Tempaus tuotti suojatien – Ketunpesän päiväkodin lapset vakuuttivat päättäjät

Ketunpesän päiväkodin draamatempaus vakuutti poliitikot ja johti turvallisempaan päiväkotiympäristöön.

Pistetään lapset asialle.

Näin päätettiin turkulaisessa Ketunpesän päiväkodissa, kun kaupunki ei reagoinut vanhempien ja naapuruston vetoomuksiin turvallisemmasta kadunylityksestä päiväkodin edustalla.

Ketunpesän lapsilla ei ole omaa pihaa, vaan he ulkoilevat läheisessä metsässä. Lasten pitää ylittää monta kertaa päivässä vilkkaasti liikennöity pientaloalueen autotie. Vaaralliselle suojatielle asteltiin ennen pensasaidan takaa.

Syntyi projekti, jossa eskarit ja pikkueskarit ideoivat ja laativat havainnollisen esityksen tien vaaroista ja korotetun suojatien tarpeesta ja esittivät sen kaupungin päättäjille. Riemullinen lopputulos oli turvallisempi tienylitys.

 

Tempauksen takana olivat varhaiskasvatuksen opettajat Anna Alanen ja Janna Liikkanen, jotka pokkasivat projektista 3 000 euron arvoisen Vuoden opetus 2020 -palkinnon. Kilpailun järjestää OAJ ja rahoittaa Suomen messusäätiö.

Anna Alanen ja Janna Liikkanen esittelevät lapsille juuri postista haettua Vuoden opetus 2020 -kunniakirjaa.

Alasen ja Liikkasen mielestä palkinto on kunnianosoitus suomalaiselle varhaiskasvatukselle.

– Toivoisin, että tämä toisi oman työn arvostusta myös kentälle. Emme ole vain päiväkotitätejä, vaan tämä on huippuarvokasta ja palkitsevaa pedagogista työtä, Liikkanen sanoo.

 

Suojatieprojekti alkoi viime keväänä. Yksi päiväkotilasten vanhemmista vinkkasi Liikkaselle, että tien turvallisuusongelmaa voisi pohtia lasten kanssa. Liikkanen houkutteli Alasen ryhmineen mukaan.

Lapsille opetetaan, että marisemisen sijaan asioihin kannattaa yrittää vaikuttaa.

Opettajista ajatus istui hyvin päiväkodin toimeliaaseen kulttuuriin, jossa lapset tekevät mahdollisimman paljon itse. Heille opetetaan, että marisemisen sijaan asioihin kannattaa yrittää vaikuttaa.

– Ja lapsethan on tosi helppo motivoida. Kun aikuinen innostuu, niin innostuu lapsikin, Liikkanen sanoo.

Esiopetuslaiset ja vuotta nuoremmat pikkueskarit kokoontuivat pohtimaan, mitä asialle voisi tehdä. Ideat sinkoilivat.

Liikennevalot ja tunneli todettiin liian kalliiksi, mutta suojatien korotus sai kannatusta. Aikuisten avustuksella lapset muotoilivat toiveensa Turun kaupungin palautekanavaan verkossa.

Kaupungilta ei kuulunut vastausta, mutta ketunpesäläiset eivät lannistuneet. Alanen ja Liikkanen ottivat yhteyttä tuntemaansa kuntapoliitikkoon, joka järjesti tapaamisen päättäjien kanssa kaupungintalolle.

 

Tapaamista varten lapset askartelivat kartan päiväkodin ohittavasta Leipäläntiestä. He ideoivat ja harjoittelivat näytelmän, jossa suojatietä ylittävä dinosaurusparka örkkeineen jää kaahaavan autoilijan alle.

Ketunpesän lasten näytelmässä dinosaurukselle käy kalpaten Leipäläntiellä, jossa autot ja mopot ajavat kovaa.

Poliitikkojen tapaaminen jännitti sekä lapsia että Liikkasta ja Alasta. Opettajat seurasivat ihastuneena, miten vakavasti päättäjät ottivat lasten asian. Kaupungin poliittinen johto oli otettu ketunpesäläisten aktiivisesta otteesta.

”En muista missään muussa tilaisuudessa päättäjien kuunnelleen yhtä tarkkaavaisesti ja ymmärtäneen niin selkeästi, mistä ongelmassa oli kyse”, Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Elina Rantanen kirjoitti suositellessaan tempausta Vuoden opetus -palkinnon saajaksi.

Ketunpesän päiväkodin lapset muistivat hyvin viime keväänä poliitikoille esitetyn näytelmän. Riemullista tapausta muisteltiin Opettaja-lehden kuvausta varten Anna Alasen (edessä) ja Janna Liikkasen johdolla.

 

Syksyllä Leipäläntiellä alkoi tapahtua. Suojatien korotusta ei saatu, mutta tienylityksestä tehtiin turvallisempi. Suojatie siirrettiin paikkaan, jossa näkyvyys on parempi, ja jalkakäytävää levennettiin.

Manööveri vaati kunnon tietyöt, kun viemäröintiäkin piti muuttaa. Työmaalla oli joka päivä yleisöä, kun Ketunpesän lapset seurasivat silmä kovana hankkeen etenemistä.

Ja toki onnistuneen lobbauksen kunniaksi järjestettiin suojatiejuhlat. Paikalle kutsuttiin lehdistö, poliitikot, vanhemmat, naapurit ja jo koulutielle lähteneet viime kevään eskarit.

Lasten liikennelaulun tahdissa lapset kävelivät suojatietä edestakaisin Alasen johdolla. Hän oli pukeutunut liikennekartioksi.

– Lapset olivat lopputuloksesta riemuissaan ja vaikuttuneita, vaikka suojatien korotusta ei saatukaan, Alanen sanoo.

Ketunpesän päiväkodin draamatempaus sai paljon huomiota sekä poliitikkojen sometileillä että perinteisessä mediassa.

 

Paikallinen vaikuttaminen sekä lasten aktiivisuus ja osallisuus saivat kiitosta Vuoden opetus -palkinnon raadilta. Janna Liikkanen ja Anna Alanen rohkaisevatkin kollegoitaan kuuntelemaan lasten omia ideoita ja antamaan heidän tehdä mahdollisimman paljon itse.

Asenne näkyy Ketunpesän arjessa. Lapset esimerkiksi kattavat ruokapöydän ja hakevat omatoimisesti touhuihinsa tarvitsemiaan materiaaleja. Aikuisten palavereissa pohditaan usein, miten lasten ideat pistetään käytäntöön. Parhaillaan asialistalla on pitkään toivotun pitsaperjantain toteutus.

Moni projekti on lähtenyt arjen ongelmien ratkaisusta ja lasten oivalluksista. Kun pienimmät eivät päässeet ison ojan yli Ketunpesän ulkoilumetsässä, sen yli rakennettiin silta yhdessä lasten kanssa.

– Lapsissa on valtavasti potentiaalia, kun heille antaa tilaa toimia. Pienilläkin lapsilla on käsittämätön kapasiteetti ymmärtää ja oppia, Alanen sanoo.

– Parhaat ideat tulevat lapsilta. Meillä on yleensä ongelmana se, miten kaikki hyvät ideat ehditään toteuttaa, Liikkanen jatkaa.

Kaksikko korostaa, että jokaisen tempauksen ei tarvitse päätyä kaupungintalolle tai olla vaikutuksiltaan järisyttävä. Usein projekti elää ja paisuu lasten käsissä, kuten kävi Leipäläntien tapauksessa.

Samalla sivuttiin varhaiskasvatussuunnitelman teemoja, kuten projektioppimista, laaja-alaista oppimista, mediakasvatusta, matematiikkaa, liikuntaa, yhteiskunnallista vaikuttamista ja lukemaan oppimista.

– Eikä tässä ole tarkoitus tehdä lapsista pikkuaikuisia vaan näyttää, millainen on luova ilmapiiri: miten asioita voi pohtia ja miten niistä voi innostua yhdessä, Alanen summaa.

 

Video projektista Youtubessa:

Dinosaurus kuoli Leipäläntiellä

Kyteekö teillä seuraava Vuoden opetus?

  • Ketunpesän draamatempaus valittiin vuoden opetusteoksi OAJ:n ja Messukeskuksen kilpailussa.
  • Onko sinun oppilaitoksessasi tai päiväkodissasi meneillään huippuprojekti, joka ansaitsisi mielestäsi palkinnon?
  • Kisa seuraavasta Vuoden opetuksesta avautuu syksyllä, ja palkinto jaetaan Educassa tammikuussa 2022.