistä kuin improvisaatio. Improvisaatio muistuttaa pelaamista. Vastanäyttelijä syöttää suuntaan, johon on mentävä. Myös luokkahuoneessa vuorovaikutus syntyy pelin tapaan yhteistyönä.

Opiskelijoiden rohkaiseminen itseilmaisuun on joskus hankalaa. Onnistuessaan se palkitsee.

− Mielenkiintoista mutta myös haastavaa on miettiä uusia mielikuvia ja välineitä kieliopin hahmottamiseen sekä saada opiskelijat ymmärtämään sen arvo välineenä. Edelleen on opiskelijoita, jotka kiinnittävät liikaa huomiota kielioppiin.

Teijon mukaan improharrastus on kasvattanut hyväksymään opiskelijoiden suorituksia ja tuonut armollisuutta myös itseä kohtaan. Kaikkiaan hän sanoo liian varovaisuuden karisseen improvisaation myötä.

Rennompi ote luokkahuoneessa tarttuu myös opiskelijoihin.

− Spontaaniuden oppiminen on ollut hyödyksi työssäni. Voin ainakin yrittää olla esimerkkinä heittäytymisestä. Kommunikaatio on yhteispeliä, ei yksilösuoritus. Tämä pätee niin improvisaatioon kuin kielenoppimiseenkin.