Groovaten vaikka virsiä

Barokkia, groovea, klassista laulua, kuoroja. Annamaria Hannonen on avoin musiikin monillle muodoille. Lapsuuden haaveiden euroviisuvoittoa tosin ei vielä ole tullut.

Voiko laulu toimia vastapainona laulunopettajan työlle? Kyllä voi, vakuuttaa Annamaria ”Mallu” Hannonen.

– On niin erilaista opettaa klassista laulua ja laulaa bändissä. Bändin taustalaulajana minun ei tarvitse olla esillä eikä ohjata muita kuten opettajana. Nautin siitä, että voin vain tehdä mitä pyydetään ja olla yksi muista isossa Groove Familyssä.

Ne muut yli 20-henkisessä bändissä ovat pääasiassa riihimäkeläisistä muusikoita, joista monikaan ei tosin ansaitse leipäänsä musiikilla. Bändin konserteillakaan ei kukaan tienaa muuta kuin hyvän mielen, sillä saatu tuotto päätyy Kirkon Ulkomaanavun kautta lapsille maailmalla tai ruokakasseina paikallisille vähävaraisille perheille.

 

Groove Family on varsin tunnettu ilmiö Riihimäellä etenkin Grooveimmat joululaulut -konserteistaan. Alkusysäyksen Groove Family sai vuonna 2005, kun kaksi Riihimäen seurakunnan nuorta työntekijää sai idean tehdä hieman erilaista joulumusiikkia.

Barokkiin ja vanhaan musiikkiin mieltynyt Mallu ihastui ikihyviksi, kun hän konsertissa kuuli, miten Groove Family taivutti virretkin grooveksi.

– Ajattelin jo silloin, että tuohon minäkin haluan mukaan.

Mallun toive toteutui nelisen vuotta sitten, kun häntä pyydettiin bändiin sijaistamaan yhtä laulajista. Siitä lähtien Mallu on saanut nauttia Groove Familyn iloisesta meiningistä.

 

Tänä keväänä bändi esiintyy yhdessä Riihimäen Työväenyhdistyksen Soittokunnan kanssa. Konsertissa kuullaan sovituksia James Bond -elokuvien tunnussävelmistä.

Iso puhallinorkesteri sopii hyvin groove-musiikkityyliin, joka yhdistetään tyypillisesti jazziin ja afroamerikkalaisen rytmimusiikin perinteeseen. Groove Familyn musiikilliset vaikutteet tulevat myös gospelista sekä rockista ja popista.

Joulumusiikki on edelleen Groove Familyn ruisleipää ja joulukuun keikkatahti tiivis. Joulukonserteissa on joka vuosi oma teemansa.

– Viime jouluna meillä oli kouluteema, ja rooliasuja piti vaihtaa jopa kesken konsertin.

 

Mallu on opettanut 15 vuotta Riihimäen musiikkiopistossa. Hän on valmistunut Sibelius-Akatemiasta musiikkikasvattajaksi ja klassisen laulun opettajaksi.

– En arvota eri musiikkilajeja enkä näe mustavalkoisesti klassista musiikkia sinä ainoana hyvänä ja oikeana. Korostan opetuksessani vapaata äänenkäyttöä. Musiikkiopiston pitäisi saada jaettua musiikin ja laulamisen iloa mahdollisimman monelle.

Mallu näkisi mielellään, että opetusta uudistettaisiin ja musiikkiopistoissa luovuttaisiin pääsykokeista. Hänestä opettajan tehtävä on ennen muuta innostaa.

– Ottaisin musiikkiopistoon oppilaaksi kenet vain, jolla on motivaatio kohdallaan. Jokainen voi oppia ja jokaiselle pitäisi antaa mahdollisuus oppia. Musiikki on taitoaine, ei pidä lähteä siitä, että jollakin ei esimerkiksi ole sävelkorvaa. Se voi kehittyä vielä aikuisenakin.

Mallu opettaa yksinlaulun lisäksi myös kuorolaulua, ja hänen vetämäänsä lapsikuoroon pääsee ilman pääsykoetta.

 

Oma kuoro Mallulla on myös kotona, sillä hänellä on seitsemän lasta ja puolisona kanttori. Kolme vanhinta tytärtä opiskelee laulua, ja ajoittain heistä kaksi vahvistaa Groove Familya viululla ja sellolla.

Mallu kannustaa lapsiaan musiikin pariin samaan malliin kuin hänen omat opettajavanhempansa aikoinaan kannustivat häntä ja kuljettivat soittotunneille ja kuoroharkkoihin. Hän muistelee lähes 40 vuoden takaista esiintymistään Järvenpään kirkossa: niin hellyttävää ja hieman huvittavaakin oli se ekaluokkalaisen Mallun kuorolaulamisen riemu ja usko omiin kykyihin.

– Kun seisoin siinä ystäväni Inarin vieressä laulamassa ”avaja porttis ovesi”, niin syvällä sydämessä tuli sellainen tunne, että ihan varmasti me kaksi voitetaan vielä joskus euroviisut.

Annamaria ”Mallu” Hannonen

Opettaa klassista laulua ja kuorolaulua Riihimäen musiikkiopistossa. Koulutukseltaan klassisen laulun opettaja ja musiikkikasvattaja sekä käsityönopettaja. Riihimäkeläisen Groove Family -bändin taustalaulaja. Harrastaa myös jumppaa ja lenkkeilee.