Hämäryys keskellämme – Medialukutaidolla informaatiovaikuttamista vastaan

Harmittoman hulvaton huuhaalehti. Kulttisuosiossa mutta kuitenkin marginaalissa.

70-luvun lopussa perustettu Weekly World News oli yksi uraauurtavista valeuutisten erikoisjulkaisuista.

Nykyään filosofian, elämänkatsomustiedon ja englannin opettajana työskentelevä Aki Saariaho pakkasi nivaskan Weekly World Newseja mukaansa Suomeen, kun hän palasi vierailulta Yhdysvalloissa 90-luvun alussa.

– Elvis oli nähty elävänä ja ufomiehet olivat tehneet presidenttien kanssa salaisia sopimuksia. Sitä rataa, Saariaho kertoo lehtien sisällöstä.

Hän työskentelee Otaniemen lukiossa Espoossa. Kun oppitunnilla käsitellään medialukutaitoa tai informaatiovaikuttamista, Saariaho suosii opetuksessa ajankohtaisia esimerkkejä. Niitäkin nimittäin riittää.

Hän on silti näyttänyt vanhoja lehtiä opiskelijoilleen. Niistä voi löytää puhuttelevan yhtäläisyyden nykyisyyteen.

– Täysin uskomattomien juttujen joukossa oli niitä, jotka voisivat periaatteessa olla tottakin. Ja sitten seassa oli joitakin tosijuttuja. Kaikkea tällaista, sikin sokin.

Maailma, jossa oikea tieto elää virheellisen tai valheellisen tiedon rinnalla, löytyy nykyään jokaisen älypuhelimesta.

Se ei ole marginaalia vaan valtavirtaa: faktat, vedätys ja huuhaa tulevat silmiemme eteen yhtenä massana samaa kanavaa pitkin, Saariaho sanoo.

– Tiktok ja Instagram ovat nuorten parissa suosituimpia sosiaalisen median palveluja. Niissä silmien ohi kulkee uskomattomat määrät informaatiota, jonka faktaperäisyyttä ei juurikaan moderoida.

Tiktokissa väärä tieto näyttää leviävän ilman sen lujempia pidäkkeitä.

Syyskuussa julkaistu verkon disinformaatiota analysoiva Newsguardin tutkimus osoittaa palvelun vaarat. Sen mukaan peräti viidesosa Tiktokin Ukrainan sotaa, ilmastonmuutosta ja koronapandemiaa koskevista hakutuloksista johti harhaanjohtavan misinformaation äärelle.

Lokakuussa brittilehti Guardian uutisoi, kuinka tutkijat olivat syöttäneet Tiktokiin mainoksia, jotka sisälsivät vääriä tietoa Yhdysvaltojen kongressin välivaaleista. Tutkijoiden vedätyksistä 90 prosenttia meni läpi.

Mitä valeuutisien kitkentään tulee, vanhemman väen suosimat sosiaaliset mediat, kuten Facebook, Youtube tai Twitter, eivät ole nekään pulmusia. Se on nähty vaaleissa sekä vakavissa yhteiskunnallisissa levottomuuksissa eri puolilla maailmaa.

”Kyky suojautua informaatiovaikuttamiselta on osa kokonaisturvallisuutta.

Valeuutiset, informaatiosota ja hybridivaikuttaminen. Näihin termeihin ei voi olla törmäämättä päivittäisissä uutisissa.

Yhä useammin korostetaan, että kyky suojautua informaatiovaikuttamiselta on osa laajempaa kokonaisturvallisuutta.

Meidän pitäisi suojautua disinformaatiolta eli virheelliseltä, harhaanjohtavalta tai valheelliselta tiedolta. Hoksata pitäisi myös tahaton tai vahingossa tapahtunut harhaanjohtaminen eli misinformaatio sekä malinformaatio, joka on sinänsä todenmukaista mutta kohdettaan vahingoittavaa tietoa.

Vaikeita sanoja ja vielä vaikeampia ilmiöitä lasten kanssa koulussa harjoiteltavaksi. Vai ovatko sittenkään?

– Minusta on joskus tuntunut, että mikään ei ole lapsille tutumpaa kuin disinformaatio eli valhe, sanoo tietokoneeni näytöllä hymyilevä Kari Kivinen.

Kivinen on työskennellyt kaksi vuosikymmentä Eurooppa-koulujen opettajana, rehtorina ja pääsihteerinä. Neljä vuotta vierähti Helsingin suomalais-ranskalaisen koulun rehtorina.

Nykyisin EU:n teollisuusoikeuksien viraston EUIPO:n koulutusasiantuntijana toimivalla Kivisellä on vankka kokemus informaatiolukutaidon ja koulutuksen kehittämistehtävistä.

Kivisen mukaan lapset hahmottavat dis-, mis- ja malinformaation kaltaisia käsitteitä, kun ne sanoitetaan heille sopivalla tavalla.

– Malinformaatio on kuin juoru. Arkaluonteinen asia, jota ei sopisi levittää. Disinformaatio ja misinformaatiokin ymmärretään, jos kysytään, ovatko oppilaat törmänneet valheisiin tai virheellisiin juttuihin, joita levitetään tahallaan tai tahattomasti, Kivinen sanoo.

Kolmen liikennevalon simppeli malli toimii opetuksessa: Tarkista ensin, kuka on tiedon lähde. Toiseksi, mitkä ovat todisteet. Kolmantena, mitä muut sanovat samasta aiheesta.

Sosiaalisesta mediasta on tullut nuorille tärkeä osa jokapäiväistä elämää. Se tuottaa Kivisen mukaan nuorille tutkitusti eniten positiivisia juttuja: kavereita, yhteisöllisyyden tunnetta ja jopa onnellisuutta.

Kivisellä on muutenkin rohkaisevaa sanottavaa suomalaisen informaatiolukutaidon edellytyksistä. Urallaan hän on vertaillut kymmenien eri maiden perusopetuksen opetussuunnitelmia. Niiden tarkastelu on vakuuttanut hänet suomalaisten opsien ajanmukaisuudesta.

– Suomalainen opetussuunnitelma antaa erittäin hyvän pohjan laaja-alaiselle perussivistykselle. Meillä tehdään medialukutaidon eteen paljon asioita, Kivinen sanoo ja tunnustautuu Uudet lukutaidot -ohjelman vankkumattomaksi kannattajaksi.

Ongelmana on informaation massa.

– Sen arviointi, mikä esimerkiksi Googlen tuhansista osumista vastaa omaa tiedontarvetta, on jätetty yksilölle. Palvelualgoritmit eivät toimi läpinäkyvästi. Näkyvyyttä voidaan ostaa tai hankkia erilaisilla teknisillä kikoilla.

”Koulutuksessa hyvä tavoite voisi olla se, että ihminen ymmärtää, miten tieto syntyy.

”Yleinen oletus on, että nuoret ovat diginatiiveja, jotka hallitsevat digitaalisen teknologian ja sosiaalisen median maailman. Todisteet viittaavat päinvastaiseen.”

Näin todetaan Digitaalisen informaatiolukutaidon oppaassa, jonka faktantarkistuspalvelu Faktabaari julkaisi syyskuussa yhdessä Sitran kanssa.

Kivinen oli mukana oppaan kokoamisessa ja toimii Faktabaarissa työnsä ohessa. Myös opettaja Aki Saariaho toimii Faktabaaria pyörittävässä Avoin yhteiskunta -yhdistyksessä.

Vuodesta 2017 alkaen Kivinen on vetänyt Faktabaarissa digitaalisen informaatiolukutaidon pedagogista kehitystyötä.

Miten niin nuoret eivät ole diginatiiveja?

Kyse ei ole siitä, etteivätkö nuoret osaisi käsitellä digilaitteita taitavasti tai pystyisi tekemään hienoja videoita ja ottamaan komeita kuvia, Kivinen sanoo.

– Sen sijaan heillä on usein vaikeuksia arvioida informaation tai verkkolähteiden sisältöjen luotettavuutta. Keinot loppuvat, kun heidät laitetaan analysoimaan, onko juttu mainos vai uutinen, totta vai ei.

Faktabaarin oppaassa digitaalinen informaatiolukutaito määritellään niin, että informaatiosisällön lisäksi kyse on laajemmastakin digitaalisen maailman toimintaperiaatteiden ymmärryksestä.

Vaikka siitä, miksi parin Venäjä-mielisen jutun tykkääminen johtaa venäläisen sotapropagandan vyöryyn, kuten Faktabaarin testiluonteisessa Tiktok-kokeessa kävi.

Kivinen pohtii, olisiko digitaalisuudessa aika keskittyä tekniikan sijaan sisältöihin.

– Opettajat ovat selvinneet korona-ajan etäopiskelun šokista, ja moni heistä on nyt teknisesti taitavampi kuin aiemmin. Voi pohtia, olisiko nyt hyvä hetki keskittyä sisältöihin liittyvään osaamiseen.

Uusi maailmanjärjestys on nostanut esiin tarpeen varautua uudenlaisiin informaatiovaikuttamisen muotoihin. Pitäisi suojautua esimerkiksi ”epätotuuksien paloletkun” ruiskutukselta.

Firehose of falsehoods -nimellä tunnettua informaatiovaikuttamista on käyttänyt esimerkiksi Venäjän johto hyökkäyssotaansa. Näin todetaan paloletkustrategiaa määritelleen yhdysvaltalaisen ajatushautomon Randin raportissa.

– Se toimii niin, että ihan ilmiselvääkin disinformaatiota levitetään monessa kanavassa ja niin paljon kuin mahdollista. Meihin kohdistetaan sellaista informaatiota, jolla ei ole mitään sidettä todellisuuteen mutta jota tulee jatkuvalla syötöllä, sanoo Tampereen yliopistossa työskentelevä yliopistonlehtori Reijo Kupiainen.

Itänaapurista kuulemmekin jatkuvasti väitteitä, joiden mukaan ukrainalaiset ovat natseja, palvovat saatanaa ja hautovat likaisen pommin räjäyttämistä. Monenlaista hölynpölyä, jonka läpi näkevät melkein kaikki – vaan eivät ihan kaikki.

– Riittää, kun osassa ihmisistä herää kysymyksiä. Aletaan miettiä, että emmehän me voi tietää, miten asia oikeasti on, kun ristiriitaisia tietoja tulee näin paljon.

Suomen informaatiomaaperällä Kupiainen on yksittäisten hölynpölykampanjoiden sijaan huolissaan hitaasta ja huomaamattomasta propagandasta.

– On merkkejä hivuttautumisesta, joka tapahtuu pienin askelin mutta laajalla rintamalla. On tahoja, jotka levittävät disinformaatiota systemaattisesti. Tarkoituksena on horjuttaa luottamusta tiedettä, viranomaisia ja mediaa kohtaan.

Ovatko seuraavana jonossa koulutus ja opettajat? Kupiainen pohtii.

Kun disinformaatiolle rakennetaan vastustuskykyä, katse kääntyy koulutukseen.

– Opettajien rooli on keskeinen siinä, millaisia tiedon kanavia oppilaat omaksuvat käyttöönsä, Kupiainen sanoo.

Koulutuksessa hyvä tavoite voisi olla se, että ihminen ymmärtää, miten tieto syntyy, Kupiainen sanoo.

– Tarvitaan tiedelukutaitoa, jotta voidaan ymmärtää ja arvioida sitä, miten tieto rakentuu.

Suomea kouluineen on ihasteltu medialukutaidon mallimaina. Suomi oli tänäkin vuonna kärkipaikalla kansainvälisessä medialukutaidon Media Literacy Index -vertailussa.

”Suomi on voittamassa taistelun valeuutisia vastaan”, otsikoitiin amerikkalaisen CNN:n jutussa vuonna 2019.

”Näin Suomi aloittaa kamppailun valeuutisia vastaan alakoulussa”, kertoi Guardianin otsikko toissa vuonna.

”Vertailemme tietoja ja lähteitä ja punnitsemme, mikä on relevanttia.

Nämä ja moni muu kansainvälinen media on vieraillut suomalaisissa kouluissa. Otaniemen lukiossa vierailulla kävi viime vuonna italialaisia toimittajia.

– Kierrätin heitä koulussa ja pyysin opiskelijoita selittämään, miten kriittistä lukutaitoa meillä opetetaan ja opitaan, kertoo Aki Saariaho.

Uteliaan delegaation ihmetykseksi opiskelijoilla oli vaikeuksia sanoittaa sitä, miten kriittisyyttä opitaan. Jotenkin siihen vain kasvetaan, kysyjille muotoiltiin.

Saariahoa opiskelijoiden vastaus mietitytti. Kriittisyys kyllä korostuu opetussuunnitelman monessa kohdassa ja oppiaineessa, mutta asia on hänestä niin tärkeä, että vastauksien luulisi tulevan kuin tykin suusta.

– Siis sen, että vertailemme tietoja ja lähteitä ja punnitsemme, mikä on relevanttia.

Saariahon mielestä kriittisen lukutaidon oppimista onkin tarkennettava ja syvennettävä.

– Meidän opettajien tehtävänä on kasvattaa tämän ajan kansalaisia. ○