”Kyllä sä osaat”, sanoo opo

Motivaatio syntyy onnistumisista. Siksi Schildtin lukion opinto-ohjaaja Satu Syyrakki haluaa saada nuoret uskomaan kykyihinsä.

Ei oo motii. Tämä lause on käynyt tutuksi jyväskyläläisen Schildtin lukion opinto-ohjaajalle Satu Syyrakille.

Kokenut opo kuitenkin tietää, että aina kyse ei ole varsinaisesta motivaation puutteesta.

– Usein taustalla on oppimisvajetta ja epävarmuutta osaamisesta.

Ennen oppivelvollisuuden laajentumista opon oli helpompi kannustaa nuorta eteenpäin muistuttamalla, että tämä on itse hakeutunut lukiopolulle. Nyt motivaatio pitäisi löytää, vaikka lukioon olisi tullut vastentahtoisesti.

Syyrakki sanoo, että opettajilla on käytössään aika vähän konkreettisia kikkoja. Koska motivaatio syntyy onnistumisen kokemuksesta, tärkeintä on toivon ja positiivisuuden ylläpitäminen.

 

Nykylukiolaisten lukuhaluja saattavat latistaa tulevaisuuden uhkakuvat, kuten ilmastonmuutos ja kilpailu opiskelupaikoista. Jos nuori ei tiedä, mitä kaikkia mahdollisuuksia tulevaisuus voisi tarjota, hänen on vaikea innostua.

Maailmanlopun tunnelmissa opettajan tehtävä on valaa uskoa nuoriin ja heidän osaamiseensa. Lisäksi esiin kannattaa tuoda ammatteja, jotka eivät ensimmäisenä juolahda lukiolaisen mieleen. Lääkiksen ja oikiksen tietävät kaikki, mutta mitä tekevätkään biotekniikan asiantuntijat?

Kun opiskelija keksii, mitä tulevaisuudeltaan tahtoo, hänen on helpompi asettaa itselleen tavoitteita.

Tärkeintä on saada nuori oivaltamaan, että lukioaikana kannattaa olla utelias ja kokeilla erilaisia asioita. Sopivan koulutuksen hankkimalla voi päästä ratkomaan ihmiskunnan suuria kysymyksiä.

 

Syyrakki on saanut motivointiin uutta näkökulmaa Ohjatusti kohti tulevaisuuden työelämää -hankkeesta, jota hänen työnantajansa Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia koordinoi.

Motivaatiovalmentajan koulutus ja mahdollisuus teettää koulumotivaatioprofiileja auttavat opoa herättelemään keskustelua myös vaitonaisten opiskelijoiden kanssa.

Aina kun nuori löytää motivaationsa, opinto-ohjaaja tuntee onnistuneensa työssään.

– Näen, kuinka nuori voimaantuu ja lähtee reippaana ja toiveikkaana eteenpäin. Se tuntuu ihan mahtavalta.