Mies, joka hylkäsi ensikielensä – viittomakielisen opettajan tarina

Opetusharjoittelija Juhana Salosta jännitti.

Koko talven hän oli opiskelutovereidensa kanssa pohtinut, miten suomalaista viittomakieltä olisi mielekästä opettaa. Nyt hän oli ensimmäistä kertaa elämässään aloittamassa äidinkielen tuntia viittomakielisille nuorille.

Juhana toivoi, ettei olisi valinnut ysiluokkalaisille liian vaikeaa aihetta.

– Mitä te tiedätte kuvailevista viittomista?

Oppilaiden mentyä Juhana alkoi itkeä.

Jännitys haihtui, kun nuoret alkoivat viittoa kiperiä kysymyksiä ja intoutuivat jopa väittelemään keskenään. Juhanalle he kertoivat, etteivät olleet aiemmin oppineet aiheesta näin paljon.

Oppilaiden mentyä Juhana alkoi itkeä.

Mikseivät kuurot oppilaat voi saada tällaista opetusta joka päivä?

Jyväskyläläinen Juhana Salonen on kuuro opettaja ja tutkija, joka puolustaa viittomakielisten oikeutta omaan kieleensä ja kulttuuriinsa. Hän tietää omasta kokemuksestaan, millaista on jäädä ulkopuolelle niin kuulevien kuin kuurojenkin yhteisöstä.

Juhanan lapsuudessa 1980-luvun Hyvinkäällä viittomakielisyys oli vieras ilmiö. Suvussa ei ollut muita kuuroja, eikä kukaan osannut neuvoa kuuleville vanhemmille, miten kuuron pojan kielenoppimista ja identiteetin kehittymistä kannattaisi tukea.

Koko Salosten perhe opetteli kommunikoimaan viittomalla. Juhana sai kuulokojeen, jonka avulla pystyi kuulemaan hieman. Lääkäreiden määräyksestä hän kävi puheterapiassa ja oppi puhumaan niin hyvin, että moni luuli häntä kuulevaksi.

Koulutiensä Juhana aloitti kotikuntansa kuulovammaisten koulussa. Kuulevien opettajien opetusmenetelmänä oli enimmäkseen viitottu puhe, jossa puhuja käyttää samanaikaisesti puhetta ja viittomia. Kyse ei ollut oikeasta viittomakielestä.

Ala-asteen edetessä Juhanan luokkaan tuli yhä enemmän kuulevia oppilaita. Suomen kieli korostui opetuksessa, ja Juhanasta tuntui, että hänen ensikielestään oli tullut pelkkä apukieli.

– Monet opettajistani eivät osanneet viittoa kunnolla eikä viittomakielisiä oppimateriaaleja ollut. Aloin hävetä viittomakieltä, koska sitä ei arvostettu.

Juhana päätti selvitä puhumalla. Siitä alkoivat vaikeudet.

Murrosiässä Juhana teki kaikkensa salatakseen kuuroutensa. Kun kuulevan esittäminen epäonnistui, hän joutui kiusatuksi ja jäi yksin.

Kuurojen liiton järjestämillä leireillä Juhana sai kosketuksen viittomakielisten nuorten kulttuuriin ja tajusi, ettei osannut viittoa yhtä hyvin kuin ikätoverinsa. Hän ei enää tiennyt, kuka oli.

Oliko hän kuuro vai kuuleva? Miksi hänellä ei ollut tunnekieltä, jolla olisi voinut kommunikoida syvällisesti?

Syvenevä ahdistus johti lopulta masennukseen ja pakko-oireisiin. Eräänä yönä poika katseli juna-asemalla raiteita ja mietti, pitäisikö hänen päättää elämänsä.

Ei, ei sittenkään. Jostain mielen sopukoista löytyi vielä hitunen toivoa.

Tämä viittoma tarkoittaa identiteettiä. Siihen kiteytyy Juhanan mukaan hänen elämäntarinansa. Hän toivoo ammattikuntansa murtavan kielimuureja. – Vähemmistökielillä on annettavaa myös valtakielille. Kutsukaa meitä kokemusasiantuntijoita vierailemaan kouluissa!

Juhana päätti keskittyä lukio-opintoihinsa ja kirjoitti lopulta ylioppilaaksi magnan papereilla. Pänttäämisen päätyttyä hänellä oli yhtäkkiä aikaa ja kiinnostusta osallistua kuurojen nuorten rientoihin ja urheilutapahtumiin.

Vertaistensa joukossa Juhana alkoi kyseenalaistaa omaa häpeäänsä. Vähitellen nuorukainen oivalsi, että hän haluaa oppia lisää suomalaisesta viittomakielestä ja kuurojen kulttuurista.

Tie vei Jyväskylään opiskelemaan viittomakielen aineenopettajaksi ja viittomakieliseksi luokanopettajaksi.

Nyt mies, joka kerran hylkäsi viittomisen, on jo vuosia työskennellyt Jyväskylän yliopiston viittomakielen keskuksessa projektitutkijana. Juhanan päätehtävä on tallentaa suomalaista ja suomenruotsalaista viittomakieltä tutkimus- ja opetuskäyttöön. Työnkuvaan kuuluu myös opettamista.

Vuosien itsetutkiskelun jälkeen Juhana määrittelee itsensä viittomakieliseksi kuuroksi, joka on ylpeä identiteetistään ja kuulumisestaan kieli- ja kulttuurivähemmistöön. Kuurouttaan hän ei enää pidä vammana.

Juhana on löytänyt henkisen kotinsa Jyväskylästä, jossa toimii Suomen ainoa viittomakielinen akateeminen yhteisö. Koska kuurojen tavat ovat yliopistolla tuttuja, hänen ei tarvitse selitellä tai pyydellä mitään.

– Monet kuurot kokevat, että he tulevat työpaikallaan syrjityksi. Täällä me olemme tasa-arvoisia.

Haluaisin olla vahva kulttuurinen ja kielellinen roolimalli.

Viittomakielen tutkiminen on vahvistanut Juhanan opettajaidentiteettiä. Tulevaisuudessa hän haluaisi työskennellä opettajana, jotta voisi tarjota oppilaille sen, mitä vaille itse jäi lapsena.

– Haluaisin olla esimerkillinen viittomakielinen opettaja – vahva kulttuurinen ja kielellinen roolimalli.

Opettajana Juhana on huolissaan siitä, että vain osa kunnista suostuu järjestämään viittomakielistä opetusta. Nykyään monet kuurot lapset saavat sisäkorvaistutteen eli leikkauksessa asennettavan sähköisen kuulokojeen, joten kunnat passittavat heidät inkluusion hengessä lähikouluun.

– Osa pystyy käymään lähikoulua, mutta osa tarvitsisi tulkkia tai samanaikaisopetusta, jossa toinen opettaja puhuu ja toinen viittoo, Juhana sanoo.

Äidinkielisen opetuksen puute on samanlainen kuin muilla kielivähemmistöillä. Juhanan mukaan tämä ei selity pelkästään rahapulalla. Ongelma on myös se, etteivät päätöksentekijät ole kieliasiantuntijoita.

Viittomakielisiä on otettava mukaan kuurojen oikeuksia pohtiviin työryhmiin.

Kaksikielisyyttä kannattava Juhana Salonen pelkää Suomen luisuvan takaisin viime vuosisadalta tuttuun oralismiin, jossa viittomisen pelättiin häiritsevän puheen kehittymistä. Hän vaatii, että kuurojen ja huonokuuloisten oikeuksia ja opetusta pohtiviin työryhmiin otetaan mukaan myös viittomakielisiä.

Opetuksen järjestämisessä voitaisiin Juhanan mielestä ottaa mallia saamelaisilta, jotka tarjoavat varhaiskasvatuksessa kielipesiä. Kouluihin hän kaipaa viittomakielisiä luokkia.

– Ideaali olisi, että viittomakieliset ja viittomakieltä käyttävät lapset olisivat samassa ryhmässä, jotta he saisivat vertaistukea identiteettinsä kehittymiseen. Myös viittova opettaja on lapselle elintärkeä.