Jean de La Fontaine kirjoitti muinoin tarinan, jossa karhu pyrkii auttamaan päivätorkuilla olevaa puutarhuria poistamalla tämän kasvoilta unta häiritsevän kärpäsen. Voimansa mitoitusvirheen vuoksi karhu silpaisee kärpäsen lisäksi hengiltä myös nukkuvan puutarhurin.
Sanonta karhunpalvelus on peräisin tästä faabelista.
Peruskoulua tarkasteltaessa herää kysymys, onko kaikki hyvää tarkoittava toimintamme oppilaiden edun mukaista. Onko oppilaille annettava tuki suunnattu oikein?
Toisaalla on pula resursseista ja toisaalla tukitoimet voivat olla passivoivia. Kun oppilas saa jatkuvasti tukea, hän ei ehkä tule kehittäneeksi itsesäätelytaitoja, kuten keskittymistä, suunnittelua ja sinnikkyyttä. Oppilas voi myös ajatella, ettei pärjää ilman jatkuvaa apua.
Oppilaan saaman tuen pitää olla riittävää ja oikea-aikaista. Sen on myös kasvatettava oppilasta ottamaan vastuuta omasta toiminnastaan.
Missä me tällä tunnilla ollaan?
Suomeen on rakennettu kouluja, jotka lisäävät oppilaan kuormitusta.
Keskustelin opettajan kanssa, jonka koulussa ei ole perinteisiä luokkatiloja. Hän kertoi, että jokaiselle luokanopettajalle tutun “Mikä tunti nyt on?” -kysymyksen sijaan oppilaat kysyvät “Missä me tällä tunnilla ollaan?”
Oppilas joutuu siis pohtimaan, onko hän oikeassa paikassa ja kuuluuko hän tänne.
Koulurakennusten on oltava niin selkeitä, että oppilas tietää, mihin pitää mennä. On oltava riittävät opiskeluvälineet ja opettajilla aikaa oppilailleen. Tuen pitää olla laadultaan ja sisällöltään oppilasta vahvistavaa.
Kun perusasiat ovat kunnossa, voi monen oppilaan tuen tarve vähetä.
Seuraavan hallituskauden koulutuspoliittisissa linjauksissa korostetaan esimerkiksi painetun oppimateriaalin saatavuutta sekä perustietojen ja -taitojen oppimisen merkitystä. Kouluihin halutaan lisätä yhteisöjen hyvinvointia tukevia ammattilaisia.
Toiveeni on, että nämä toimet todella vahvistavat oppilaiden kasvua ja oppimista – ilman, että hyvä tarkoitus kääntyy La Fontainen karhun tavoin itseään vastaan.
Timo Saavalainen
» [email protected]