Luokanopettaja Zahraa Al Take muistaa yhä oppilaan, joka katosi lomalla.
Hän pisti merkille, että jokin oli vialla. Kotona rajoitukset kiristyivät ja lapsen ystävyyssuhteita seurattiin tarkasti. Koulussa alkoi näkyä poissaoloja ja selittämättömiä vatsakipuja. Lapsi puhui pitkästä matkasta, mutta ei osannut sanoa, milloin palaisi.
Al Take teki useita lastensuojeluilmoituksia. Silti viranomaiset eivät ehtineet puuttua ajoissa. Eräältä lomamatkalta lapsi ei palannut.
– Opettajana mietin, olisiko voinut tehdä jotain toisin. Voimattomuuden tunne jäi.
Ylen MOT-dokumentti paljasti tammikuussa, että suomalaislapsia on viety kurinpitolaitoksiin kasvatuksellisista syistä tai rangaistuksena.
Kurinpitomatkat eivät kosketa kaikkia kouluja. Niissä kouluissa, joissa ilmiö on huomattu, opettajan rooli voi kuitenkin olla ratkaiseva, Al Take sanoo.
Hän uskoo huomaavansa tavallista herkemmin hienovaraisia vihjeitä, koska on itsekin kasvanut konrolloivassa ympäristössä.
– Merkit tunnistaa, jos osaa katsoa. Mutta kaikkien ei ole helppo niitä nähdä eikä uskoa, mihin ne voivat johtaa.
Kehityskulku on usein samankaltainen. Ensin kontrolli kiristyy: pukeutumista, kaverisuhteita ja vapaa-aikaa rajoitetaan. Sitten tulevat fyysiset oireet ja poissaolot. Lopulta ilmoitetaan matkasta, joka esitetään lomana tai sukulaisvierailuna mutta jonka kestosta ei ole varmuutta.
– Opettajan ei tarvitse todistaa mitään. Riittää, että uskaltaa sanoa ääneen, että on huolissaan, Al Take painottaa.
Selkein merkki on nuoren oma huoli.
Ilmiö kytkeytyy usein kunniaan liittyvään kontrolliin ja väkivaltaan. Kansallisella tasolla kunniaväkivallan vastaisen työn koordinaatiosta vastaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Erityisasiantuntija Mimmi Koukkula sanoo, että opettajat ovat keskeisessä roolissa ilmiön tunnistamisessa.
– Yksikin vihje siitä, että kyse saattaa olla kurinpitomatkasta, voi olla merkityksellinen. Koulussa voi näkyä, ettei nuori saa osallistua esimerkiksi liikuntatunneille tai iltapäivätoimintaan.
Yksittäinen merkki ei vielä tarkoita mitään, mutta kokonaisuus voi herättää huolen.
Suomessa ei ole tarkkaa tilastoa kurinpitomatkoista. Oikeusministeriön rahoittamassa selvityksessä on arvioitu, että 12–17 nuorta vietäisiin vuosittain ulkomaille vastoin tahtoaan. Koukkula uskoo, että ilmiö on muiden Pohjoismaiden tapaan paljon laajempi.
Osa tapauksista jää viranomaisten ulottumattomiin. Perhe voi muuttaa äkillisesti pois maasta ilmoittamatta asiasta. Tai matka esitetään tavallisena lomana. Usein nuorelle itselleenkin kerrotaan vasta perillä, ettei paluuta ole heti tiedossa.
Selkein merkki on nuoren oma huoli.
– Jos lapsi tai nuori kertoo pelkäävänsä tulevaa matkaa, se on aina hälytyskello, Koukkula sanoo.
OAJ:n lakipalveluilta kysytään toisinaan, mitä opettaja voi tehdä, jos oppilas halutaan viedä vasten tahtoaan vanhempiensa kotimaahan, juristi Martta October kertoo.
– Ei kovin usein, mutta joitakin kysymyksiä tulee vuosittain.
Jos opettajalla herää huoli, hänellä on velvollisuus puuttua tilanteeseen, October sanoo.
Hän neuvoo puhumaan asiasta ensin lapsen tai nuoren kanssa. Jos tilanne huolettaa edelleen, ohjeita voi pyytää lastensuojelusta tai poliisilta.
Opettajan kannattaa puhua perheen ja lapsen tilanteesta myös moniammatillisesti opiskeluhuollon työntekijöiden kanssa, October muistuttaa.
– Akuuteissa tilanteissa, joissa huoli lapsen hyvinvoinnista tai turvallisuudesta on ilmeinen, tulee tehdä lastensuojeluilmoitus.
Ongelma ei ole opettajissa. He näkevät arjen ja usein myös toimivat.
Toisinaan perheen leimaamisen pelko estää puuttumista. Opettaja saattaa pelätä, että häntä syytetään kulttuurisensitiivisyyden puutteesta tai rasismista.
Kunniaan liittyvän väkivaltatyön asiantuntija Ujuni Ahmed muistuttaa, että kyse on lähisuhdeväkivallasta.
– Emme me muissakaan perheväkivallan tapauksissa jätä puuttumatta siksi, että pelkäämme leimaavamme. Lapsen oikeus turvallisuuteen menee kaiken edelle.
Ahmed on tehnyt työtä aiheen parissa kymmenen vuotta. Ilmiö on ollut viranomaisten tiedossa pitkään, mutta reagointi on ollut hidasta.
– Ongelma ei ole opettajissa. He näkevät arjen ja usein myös toimivat. Ongelma on siinä, että ilmiön vakavuutta ei aina ole ymmärretty eikä sen ehkäisyyn ole varattu riittäviä resursseja.
Suurista kaupungeista Helsinki laati ohjeet kurinpitomatkojen ehkäisemiseksi viime syksynä. Ahmed pitää ohjeita tärkeänä askeleena.
– Ne pitää kuitenkin jalkauttaa. Opettajille pitää antaa koulutusta ja tukea. Puuttumisen ei pidä olla yhden opettajan rohkeuden varassa. Tämä on koko järjestelmän vastuulla.
Tarvitaan selkeitä toimintamalleja, moniammatillista yhteistyötä ja johdon sitoutumista. Kun epäily herää, havainnot dokumentoidaan ja asia viedään oppilashuollon sekä lastensuojelun käsittelyyn. Tarvittaessa mukaan tulevat sosiaalitoimi ja poliisi.
Koulun arjessa ennaltaehkäisy rakentuu luottamuksesta, sanoo Zahraa Al Take.
Rakentava kodin ja koulun yhteistyö voi ehkäistä kriisiytymistä.
Al Take työskentelee koulussa, jossa monella oppilaalla on monikulttuurinen tausta. Hän pitää tärkeänä monikielisiä vanhempainiltoja ja avointa keskustelua suomalaisesta lainsäädännöstä ja esimerkiksi lastensuojelun roolista.
– Moni vanhempi ei tiedä, mitä lastensuojelu tekee. Pelko voi olla valtava. Kun asioista puhutaan avoimesti, väärinkäsitykset vähenevät.
Kaikki ulkomaanmatkat eivät ole ongelmallisia. Siksi on tärkeää tuntea perheiden tilanteet riittävän hyvin, jotta poikkeamat huomataan.
– Usein opettaja on ensimmäinen, joka huomaa muutoksen ja se, joka uskaltaa sanoa ääneen, että nyt jokin ei ole kunnossa.