Naurulokkikuva siivitti Iivarin Lintuvisan voittoon

Koululaiset kisaavat keväisin lintujen lajintuntemuksessa Liminganlahdella. Lintuvisan pisti pystyyn lumijokinen opettajapariskunta. Visa on laajenemassa Oulun seudulta koko maahan.

Valokuva naurulokkinuorukaisesta ratkaisi tänä vuonna Liminganlahden Lintuvisan Iivari Paanasen voiton luokkien 1.–3. sarjassa. Tiukka kisa päättyi vasta 39:nnen kuvan kohdalla.

Lajintuntemuksen visan finaalissa lintuja tunnistetaan lintukuvaaja Jari Peltomäen ottamista valokuvista valkokankaalta. Sarjoja on ekaluokkalaisista lukioon.

Yhden sarjan visa kestää puolisentoista tuntia, mutta Liminganlahdella vietetään koko keväinen päivä. Kaikki neljään sarjaan osallistuvat finalistit palkitaan. Tämän kevään finaali kisattiin huhtikuun lopussa.

Visan jälkeen oppilaat pyrähtivät kiikarit kaulassa ulos tarkkailemaan muuttolintuparvia, luontopolulle ja syömään eväitä nuotiolle.

– Tuolla on tundrahanhi, Iivari huudahtaa ja osoittaa muita hivenen pienempää hanhea metsähanhien parvessa.

Kolmosluokkalainen Iivari on harrastanut lintuja ”ihan pienestä asti”, ja hän voitti sarjansa toisena vuonna peräkkäin.

Aineenopettaja Markku Hukkanen ja luokanopettajat Eero Lumme ja Tiina Puonti järjestivät keväisen Lintuvisan jo kahdeksatta kertaa.

Lintuvisa sai alkunsa lumijokisen opettajapariskunnan ideasta.

– Lajintuntemus kuuluu opetussuunnitelmaan kaikilla luokka-asteilla. Keksimme, että lintujen lajintuntemusta voi opettaa hauskan visailun kautta, Liminganlahden yhtenäiskoulun luokanopettaja Eero Lumme sanoo.

Kouluissa opiskellaan lajeja valmiiden kuvamateriaalien avulla ja karsinnan voi tehdä haluamallaan tavalla.

Lintuvisassa kaikilla on mahdollisuus saada onnistumisen kokemuksia.

Toiminnallisen lintuvisapäivän ohjelmassa on retki lintutorniin tarkkailemaan muuttoa. Liminganlahden koulun erä- ja luontoluokkalaiset rakentavat luontopolun ja opettavat erätaitoja.

– Lintuvisassa kaikilla on mahdollisuus saada onnistumisen kokemuksia, sillä lintujen tunnistaminen vaatii kiinnostusta ja tarkkoja silmiä, ei mitään erityisiä kognitiivisia kykyjä, Eeron puoliso, liminkalaisen Tupoksen yhtenäiskoulun luokanopettaja Tiina Puonti sanoo.

Vuodesta 2012 alkaen järjestettyyn Lintuvisaan osallistui tänä keväänä 60 oppilasta Limingasta, Lumijoelta, Tyrnävältä, Kempeleestä, Oulusta ja Oulunsalosta. Yhteensä lintuvisan piirissä on useita tuhansia koululaisia.

Bird Life Suomi aikoo tehdä Lintuvisasta valtakunnallisen tapahtuman.

Lintuvisaa laajennetaan parhaillaan valtakunnalliseksi. Bird Life Suomi on saanut rahoitusta hankkeelle, jossa tehdään Lintuvisaa tunnetuksi ja muokataan harjoitteluaineistoja ja materiaaleja. Bird Lifen tavoitteena on rakentaa lintujen ympärille myös monialaisen oppimisen kokonaisuus.

Materiaalit kootaan ensi syksynä Bird Lifen Lintuvisa-sivuille. Niistä on hyötyä opetuksessa, vaikkei koulu visaan osallistuisikaan.