Vahvan opettajuuden puolustaja – Jarmo Kinoksesta opettaja on opettaja, työskentelee hän päiväkodissa tai koulussa

Työ päiväkodissa on ihanaa. Tätä mieltä Jarmo Kinos oli ensimmäisestä sijaisuudestaan opiskellessaan lastentarhanopettajaksi 1970-luvulla.

Mutta päiväkotien tiukasti ohjattu arki hämmensi hippiliikkeen vapaudessa varttunutta, demokratiaa arvostavaa nuortamiestä.

– Se oli outo maailma, jossa työtapa oli hyvin opettajajohtoinen ja aikuislähtöinen. Se pisti ajattelemaan, millaista toiminnan pitäisi olla.

Opettajan ja tutkijan identiteetit nivoutuivat Kinoksen uralla varhain yhteen. Hän opiskeli ensin valtiotieteiden maisteriksi ja aloitti sitten lehtorina lastentarhanopettajien koulutuksessa Turun yliopistossa.

Pian halu kehittää päiväkotien kasvatusta ja opetusta puski hänet myös kasvatustieteen tohtoriopintojen pariin.

Kinoksen ajatukset ja teoriat lapsilähtöisestä pedagogiikasta muotoutuivat vuosien mittaan. Niitä hän painottaa opiskelijoilleen edelleen: lasten pitää päästä vaikuttamaan päiväkotipäivänsä kulkuun ja osallistumaan aktiivisesti päiväkodin toimintaan.

– Lapsilähtöisessä pedagogiikassa yhdistyvät lasten mielenkiinnon kohteet ja valtion varhaiskasvatussuunnitelman perusteet. Opettajan perustehtävä, eli tulevaisuuden elämäntaitojen opettaminen, ei muutu.

Kinoksen ajatuksissa opettaja on aina tarvinnut työlleen vahvan, teoreettisen pohjan. Siksi lastentarhanopettajakoulutuksen muuttuminen kandimuotoiseksi yliopistotutkinnoksi vuonna 1995 on ollut hänestä alan koulutuksen merkittävin kehitysaskel.

– Opettajan täytyy saada tutkimukseen perustuva tieteellinen koulutus, jotta hän pystyy toteuttamaan opetussuunnitelmaa.

Jos Kinos saisi päättää, koulutuksesta tulisi maisteritasoinen. Näin varhaiskasvatuksen opettajilla olisi yhtä vahva koulutuspohja kuin perusopetuksen kollegoilla.

Pidempi ja syvemmälle menevä koulutus takaisi, että tutkimukseen perustuva tieto heijastuisi yhä vahvemmin pedagogisiin käytäntöihin lasten päiväkotiarjessa.

Tiukasti ohjattu arki hämmensi hippiliikkeen vapaudessa varttunutta.

 

Lähes 40 vuotta varhaiskasvatuksen opettajia opettanut Kinos vierastaa varhaiskasvatus-termiä. Hänestä opettaja on opettaja, työskentelee hän päiväkodissa tai koulussa.

Päiväkodinkin sijaan Kinos puhuisi pienten lasten opetuksesta. Hän haluaisi poistaa varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen raja-aidat.

– Näiden portaiden poistaminen johtaisi joustavaan opinpolkuun, joka voisi ottaa paremmin huomioon sekä nopeat että hitaat oppijat.

Mutta miksi Kinos pidentäisi varhaiskasvatuksen opettajien koulutusta tilanteessa, jossa heistä on työmarkkinoilla huutava pula?

Kinoksen mielestä alan ahdinkoa ei ratkaista koulutuksen laadusta tinkimällä. Hän korostaa, että opettajapula juontaa juurensa 1990-luvun lamaan, jolloin aloituspaikkojen määrä puolitettiin. Vasta vuosille 2018–2021 koulutus sai tuhat uutta aloituspaikkaa yliopistoihin.

OAJ:n tapaan Kinos odotti viime syksyn budjettiriiheltä tuntuvaa lisäystä alan koulutuspaikkoihin. Hallitus ei tarttunut OAJ:n täkyyn koulutusmäärien nostamisesta 1 400 aloituspaikkaan vuodessa. Marraskuussa se kuitenkin päätti 300 kertaluontoisen aloituspaikan lisäyksestä ensi vuodelle.

– Tämä helpottaa vähän mutta ei ratkaise ongelmaa. Toivon, että tuleva hallitus päättäisi 1 400 aloituspaikasta toistaiseksi.

Keskeinen syy alan vetovoiman hiipumiseen on ollut Kinoksesta kaikki tekee kaikkea -kulttuurin yleistyminen päiväkodeissa 1990-luvulta lähtien näihin päiviin asti. Opetuksen laatu on kärsinyt, ja moni ammattilainen on turhautunut ja vaihtanut alaa.

Vuoden 2018 varhaiskasvatuslaki terävöitti päiväkodin eri ammattilaisten toimenkuvia. Sen myötä 31.7.2023 jälkeen valmistuvat varhaiskasvatuksen sosionomit eivät voi enää toimia opettajina päiväkodeissa. Muutos on Kinoksesta tarpeellinen, ja se olisi pitänyt tehdä aikaisemmin.

Keskustelu opettajapulasta on käynyt alalla kuumana. Viime syksynä Kinos näki punaista, kun muun muassa tiedeministeri Petri Honkonen esitti varhaiskasvatuslain muuttamista niin, että päiväkoteihin voisi helpommin palkata ammattikorkeakoulutuksen saanutta henkilökuntaa.

Kinoksesta on päivänselvää, että pedagoginen vastuu pitää päiväkodeissa olla yliopistokoulutuksen saaneilla opettajilla. Samalla hän korostaa moniammatillisuuden merkitystä.

– Moniammatillinen yhteistyö on erinomainen asia, kunhan eri alojen ammattilaisilla on päiväkodissa selkeät roolit ja työtehtävät.

Varhaiskasvatuksen opettajien koulutuksen tulevaisuudesta Jarmo Kinos ei ole huolissaan. Aloituspaikat täyttyvät, ja opiskelijoiden motivaatio on edelleen vahva. Suurin ero menneeseen on se, että varhaiskasvatusalalle tullaan muilta aloilta.

– Meillä on opiskelemassa esimerkiksi insinöörejä, sairaanhoitajia, lähihoitajia ja kokkeja, jotka haluavat varhaiskasvatuksen opettajaksi.

Siksi Kinoksen mielestä pitää kehittää joustavia koulutuspolkuja, joissa opiskelijan aikaisempi koulutus ja työkokemus otetaan huomioon ja opintoja eriytetään. Näin ammattilaisia saadaan alalle nopeammin.

Keinoja on mietitty varhaiskasvatusalan koulutusten kehittämisfoorumissa, jossa Kinos on mukana.

– Joustavuutta on jo kehitetty kaikissa yliopistoissa.

Tänä vuonna Kinos on uuden edessä. Pitkä lehtorin- ja tutkijanura Turun yliopiston Rauman kampuksella päättyy eläkkeelle jäämiseen.

Hän toivoo, ettei yliopisto toteuta suunnitelmiaan opettajankoulutuksen keskittämisestä Turkuun.

– Opettajankoulutuksella on Raumalla pitkät perinteet. Yhteistyö varhaiskasvatuksen opettajien, luokanopettajien sekä taito- ja taideaineiden opettajien kesken on vahvaa. En näe mitään etua siinä, että opetus keskitettäisiin Turkuun.