Tutkittu juttu: Wilma lisää luottamusta

Wilmaa ja muita vastaavia oppilashallintojärjestelmiä on käytetty Suomen kouluissa vuosituhannen vaihteesta lähtien. Vanhempien tyytyväisyys kertoo, että paljon on vuosien varrella opittu ja että opettajat ovat saaneet digiviestinnän toimimaan hienosti, Anne-Mari Kuusimäki kehuu.

Kuusimäki on luokanopettaja ja kuvataiteenopettaja, ja hänellä on yli 20 vuoden opettajakokemus. Viisi viime vuotta hän on toiminut koulutusyrittäjänä kohderyhmänään opettajat sekä kasvatus- ja sosiaalialan työntekijät.

Kuusimäki selvitti väitöksessään opettajien ja vanhempien näkemyksiä peruskoulun ja kodin välisen digitaalisen viestinnän sisällöstä ja toimivuudesta. Tulokset perustuvat vuonna 2016 tehtyyn kyselyyn, johon osallistui 1 123 vanhempaa ja 118 opettajaa kahdesta eri kaupungeissa sijaitsevasta koulusta.

Vanhemmat kokivat saavansa lapsistaan vähemmän kannustavaa palautetta kuin opettajat arvioivat sellaista antavansa. Eron syytä ei tutkimuksessa selvitetty, mutta Kuusimäki arvelee sen liittyvän opettajan valtavaksi paisuneeseen työtaakkaan.

Opettajan arki on hirvittävän täynnä kehittämistyötä ja muuta opetustyöhön suoraan kuulumatonta kuormitusta, Kuusimäki toteaa.

– Kiireen keskellä pitäisi pystyä antamaan Wilma-palautetta tasapuolisesti kaikille, huomioimaan erikseen enemmän tukea tarvitsevat ja pitämään palautteen sisältö plussan puolella ja toiveikkaana. Aina se ei onnistu.

Yläkoululaisten vanhemmat olivat kannustavan digipalautteen määrään alakoululaisten vanhempia tyytyväisempiä. Tämänkään ero syyt eivät olleet tutkimuksen kohteena, mutta Kuusimäki uskoo niiden liittyvän luokan- ja aineenopettajan työnkuvien eroihin.

Yläkoulussa palautteesta vastaavat aineenopettajat.

– He panostavat paljon nimenomaan digitaalisen palautteeseen, koska se menee suoraan myös oppilaille.

Luokanopettajien kannustava palaute taas perustuu oppilaiden jatkuvaan henkilökohtaiseen tsemppaamiseen, jolloin kannustavan digitaalisen palautteen osuus voi jäädä pienemmäksi.

Viestit tulkitaan myönteisemmin, kun niiden lähettäjä tunnetaan.

Mitä maaseutumaisempi ympäristö, sitä tyytyväisempiä vanhemmat olivat digitaaliseen viestintään niin kasvatuskumppanuudessa kuin kannustavassa palautteessakin.

– Wilma-viestit tulkitaan myönteisemmin, kun niiden lähettäjä tunnetaan. Pienessä, maaseutumaisemmassa kaupungissa mahdollisuudet tähän ovat suuremmat, Kuusimäki selittää.

Sekä vanhemmat että opettajat toivoivat viestintää puhelimitse tai tapaamista kasvokkain silloin, kun ongelmat olivat tavallista suurempia tai asiat arkaluontoisia. Juuri näin Kuusimäen mukaan pitääkin toimia.

– Kun opettaja näkee, että kehkeytymässä on tavallista isompia pulmia, hänen kannattaa järjestää tapaaminen vanhempien kanssa mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Tapaaminen mahdollistaa luottamuksellisen suhteen luomisen, ja sen jälkeen Wilma-viestitikin toimivat paremmin.

Parhaimmillaan Wilma on Kuusimäen mukaan hyvä väline lopettaa negatiivinen kehityskulku heti alkuunsa. Osa opettajista ei kuitenkaan mieti loppuun asti, onko asia negatiivisen viestin väärtti.

– Kouluissa Wilma-viestinnästä käytävä keskustelu on usein hyvin tunnepohjaista.

Yleisestä viestintälinjasta olisi kuitenkin pyrittävä sopimaan etenkin paljon tukea tarvitsevien lasten asioissa, jotteivät osapuolet uupuisi negatiivisen palautteen paljouteen.