“En saanut puhua lyönnistä” − Koulun väkivaltatilanteet jäävät liian usein käsittelemättä

Kun minua lyötiin, muutama koulumme opettaja sanoi, että lyönnin tuleminen oli selvää, mutta on ikävää, että se olit sinä. Se olisi voinut olla kuka tahansa meistä muista.

Näin kertoo yläkoulun opettaja Senja. Hän ei esiinny jutussa oikealla nimellään asian arkaluontoisuuden vuoksi.

Kun kaikki alkoi, Senja oli työskennellyt opettajana vuosia. Oli tavallinen koulupäivä syksyllä. Sattui ja tapahtui, mutta se kuului asiaan. Sitten sattui jotain, joka säikäytti Senjan kunnolla.

Eräs koulun häiriköistä oli huudellut Senjalle ruokalassa. Senja oli komentanut oppilasta. Oppilas oli sen jälkeen kulkenut hänen perässään käytävillä. Senja sanoi keskustelevansa oppilaan kanssa, kun kiroilu lakkaa.

Senja oli yksin hyppytunnilla luokassaan, kun häirikkö koputti oveen. Oppilas sanoi, että nyt hän vittu tulee vähän juttelemaan ja tunki ovea auki. Senja piteli ovesta kaksin käsin ja tunsi, kuinka voimat alkoivat ehtyä.

Koulun työntekijä tuli paikalle ja sai vetäistyä nuoren käytävälle.

 

Samana vuonna koulussa yleistyivät oppilaiden tekemät häiriöt ja uhkaava ilmapiiri. Asialla oli yleensä sama poikajoukko.

Pojat tappelivat keskenään, välillä verissä päin. He vaeltelivat käytävillä kesken oppituntien potkimassa luokkien ovia ja huutelemassa solvauksia opettajille.

Oli opettajien heittelyä lumipalloilla, lyijykynillä ja kivillä. Törmäilyä opettajiin rappusissa.

Joitain tapauksia selvitettiin. Paljon jäi selvittämättä. Senjan mukaan tilanteita ei käyty työyhteisössä läpi.

Jälki-istuntoja ei juuri annettu, koska ne jäivät istumatta. Wilma-viesteissä keskityttiin positiiviseen. Opettajat eivät jaksaneet kohdata vanhempien raivoa.

Koulun varustelu koveni, välillä ovilla oli vartija.

Tuolloin poliisi antoi luvan kuvata oppilaiden tappeluita. Näin tilanteista saatettiin lähettää video poliisille.

 

Oli opettajien heittelyä lumipalloilla, lyijykynillä ja kivillä. Törmäilyä opettajiin rappusissa.

 

Saapui kevät, jona tunkeutujan yläkoulu päättyi. Näin väkivalta siirtyy koulutusasteelta toiselle, jos siihen ei puututa.

− Joudumme kamppailemaan asioiden kanssa, joiden syntysyihin emme ole voineet vaikuttaa, sanoo Stadin ammatti- ja aikuisopiston koulutuspäällikkö Jussi Virtanen.

Hänen mukaansa ratkaisut löytyvät kotoa ja koulutuspolun alusta. Ketjua pitäisi tarkastella ja nähdä, missä vaiheessa lähdetään sivuraiteelle.

Viime marraskuussa OAJ:n valtuuston kokouksessa ammatilliset opettajat kuvailivat häiriökäyttäytymisen räjähtäneen, kahakoiden lisääntyneen ja nuorten asennoituvan välinpitämättömästi rangaistuksiin.

Etenkin pääkaupunkiseudulla ammatillisten oppilaitosten turvattomuuteen on jouduttu puuttumaan monin keinoin.

Vartijat ovat Stadin ammatti- ja aikuisopistossa tuttu näky. Luokkien ovet ovat lukossa ja ovien ikkunat on teipattu niin, ettei ikkunoista näe luokkaan.

Työsuojeluvaltuutettu Pauli Valo kertoo, että oppivelvollisuusuudistus lisäsi levottomuuksia.

− Kun on kouluun motivoitumattomia, koulukunnottomia ja koulutaidottomia ja heidät käsketään opiskelemaan, se aiheuttaa häiriöitä ja on todella haastavaa työntekijöille.

Valo sanoo, että oppilaitoksessa keihäänkärkenä on tutkintoon valmentava koulutus. Siellä on erityisen paljon häiriöitä.

 

”Välitunti kestää yleensä 60 uhria. Joka minuutti neljä nuorta joutuu kouluväkivallan uhriksi Suomessa.”

Näin kuului Suomen evankelis-luterilaisen kirkon rahakeräyksen mainosslogan viime vuonna.

Banaalia. Ehkä. Ongelman tiivistävää. Kyllä.

Näistä vuoden 2021 Kouluterveyskyselyyn pohjautuvista luvuista puuttuvat väkivaltaa kokeneet opettajat. OAJ:n vielä julkistamattoman työolobarometrin mukaan 1 410 vastaajasta väkivaltaa oli kokenut kymmenkunta prosenttia. Tulokset ovat alustavia.

Viime vuonna huomio kiinnittyi erityisesti 12–14-vuotiaiden tekemään väkivaltaan. Poliisin tilastoissa pahoinpitelyistä epäiltyinä olivat yhä useammin alle 15-vuotiaat.

Siis se osa kansasta, joka ei ole rikosoikeudellisessa vastuussa tekemisistään.

Tilastoja ei kuitenkaan pidä ymmärtää väärin: väkivaltaan syyllistyvien lasten ja nuorten määrä ei ole kasvanut. Rikokset kasaantuvat pienelle joukolle. Nuorten väkivaltarikollisuudesta epäillyissä pojat ovat selvä enemmistö.

 

 

Rikokset kasaantuvat pienelle joukolle.

 

Tilastot eivät muutenkaan kerro koko totuutta.

Varmaa tietoa on vain niistä koulun väkivaltatapauksista, joista on tehty ilmoitus. Tällaisia ilmoituksia ovat työsuojelujärjestelmän poikkeamailmoitukset.

Kun sellainen tehdään, uhka on yleensä kohdistunut työntekijään. Näitä tilastoja keräävät koulutuksen järjestäjät.

Rikos- ja lastensuojeluilmoitukset puolestaan kertovat paremmin oppilaiden välisestä väkivallasta. Muuten lasten ja nuorten väkivaltaisuutta kartoittava tutkimustieto perustuu lähinnä kyselyihin.

Käytännössä siis tarvitaan ilmoittaja, mutta ilmoituksia ei aina tehdä. Syitä on monia: tilanteen vähättely, väsymys tai osallisten suojelu.

Siksi ilmoituksiin perustuvat tilastot kertovat vain väkivallan näkyvästä huipusta.

 

 

Yläkoulun opettaja Senja kertoo, että jatkuva henkisen ja fyysisen väkivallan uhka uuvutti koulun opettajat. Hän epäilee, että kaikki eivät jaksaneet tehdä ilmoituksia tapahtumista.

− Minulla oli tunne, ettei poikkeamailmoituksia lue kukaan. Ennen ilmoituksessa saattoi ruksittaa vaihtoehdoksi: haluan yhteydenoton. Nyt sellaista vaihtoehtoa ei ole.

Jo kymmenen vuotta sitten Työterveyslaitoksen ja OAJ:n Stop väkivallalle -hankkeessa todettiin, että vain joka toinen peruskoulussa tehty turvallisuuspoikkeama- ja väkivaltailmoitus oli käsitelty asianosaisten kanssa. Joka viides ilmoitus oli käsitelty esihenkilön kanssa.

Senjan tapauksessa on helppo esittää sama kysymys, joka Stop väkivallalle -hankkeessa esitettiin: Miksi esihenkilöt eivät reagoi väkivaltailmoituksiin?

Tärkeintä ei ole lomakkeen täyttäminen vaan asian käsittely. Hankkeen raportti totesi, että jos ilmoituksen jälkeen organisaation toimenpiteet jäävät vähäisiksi, työntekijät tuskin motivoituvat ilmoittamaan väkivallasta jatkossa.

 

Jatkuva henkisen ja fyysisen väkivallan uhka uuvutti opettajat

 

Rauhattomana vuonna Senja sinnitteli talven puolelle ennen kuin jäi ensimmäisen kerran väkivallasta johtuneelle sairauslomalle. Diagnooseina olivat työuupumus ja keskivaikea masennustila.

Kun Senja katsoo nyt itseään pitämässä henkensä edestä luokanovesta kiinni, näyttää se lopun alulta.

− Silloin minua alkoi pelottaa olla koulussa.

Sairauslomallaan Senja jatkoi väkivaltatilanteen selvittelyä kollegansa kanssa.

He istuivat pitkään kahvilla ja listasivat koulun ongelmia ja tapahtumia. Lisäksi he hankkivat tietoa siitä, miten muualla oli toimittu.

He esittivät huolensa ja ratkaisuja kunnan työhyvinvointipäällikölle ja rehtorille.

 

Pian tilanne seurasi Senjaa kotiin. Oli yö. Senja kuuli jonkun potkivan ulko-ovea. Turvakameran kaiuttimesta kuului tuttujen oppilaiden naurua. Toiset yllyttivät, kun yksi potki ovea.

Kameran Senja oli hankkinut kuin etiäisenä.

− Kun pelko alkoi, sanoin miehelleni, että enemmin tai myöhemmin meille tullaan. Mieheni naureskeli, ettei kunnassamme sellaista tapahdu. Sanoin, että varmana tapahtuu. Lähdimme ostamaan kameraa.

Senja teki häiriköinnistä poikkeama- ja rikosilmoituksen, ilmoitti rehtorille ja luottamusmiehelle. Työsuojeluvaltuutetulle hän kirjoitti pitkän selonteon.

Kotirauhanhäirintä rikkoi turvallisuuden tunteen myös kotona. Senja oli uupunut ja uneton. Sairauslomaa jatkettiin.

Koulu ei kuitenkaan ollut vastuussa vapaa-ajan tapahtumista. Kukaan ei tuntunut olevan.

Tapaus johti sovitteluun. Vain potkija saatiin tilille.

 

Silloin minua alkoi pelottaa olla koulussa.

 

Ja sitten: sairausloman päättymisen jälkeen Senjaa lyötiin.

Hän valvoi koetta ja oli oppilaan kanssa kahden rakennuksessa, kun kolme koulun nuorta tuli aulaan.

Senja pyysi heitä poistumaan, mutta yksi jäi uhittelemaan.

− Oppilas oli huomattavasti isompi kuin minä.

Kokeen tekijä tuli luokasta säikähtäneenä, ojensi koepaperin ja katosi paikalta. Häirikkö puolestaan nappasi tuolin ja lähti viemään sitä ulos. Senja käski häntä jättämään tuolin.

Häirikkö oli menossa ovesta ulos tuoleineen, kun Senja tarttui häntä takinliepeeseen ja käski vielä kerran.

− Se oli virheeni, lyönti tuli siinä. Älähdin tuskasta.

Senja ei muista päivästä kaikkea. Hän oli tärissyt ja itkenyt ja lopulta päässyt lääkäriin. Seurauksena uusi sairausloma.

− Röntgenissä selvisi, ettei luita ollut murtunut.

Lääkärin lausunnosta voi nähdä, ettei pahinta ollut ruhje. Lääkäri kirjoitti: “Psyykkinen vointi ollut heikko. Masennus ja ahdistus ollut voimakasoireista.” “Väkivalta-tilanteen myötä vointi heikentynyt ymmärrettävästi.”

 

 

Senja teki lyönnistä rikosilmoituksen ja kirjoitti tapahtumasta työhyvinvointipäällikölle, jonka oli tavannut huolipalaverissa.

− Hän soitti heti. Juttelimme tunnin tapahtuman jälkeisenä päivänä ja uudelleen myöhemmin.

Puheluista jäi Senjalle hyvä mieli. Rehtorin kanssa asiasta keskusteltiin Whatsappissa. Senjasta tuntui, että rehtori vähätteli tapahtumaa ja syytti Senjaa siitä.

Senja kirjasi tapahtumat kohta kohdalta ylös ja lähetti selosteen asianomaisille ja kunnan johdolle.

Juorut tapauksesta levisivät koulussa. Kaikki kollegat eivät hyväksyneet rikosilmoituksen tekemistä, toiset taas kertoivat oppilaan aggressiivisen käytöksen jatkuneen.

Senja hoiti kevään arvioinnit sairauslomalta. Voimia meni myös väkivaltatapauksen selvittelyyn.

Hän sai tukea työterveydestä ja työnohjauksesta, mutta tapausta ei käsitelty työyhteisössä yhteisesti.

Poliisilla kesti kesän yli palata asiaan. Tapausta tutkittiin virkamiehen väkiväkivaltaisena vastustamisena. Tekijä oli täyttänyt 15 vuotta.

Senja kertoo poliisin sanoneen puhelimessa, ettei heillä ole resursseja tutkia tapausta ja taivutelleen hänet sovitteluun.

Senja muistaa olleensa sovittelussa ahdistunut. Hänestä asiaa ei käyty kunnolla läpi. Lyöjä ei koskaan pyytänyt anteeksi.

 

 Kouluväkivaltaa tai  koulukiusaamista ei ole olemassa.

 

Kouluväkivaltaa tai koulukiusaamista ei ole olemassa. Kiteytys tulee tutuksi tätä juttua tehdessä. Juttuprosessissa monet pyytävät: ethän käytä sanaa kouluväkivalta.

Ei. Kyse ei ole sensuurista. Kyse on siitä, ettei koulussa tapahtuvaa väkivaltaa pidä erottaa muusta väkivallasta.

Yksi kouluväkivalta-sanasta huolestujista on pääluottamusmiehenä työskentelevä ammatillinen opettaja Jari Hourula. Hän varmistaa heti, mistä näkökulmasta juttua tehdään.

Kun puhutaan koulukiusaamisesta, puhutaan Hourulan mukaan lähes aina joko henkisestä tai fyysisestä väkivallasta, omaisuuden tuhoamisesta tai sen viemisestä.

− Jos Pekka tönäisee Mikkoa, se ei ole kiusaamista. Se on mahdollisesti lievä pahoinpitely, opiskelijoille ja opettajille uhkatilannekoulutusta antanut Hourula sanoo.

Laki on hyvin selvä. Fyysinen väkivalta kouluympäristössä täyttää rikoslaissa määritellyn pahoinpitelyn tunnusmerkistön siinä missä muuallakin.

 

OAJ on vaatinut, että poliisi käsittelisi opettajiin kohdistuvat vakavammat väkivaltatilanteet pahoinpitelyn lisäksi virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena, OAJ:n johtava juristi Erkki Mustonen kertoo.

Järjestön juristien tietoon tulevista väkivaltatapauksista tyypillisimmät liittyvät järjestyksenpitoon. Niissä on voimakeinoin poistettu häiritsevää tai väkivaltaisesti käyttäytyvää oppilasta opetustilasta tai otettu häneltä vaarallinen tai häiritsevä esine tai aine pois.

− Opettajalla ja rehtorilla on oikeus, ei velvollisuus, mennä väliin tai käyttää välttämättömiä voimakeinoja. Omaa terveyttä ja turvallisuutta ei tule vaarantaa, Mustonen sanoo.

Hän kertoo, että opettajiin kohdistuvat tapaukset käsitellään yhä useammin pahoinpitelyinä.

Esimerkiksi viime vuonna Mustonen selvitti kahta tapausta, joissa oppilaat olivat 15 vuotta täyttäneitä.

Oppilaat tuomittiin sakkoihin opettajiin ja rehtoriin kohdistuneesta väkivallanteosta. Rikosnimike oli pahoinpitely nuorena henkilönä. Lisäksi vastaajat tuomittiin vahingonkorvauksiin.

Toisessa tapauksista opettaja puuttui oppilaiden väliseen tilanteeseen. Opettaja yritti siirtää oppilasta, ja oppilas löi opettajaa. Opettajalle aiheutui lyönnistä kipua, mustelmia sekä kylkiluiden murtumia.

Lain silmissä opettajan ja poliisin vastustaminen ovat yhtä vakavia rikoksia.

− Silloin virkasuhteessa olevaa yritetään estää hoitamasta tehtäväänsä. Se on raskauttava asianhaara ja vakavampi rike kuin pelkkä pahoinpitely. Siinä on kaksi rikosta samassa.

Mustosen mukaan vakavimmissa virkamiehen väkivaltaisissa vastustamisissa ei pidä mennä sovittelun kautta.

− Tapaukset pitäisi viedä loppuun saakka, koska sillä on väkivaltaa ehkäisevä vaikutus.

 

Lain silmissä opettajan ja poliisin vastustaminen ovat yhtä vakavia rikoksia.

 

Jos Senjan tapausta katsotaan väkivaltaan puuttumisen ja sen lopettamisen näkökulmasta, yksi asia näyttää menneen eniten pieleen.

Asiakirjoista ja muista lähteistä selviää, että kunnassa tiedettiin koulujen väkivaltaisuuksien lisääntyneen. Koulujen tekemistä poikkeamailmoituksista suurin osa koski väkivaltaa tai sen uhkaa jo kaksi vuotta ennen kuin väkivalta kärjistyi Senjan koulussa.

Yhteen asiakirjoista on merkitty toimenpiteeksi henkilökunnan säännöllinen koulutus uhka- ja vaaratilanteiden ennakointiin.

Käytännössä kunnalla oli siis käsissään tieto väkivallasta, mahdollisuus puuttua siihen ja ehkäistä sitä. Soitto koulun rehtorille vahvistaa hänen tienneen tilanteesta ja siitä, että väkivallan uhka uuvutti osan koulun opettajista.

Työturvallisuuslain näkökulmasta monet asiat ovat kunnossa. On opettajien viestiryhmä avun hälyttämiseen. On suunnitelmia. On Kiva koulu. On tukioppilaat.

Mutta puuttumaan jää opettajan turvallisuuden tunne.

Tässä on se, mikä meni pieleen. Turvallisuuteen liittyvä tieto ei saa jäädä käytäväpuheiden varaan. Uhka- tai väkivaltatilanne pitää käydä työyhteisössä läpi, jotta vastaavaan voidaan varautua.

OAJ:n laki- ja työelämäpalveluiden erityisasiantuntija Sara Simberg korostaa työyhteisön merkitystä.

− Puhun paljon psykologisesta turvallisuudesta ja luottamuksesta. Kun henkilöstöllä on hyvä ilmapiiri ja hyvät välit, se heijastuu oppilaiden käytökseen ja toisin päin.

 

Koulumme linja näyttää olevan, ettei väkivaltaisista tapahtumista haluta kertoa opettajille, Senja kirjoittaa sähköpostissa haastattelun jälkeen.

Hän työskentelee edelleen samassa koulussa ja kuvaa edellistä päivää kaoottiseksi. Työntekijä oli joutunut puuttumaan oppilaiden väliseen tappeluun. Kaikilla opettajilla ei ollut tietoa tapahtumista. Senja näki, kun oppilaita ajettiin ulos koulusta. Tieto tihkui oppilailta.

“Saman kaavan mukaan meneteltiin tapauksessani: en saanut puhua lyönnistä”, Senja pohtii viestissään.

Hän kirjoittaa: Tiedätkö onko tämä yleistä kouluissa? Perustuuko käytäntö johonkin yleiseen ohjeistukseen?

Kysytään asiaa OAJ:n juristilta Erkki Mustoselta.

− Tapahtumia ei saa missään nimessä pimittää työyhteisöltä, jos väkivaltatilanne kohdistuu koulun henkilöstöön, hän vastaa.

Entä jos työnantaja toimii näin?

− Jos esihenkilöpuolella asiaa yritetään lakaista maton alle, työsuojeluvaltuutetun pitää tuoda tilanteesta tietoa työyhteisöön, työntekijöille sekä ylemmälle johdolle.

 

Kunnassa tiedettiin koulujen väkivaltaisuuksien lisääntymisestä.

 

Jos yhteydenotto työsuojeluvaltuutettuun ei auta, voi neuvoa hakea OAJ:ltä.

− Ohjeistan ilmoittamaan ensin työnantajalle. Jos työnantaja ei ryhdy toimenpiteisiin, opettaja voi tehdä valvontapyynnön työsuojeluviranomaiselle, Sara Simberg kertoo.

Eikö ole suuri vastuu yksittäiselle opettajalle, että hänen pitäisi osata tehdä valvontapyyntö työnantajastaan?

− Emme oleta, että opettajat osaavat. Nämä ovat poikkeustapauksia. Ohjeistan ja autan opettajia luonnosten ja liitteiden kanssa.

Aluehallintovirasto pyytää tilanteen arvioinnin pohjalta työnantajalta selvitystä ja tapauksesta riippuen esimerkiksi työterveyshuollon lausuntoa.

− Valvonnan perusteella avi ohjeistaa työnantajaa tekemään työturvallisuutta parantavia toimenpiteitä. Toimien laiminlyönti saattaa olla jopa työturvallisuusrikos, Simberg sanoo.

Senjan koulun rehtori kiistää tienneensä taannoisesta tapahtumasta ja muistuttaa työntekijän velvollisuudesta kertoa. Hän toteaa, että ilman tietoa ei voi reagoida.

 

Senjan kunnan koulujen työsuojeluvaltuutettu kertoo, että uhka- ja väkivaltailmoitusten määrä on parin viime vuoden aikana jatkanut kasvuaan. Paljon huomiosta on suuntautunut erityiskouluun, jossa ongelma on suurin.

Hän sanoo, että vaikka työnantajan velvollisuus on reagoida ilmoituksiin, ryhtyä toimenpiteisiin ja kertoa niistä henkilöstölle, niin ei aina tapahdu.

Syyksi hän listaa rehtorien kiireen ja työtaakan sekä sen, että kaikki keinot on jo käytetty. Hänen tietojensa mukaan rehtorit puuttuvat väkivaltaan, mutta toimien riittävyyttä on vaikea arvioida.

Työsuojeluvaltuutetun mukaan kunnan rehtorit tietävät, että he saavat käsitellä väkivaltatapauksia työyhteisön sisällä.

Tiedonkulun henkilöstölle hän myöntää selväksi epäkohdaksi.

Senjan tapauksesta hän sanoo, että asian käsittely jäi kesken.

Tässä lienee hyvä esimerkki siitä, että oppilaitoksissa väkivaltaan reagoidaan turhan usein vain tilanteen ollessa päällä.

Koulun rehtori kertoo, että uhka- ja väkivaltatilanteet käsitellään vaihtelevasti koko työyhteisön kanssa. Hän vakuuttaa, että tilanteisiin on puututtu.

 

Väkivaltaan reagoidaan turhan usein vain tilanteen ollessa päällä.

 

Opettaja toimii väkivaltaisten oppijoiden kanssa side silmillä. Hänellä ei ole oikeutta diagnooseihin tai lastensuojelun lausuntoihin ilman huoltajan lupaa.

Opettaja ei siis tiedä, tekeekö rehtori lastensuojeluilmoitusta tai muuta asian eteen. Epätietoisuus on omiaan lisäämään uupumusta.

Kouluyhteisön sisäisen tiedonpuutteen lisäksi ongelmia on tiedonkulussa eri viranomaistahojen välillä.

Oikeusministeriön työryhmä laatii parhaillaan nuorisorikollisuuden ja jengiytymisen vastaista toimenpideohjelmaa. OAJ antoi siihen omat ehdotuksensa.

OAJ ajaa koulun, nuorisotoimen, sosiaalitoimen, lastensuojelun ja poliisin välisen tiedonkulun ja työnjaon selvää kirjaamista lakiin ja tiedonkulun esteiden purkamista. Näin kaikki tietäisivät, kenellä on oikeus tietoon. Lisäksi yhteistyötä tulisi tiivistää.

 

Oikea apu ja tuki ovat tehokkainta väkivallan ehkäisyä ja lopettamista, OAJ:n Sara Simberg muistuttaa.

Toisaalta koulu ei voi tarjota tukea, jos resurssit eivät sitä salli.

Senja kertoo, ettei hänen koulussaan ole kelpoisia erityisopettajia, vaikka kolmanneksella oppilaista on tuen paperit. Luokkakoot ovat isot suhteessa tukea tarvitsevien määrään. Myös resurssiopettajia pitäisi saada lisää.

OAJ:n toimenpide-ehdotuksessa esitetään väkivallan ehkäisyksi juuri näiden puutteiden korjaamista.

Järjestö on tunnistanut myös sen, ettei opettajilla ole riittävästi keinoja puuttua väkivaltaan. Kuten Senjankin koulussa, jälki-istunnot jäävät monesti istumatta. Siksi OAJ ehdottaa muun muassa opettajan tai rehtorin määräämien rangaistusten suorittamista osaksi oppivelvollisuutta.

 

Kolme kultaista avainta: toimintamalli, koulutus ja tiedonkulku. Ne näyttävät ehkäisevän väkivaltaa ja sen aiheuttamia ongelmia.

Mutta juuri samat asiat sakkaavat. Jo Stop väkivallalle -hankkeessa todettiin, ettei esihenkilöiden puuttuminen väkivaltaan ollut järjestelmällistä, koska mallit puuttuivat.

OAJ:n työolobarometriin vuosina 2013–2021 vastanneista vain alle puolet oli saanut perehdytystä ja koulutusta väkivaltatilanteissa toimimiseen. Barometrin vastaajat ovat niin esihenkilöitä kuin työntekijöitäkin.

Stadin ammattiopistossa on mietitty hyviä käytäntöjä. Työsuojeluvaltuutettu Pauli Valo kuvaa, että väkivallan uusiutumista on ehkäisty esimerkiksi vaikeimpien ryhmien jakamisella eri toimipaikkoihin.

Valo kiittää työnantajaansa siitä, että häiriöt on otettu todesta. Henkilöstöresurssit ovat hyvät ja työntekijöitä on koulutettu.

Nyt Valo vierailee oppilaitoksen toimipaikoissa yksin tai yhdessä luottamusmiehen kanssa.

− Yritämme tehdä näkyväksi työtämme, ettei työntekijöistä tunnu, että he tekevät ilmoituksen ja mitään ei tapahdu.

Hänen mukaansa tapaamisissa on palautettu turvallisuuden tunnetta tiedolla oikeuksista ja velvollisuuksista sekä siitä, kuinka tärkeää on purkaa tilanne heti tietyn prosessin mukaisesti.

– Henkilöstöllä on ollut mahdollisuus kysyä ja keskustella. Tärkeää on, että ihmiset tuntevat tulevansa kuulluksi ja kokevat, että asioihin puututaan.

Myös pääluottamusmies Jari Hourulan työpaikalla väkivaltaa suitsitaan tiedolla. Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda on siitä harvinainen koulutuksen järjestäjä, että koko henkilöstö koulutetaan uhkatilanteiden varalta.

 

Tärkeää on, että ihmiset tuntevat tulevansa kuulluksi ja kokevat, että asioihin puututaan.

 

Oli syksy. Kesä oli pyyhkinyt hankalan lukuvuoden pois. Häiriköt saaneet päättötodistuksensa. Senja oli palannut töihin, kun hän erotti tutut kasvot koulun pihalla. Häntä lyönyt oppilas oli palannut.

− Säikähdin. Menin monta kertaa sanomaan rehtorille, että taas se on siellä.

Senja kertoo nuoren käyvän vanhalla koulullaan edelleen.

Jokin aika sitten Senja sai syyttäjältä kirjeen. Koska lyönti soviteltiin, syyttäjä jätti syyttämättä. Lopputulemana oppilas maksaa joitain satoja euroja ruhjeesta ja henkisistä vammoista.

Senja tunnetaan nykyään opettajana, joka tekee rikosilmoituksen. Vaikka pelolla hallitseminen ei ole kivaa, se on tuonut Senjalle kummallista turvaa.

 

Jutussa mainittujen lähteiden lisäksi taustana on käytetty Keskusrikospoliisin Nuorten väkivaltarikollisuuden määrä ja piirteet poliisin tietoon tulleen rikollisuuden valossa -raporttia, Tilastokeskuksen ylläpitämiä poliisin tilastoja, Lapsiuhritutkimuksia, Nuorisorikollisuuskyselyjä, Työterveyslaitoksen Työnantajan vaikutusmahdollisuudet epäasialliseen kohteluun ja asiakasväkivallan uhkaan -hankejulkaisua.

Lisäksi juttuun haastateltiin Stadin ammatti- ja aikuisopiston prosessiteollisuuden opettajaa Niina Ahoa.

Toimitus on nähnyt Senjan tapaukseen liittyviä asiakirjoja ja viestinvaihtoa.

 

Opettaja, haluatko kertoa kokemuksesi aiheesta? Teemme mahdollisesti jatkojutun. Kirjoita viestin otsikoksi Väkivalta koulussa ja lähetä se osoitteeseen opettaja@oaj.fi.