Voiko vaipanvaihdon kuvauksesta tulla klassikkoteos? Minna Rytisalo ja Saara Turunen keskustelevat

Jos on kolme kertaa 75 minuuttia aikaa opettaa lukiolaisille länsimaisen kirjallisuuden historiaa, mitä valita mukaan?

Kirjailija ja Kuusamon lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Minna Rytisalo aloittaa aina samalla tavalla: kertomalla opiskelijoille, että kirjallisuuden kaanon on joidenkin – tarkemmin sanottuna valkoisten miesten – valitsema.

– Ne kirjat, jotka on vaikka oppikirjoissa mainittu, eivät suinkaan ole missään virallisesti klassikoiksi ja maailman parhaiksi teoksiksi julistettuja, Rytisalo toteaa videopuhelussa.

Hän puhuu klassikoista yhteishaastattelussa kirjailija ja teatterintekijä Saara Turusen kanssa.

Vuonna 2018 ilmestyi Turusen romaani Sivuhenkilö, jonka minäkertoja laati oman listansa maailmankirjallisuuden tärkeimmistä klassikoista ja totesi näin: ”En perustele valintojani millään tavalla, kirjaan ne vain ylös yhtä mielivaltaisesti kuin klassikoiden kaanon on tähänkin asti kirjattu.”

Kirjailija-teatterintekijä Saara Turunen innostui Kallion lukiolaisena Anja Kaurasen esikoisromaanista Sonja O. kävi täällä, jonka päähenkilö kasvaa tytöstä naiseksi Helsingissä.

Tänä keväänä ilmestyy Turusen ja kustannuspäällikkö Petra Maisosen toimittama Suurteoksia, jossa 20 suomalaiskirjailijaa – kaikki naisia – esittelee kukin yhden itselleen tärkeän merkkiteoksen.

– Tarkoitus ei ole väittää, että ne olisivat ne mega-suurteokset, jotka kaikkien pitäisi huomioida, vaan haluan tehdä näkyväksi sitä, että joku aina valitsee suuret teokset, Turunen kertoo.

Hänen mukaansa kukaan ei ehdottanut esiteltäväksi samaa kirjaa kuin toinen. Yksi valitsi Joan Didionia, toinen Laila Hirvisaarta, kolmas Virginia Woolfia.

Haluan tehdä näkyväksi sitä, että joku aina valitsee suuret teokset.

Rytisalon mielestä klassikko on teos, joka kertoo jotakin sellaista omasta ajastaan, että se on tärkeä myös oman aikansa mentyä.

– Se kertoo jotakin sellaista ihmisyydestä, sen hetken yhteiskunnasta, arvoista tai jostain muusta, että se onnistuu puhuttelemaan lukijaa kaikissa ajoissa, Rytisalo sanoo.

Turunen on samoilla linjoilla. Hänestä klassikoksi voi jäädä teos, joka onnistuu käsittelemään jotain ihmiselämän tai ylipäätään elämän ilmiötä sillä tavalla, että se koskettaa myöhemminkin.

Turunen arvioi klassikkoaseman syntyvän siitä, että johonkin teokseen viitataan tarpeeksi monta kertaa. Joidenkin kirjailijoiden suosio perustuu hänen mielestään siihen, että heillä on vaikutusvaltaisia puolestapuhujia. Samoin kirjoja jää historiaan isojen palkintojen vuoksi.

– Niin sanotussa kaanonissa on kirjallisuutta, jonka kohdalla voisi tarkastella, kuuluuko se sinne enää, Turunen sanoo.

Hän toivoo myös pohdintaa siitä, onko kaanonista jäänyt jotain pois sen takia, että miehet ovat pitäneet valtaa kulttuurielämässä. Onko joku esimerkiksi kirjoittanut kodinhoidosta tai hoivatyöstä erityisen ansiokkaan kirjan?

– Ehkä valtaapitävät ja suosittelevat eivät ole nähneet siinä sellaista isoa arvoa, miksi sen olisi pitänyt voittaa Nobel, Turunen sanoo.

Myös Rytisalon mielestä on hyvä pohtia, millaisia aiheita pidämme yhteiskunnassa tärkeinä. Mistä pitää kirjoittaa ollakseen vakavasti otettava kirjoittaja?

– Kelpaako se, että nainen kuvaa vaikka vaipanvaihtoa? Onko se vain sellaista söpöä äitiysblogi-tyyppistä juttua? Ja jos saman tekee Karl Ove Knausgård, millä tavalla siihen suhtaudutaan? Rytisalo pohtii.

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa todetaan, että vuosiluokilla 3–9 luetaan klassikoita, mutta niitä ei määritellä sen kummemmin.

Ensi syksynä käyttöön otettavissa lukion opetussuunnitelman perusteissa puolestaan ei mainita klassikoita, mutta äidinkielen ja kirjallisuuden kahdeksannen moduulin yhtenä tavoitteena on, että opiskelija ”tuntee Suomen kirjallisuuden ja maailmankirjallisuuden keskeisiä teoksia ja teemoja sekä osaa analysoida niitä osana kulttuurikontekstia”.

Rytisalo kertoo, että luettaa lukiolaisilla aina John Steinbeckin pienoisromaanin Hiiriä ja ihmisiä sekä Minna Canthin näytelmän Työmiehen vaimo. Kirjallisten ansioiden lisäksi valintoihin ovat vaikuttaneet käytännölliset syyt: kirjat ovat lyhyitä ja löytyvät koulun kirjastosta.

Lukiolaisten kanssa tavoitteena on se, että he oppisivat edes tunnistamaan, mikä on fiktiota.

Rytisalon mukaan lukiolaiset usein kommentoivat, että näytelmää ja vanhaa kieltä on vaikea lukea ja Hiirissä ja ihmisissä ei tapahdu mitään. Kuitenkin kun kirjoja käsitellään luokassa yhdessä ja mietitään, mitä ne kertovat esimerkiksi ihmisyydestä tai naisen asemasta, lukiolaiset löytävät niistä yhteyksiä nykymaailmaan.

Se on Rytisalon mielestä palkitsevaa. Hänestä lukiolaisten kirjallisuuden tuntemus on keskimäärin todella ohutta.

– Lukiolaisten kanssa tavoitteena on se, että he oppisivat edes tunnistamaan, mikä on fiktiota, Rytisalo sanoo.

Jos ja kun opiskelijoita tarvitsee motivoida lukemaan klassikoita, Minna Rytisalolla on siihen useita keinoja. Joidenkin kiinnostusta hän saattaa herätellä sanomalla, että tässä kirjassa on K18-materiaalia, oletkohan kypsä lukemaan tätä. Toisiin vetoaa sivistyspuhe.

Saara Turunen pohtii, voiko lukiolaiselle olla myös tärkeää, että kirjan kertoja on jollain tavalla samanlainen. Kun hän itse kävi Kallion lukiota Helsingissä, häneen kolahti Anja Kaurasen esikoisromaani Sonja O. kävi täällä, jonka päähenkilö kasvaa tytöstä naiseksi Helsingissä.

Turunen huomauttaa, että on tunnettava tiettyjä klassikoita, jotta voi ymmärtää yhteiskunnan symboliikkaa ja taidetta. Tällainen ymmärrys puolestaan lisää osallisuuden tunnetta yhteiskunnassa.

– Edes meemit Twitterissä eivät aukea, jos ei tiedä tiettyjä taideteoksia, Turunen toteaa.

Rytisalo jatkaa ajatusta sanomalla, että on ihmisyyden perusta kuulua johonkin kulttuuriin. Ja jotta tietää, minne on menossa, pitää tietää, mistä on tullut. Kun hän puhuu opiskelijoilleen antiikista, hän perustelee sitä sillä, että jopa meidän käyttämämme kirjaimet ovat peräisin antiikin ajalta.

– He ovat joskus todenneet, kun olemme käyneet läpi antiikin klassikoiden tarinoita, että näköjään Salatuissa elämissä ei oikeasti ole keksitty mitään uutta, Rytisalo kertoo.