Tylsyydessä itää luovuus

Opettajankouluttaja Juha T. Hakalan mielestä tylsät hetket ovat katoava luonnonvara, jota tulee suojella.

Ei mitään tekemistä. Tylsää!

Älä täytä tylsää hetkeä tarttumalla älypuhelimeen, kehottaa opettajankouluttaja Juha T. Hakala.

– Tuijota mieluummin kattoon tai ulos ikkunasta.

Mitäs järkeä siinä sitten on?

Juhan mielestä paljonkin. Uudessa kirjassaan Tylsyyden ylistys Juha kirjoittaa, että ikävystyminen on tie itsensä tutkimiseen ja luovuuden alku.

Uusia, omaperäisiä ajatuksia ei synny, jos älypuhelin suoltaa taskussa lakkaamatonta viestien ja twiittien virtaa.

Ikkunasta ulos tuijottamalla teemme tilaa uusille ajatuksille.

 

Jyväskylän yliopiston professori kouluttaa opettajia Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa. Hän on pistäytymässä Jyväskylän Ruusupuistossa, jossa majailevat kasvatustieteiden tiedekunta, koulutuksen tutkimuslaitos ja avoin yliopisto.

Juha nauttii kahvilassa kupin kahvia ja croissantin kaikessa hiljaisuudessa. Sitten hänestä alkaa pulputa punnittua puhetta.

Ajatukset kiertyvät kohtuullisuuden ja ylettömästä suorittamisesta luopumisen ympärille, sillä Juhan mielestä pinnistelevä ihminen ei voi hyvin.

Opettajankin kannattaa himmailla, hyggeillä ja fiilistellä villasukissa muulloinkin kuin jouluna – ja myös töissä.

Hyvä opettaja ei ole tunnollinen suorittaja vaan aikuinen, joka nostaa, tukee, löytää orastavat lahjat. Hyvä opettaja uskaltaa pitää huolta myös omasta jaksamisestaan.

– Itse kerron opiskelijoille, että rajoitan töideni määrää esimerkiksi niin, että en anna heidän tehtävistään yleensä kirjallista palautetta vaan arvosanan yhdestä viiteen. Olen kuitenkin luvannut, että aina halutessaan opiskelija saa minulta perustelut arvosanalleen.

 

Miehen mietteistä on syntynyt liki kaksikymmentä kirjaa, jotka kertovat kasvatuksesta, koulutuksesta, informaatioähkystä ja työelämän muutoksesta.

– Ajattelen kirjoittamalla. Minun pitää kirjoittaa, jotta saan tietää, mitä mieltä olen asioista. En pidä itseäni erityisen älykkäänä, mutta vahvuuteni on kirjoittaminen. Sen varaan olen rakentanut myös tietäni työelämässä, Juha tunnustaa.

Myös opettajaopiskelijoilleen hän suosittelee tukeutumista omiin vahvuuksiin.

– Työstä tulee riemullisempaa, kun opiskelijat uskaltautuvat heittäytymään oman valovoimaisen persoonallisuutensa varaan.

Juha ryhtyi sortteeraamaan tehtäviään: tähän pannaan sydän, tämä tehdään kuutosen arvoisesti, tässä painetaan delete-nappia.

Juha heräsi työn paljouteen sen jälkeen, kun vuoden 2010 yliopistouudistus oli myllännyt uusiksi yliopiston rakenteet.

Silloin karsittiin rönsyjä ja haettiin tehoja. Tuli sähköisiä järjestelmiä ja laatuprojekteja. Juha huomasi, että hänet on nimetty liian moneen työryhmään.

– Langat eivät oikein pysyneet käsissä, ja minusta tuntui siltä, että otteeni työelämän reunasta rupesi lipeämään.

Jaksaakseen ja kokeakseen työnsä mielekkääksi mies ryhtyi sortteeraamaan tehtäviään: tähän työhön pannaan sydän, tämä tehdään kuutosen arvoisesti ja tämän kohdalla painetaan delete-nappia.

– Kaikissa tehtävissä on olemassa matalin mahdollinen laatutaso. On yksinkertaisesti opittava laskemaan rimaa.

 

Töissä jaksaakseen on hyvä opetella huomaamaan arjen pieniä kristalleja. Kokemaan hyvää mieltä siitä, että saa tappelun selvitettyä tai oppilaan ärrän surahtamaan oikein.

Juha ei tee ylitöitä eikä ole neljän jälkeen tavattavissa.

– Kannatan on–off-ajattelua. Kun ollaan töissä, ollaan töissä. Kotiin tultuani en enää muistele, mitä olen töissä tehnyt.

Juhan mielestä jokaisella pitäisi olla työstä tehokkaasti irrottavia harrastuksia. Juhan mieli lepää pihatöissä, marjametsässä ja autotallin verstaassa puuhastellessa.

– Luen paljon kaunokirjallisuutta, jota vasten voi peilata omaa elämäänsä ja saada siihen etäisyyttä.

Etäännyttämisen taito tekisi hyvää jokaiselle opettajalle. Matkan päästä asiat asettuvat mittasuhteisiinsa, ja mieltä kuohuttanut asia tuntuu pikkujutulta.

 

Kuluneiden kymmenen vuoden aikana koulu on muuttunut entistä haastavammaksi työpaikaksi. Kuntatalous yskii, ja inklusiivisen kasvatuksen ideaa yritetään toteuttaa ilman riittäviä resursseja. Uusi opetussuunnitelma on pullollaan hyviä tavoitteita, mutta juuri mitään entisistä ei ole jätetty pois.

Juha ei ole lainkaan varma, pärjäisikö hän enää opettajan työssä. Koulun arjessa hän pysyy kiinni keskustelemalla päivittäin luokanopettajana työskentelevän vaimonsa kanssa.

– Sellainen, joka ei ole tehnyt opettajan työtä, ei voi tajuta, kuinka kuluttavaa se on. Opettaja tekee töitä satasella kaikki aistit avoinna, ja se väsyttää. Lisäksi päivä on täynnä yllättäviä keskeytyksiä.

Juha ymmärtää, että professorin hommissa työtä pystyy säätelemään toisella tavoin kuin opettajana. Silti myös opettajan täytyy löytää työelämän tiimellyksessä henkilökohtaisia selviytymisstrategioita, ettei hän luhistu työmäärän alle.

– Kaiken kehittämisen keskellä olisi hyvä luoda katse perustehtävään: siihen oppilaaseen, joka napottaa niillä ruskeilla silmillään.

Kysy itseltäsi, mitä varten oikeastaan paahdat.

Kun opettajan työmäärä vyöryy yli, Juhan neuvo on: pysähdy.

Kysy itseltäsi, mitä varten oikeastaan paahdat.

– Kannattaako työelämässä todella ripustautua väljään hirteen? Ihminen on lopulta itse se, joka kiristää vanteen ohimoilleen, ja itse hän myös sen löysää.

Kaikki organisaatiot – koulukin – ovat kyltymättömiä, tunteettomia yksiköitä, jotka ottavat työntekijästä irti kaiken ja vielä vähän enemmän.

– Opettajan pitäisi uskaltaa nähdä oma roolinsa eikä antautua pelkiksi tavoiteviidakkojen toteuttajaksi.

Myös omaa rytmiään on hyvä kuunnella mahdollisuuksien mukaan.

– Itse olen aamuihminen. Seitsemästä kahteentoista olen säkenöivimmilläni. Iltapäivällä työteho laskee ja loppupäivästä voisin tehdä vaikka klemmareiden ketjuttelua. Työnantaja ei saa minusta irti kahdeksan tunnin tehokasta työsuoritusta niin millään.

 

Myös työyhteisöissä kaivattaisiin puhetta perustehtävästä ja kohtuudesta.

– Ei ole hyvä viesti työyhteisölle, jos pomo lähettää sähköpostia puoli kahdeksalta perjantai-iltana. Meidän tulee yhdessä miettiä, millaista työkulttuuria olemme luomassa ja huolehtia siitä, että meillä on työkykyä, tyytyväisyyttä ja jopa iloa.

Jatkuva paahtaminen ei tee hyvää, ja työarjen keskelle pitäisi rakentaa mikrotaukoja, jolloin ajatukset saavat liihotella ja lentää.

Myös kiitosta ja hyvää palautetta pitäisi viljellä paljon nykyistä enemmän.

 

Juhan taskusta pilkistävä kännykkä on ollut haastattelun ajan vaiti.

Tietotekniikan vauhdilla kehittyvät vempaimet voisivat olla mainioita renkejä, mutta liian usein niistä tulee ahneita isäntiä, jotka kaappaavat ihmismielet valtaansa.

Tämä mietityttää Juhaa – varsinkin, kun hän huomaa itsekin olevansa osa tätä monenlaisten näyttöjen ylle kyyristynyttä laumaa. Ankara datatykitys yhdistettynä tiedon sirpaleisuuteen kuormittaa aistejamme ja koettelee muistiamme.

– Olemme niin hajamielisiä, että epäilemme tämän tästä potevamme jonkin sortin muistisairautta! Meidän olisi syytä muistaa, että aivot ovat muuttuneet kymmenien tuhansien vuosien aikana vain piirun verran.

Juha T. Hakala

  • 56-vuotias kasvatustieteilijä, opettajankouluttaja ja kolumnisti.
  • Jyväskylän yliopiston professori Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa sekä Oulun yliopiston dosentti.
  • Opetti vuosina 1997–2006 Maisterihautomossa riman laskemisen taitoa opiskelijoille, jotka eivät tahtoneet saada graduaan valmiiksi.
  • Tuorein teos: Tylsyyden ylistys. Ikävystyneisyys on luovuuden alku. Alma Talent 2018.

Lue samasta aiheesta