Työpaikkojen vaihto oli tulikaste, joka kannatti

Mielenkiintoinen. Huikean opettavainen. Rikas ja rankka.

Sitä kaikkea oli lukuvuosi 2017–2018, jolloin helsinkiläiset äidinkielenopettajat Maarit Charpentier ja Päivi Lavonen vaihtoivat työpaikkojaan keskenään.

Elettiin alkuvuotta 2017. Maarit kaipasi vaihtelua, keksi ajatuksen työkierrosta ja Päivi innostui ideasta heti. Kaksikko ryhtyi makustelemaan ajatusta ja sai rehtoritkin kiinnostumaan.

Naiset olivat tutustuneet ja oppineet luottamaan toistensa ammattitaitoon, kun alakoulussa opettava Päivi oli vieraillut Maaritin työpaikalla Kruununhaan yläasteella opettamassa suomi toisena kielenä -ryhmiä.

– Olin työskennellyt alakoulun S2-opettajana yli kymmenen vuotta, ja minun teki mieli päästä opettamaan syvemmin myös kirjallisuutta ja mediataitoja, Päivi kertoo työpaikkojen vaihtamisen taustoja.

Kevään aikana piti tutustua itselle uusiin opetussunnnitelmiin ja selvitellä lukuisia asioita rehtoreiden kanssa.

Molemmilla on lehtorin virka Helsingin kaupungilla, joten palkka pysyi vaihdossa entisellään.

Aluksi nuoret ehkä vähän katsoivat, että mitäs tuo täti oikein leikkii.

Uuden lukuvuoden alkaessa Päivi suuntasi tutun Kaisaniemen ala-asteen koulun sijaan Kruununhakaan.

Hän oli niin tohkeissaan tulevasta lukuvuodesta, että oli suunnitellut opetusta jo kesälomalla.

– Alakoululaiset ovat uuden oppimisesta valmiiksi innostuneita, mutta yläkoulussa piti houkutella ja tehdä temppuja, että saisi oppilaat kiinnostumaan.

Päivi käytti opetuksessa paljon pelejä ja leikkejä.

– Aluksi nuoret ehkä vähän katsoivat, että mitäs tuo täti oikein leikkii. Hienosti he kuitenkin lähtivät mukaan, ja jotkut tulivat jopa kiittämään oppitunneista.

Maaritin uudessa luokassa Kaisaniemessä oli oppilaita muun muassa Venäjältä, Kiinasta, Etelä-Amerikasta, Puolasta ja Englannista.

Aluksi lapset kyselivät, missä Päivi on ja koska hän tulee.

– Nopeasti he kuitenkin hyväksyivät minut, Maarit kertoo.

Oppilaat tulivat halaamaan ja kohtaaminen oli intensiivisempää kuin yläkoulussa.

Koulun pienissä S2-ryhmissä oli hyvä työrauha.

– Oppilaat tulivat halaamaan, ja kohtaaminen oli intensiivisempää kuin yläkoulussa, vaikka omassa työssänikin jään jokaisen tunnin jälkeen juttelemaan oppilaiden kanssa.

Mutkikkainta Maaritille oli S2-ryhmien lukujärjestysten tekeminen, siinä kun joutui ottamaan huomioon kaikkien oppilaiden omat lukujärjestykset.

– Päivi oli opettanut kolmessa toimipisteessä. Kulkiessani niiden väliä minulla oli sellainen olo, että olenko varmasti oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kotona ajatukset kävivät koko ajan eriyttämisessä, kun mietin, miten saan kunkin oppilaan oppimaan.

Päivi nauttii kirjoittamisesta ja lukemisesta. Vaihtopestissään hän pääsi johdattamaan oppilaita kirjojen maailmaan ja kirjoittamisen saloihin.

– Kirjastovierailujen ja kirjavinkkauksen avulla sain muutamia oppilaita tarttumaan kirjaan, Päivi iloitsee.

– Tajusin, millainen runsaudensarvi äidinkielen oppiaine onkaan, ja siitä seurasi toisinaan jopa riittämättömyyden tunnetta.

Syksyn aikana Päivi ehti myös väsyä, kun illat ja osin viikonloputkin täyttyivät koepapereiden korjaamisesta.

– Joulun alla olin ihan poikki. Kehityskeskustelussa vaihtokouluni reksin kanssa mietimme, miten jaksaisin paremmin. Päätin, että en suunnittele jokaista tuntia niin tarkkaan ja sovellan välillä valmiita tuntimalleja.

Vuoden 2018 syksyllä Maarit palasi Kruununhakaan ja Päivi Kaisaniemeen pienten pariin.

– Oli helpottavaa, kun tiesi tasan tarkkaan, mitä piti tehdä, Maarit sanoo.

Hänestä oli haikeaa nähdä, miten leikit loppuvat kuin seinään yläkouluun siirryttäessä.

– Alakoulussa oppikirjatkin olivat hauskempia!

Maaritin mielestä loikka ala- ja yläkoulun välillä voisi olla oppilaille nykyistä loivempi.

– Tunnetasolla seiskaluokkalaiset ovat vielä aika pieniä. Heiltä ei pitäisi odottaa vielä kovin korkealentoisia analyysejä ja aikuismaista käytöstä. Opetuksessa voisi olla vielä leikittelyä mukana.

Työkierto toi Maarit Charpentierille ja Päivi Lavoselle varmuutta opettajan työssä pärjäämiseen.

Päivin mielestä oli kodikasta ja mukavaa palata entisiin töihin alakouluun, sillä hän tuntee olevansa pienryhmien opettaja.

– Aluksi kuitenkin mietin, onko tässä mitään haastetta. Nyt haastetta on tosin tullut lisää, kun erityisesti alkuopetuksen valmistavan opetuksen oppilaat pyritään sijoittamaan suoraan yleisopetuksen ryhmiin.

Päivi pitää vaihtovuottaan tulikasteena.

– Välillä oli rankkaa, mutta se kertoi, että olin ottanut askeleen epämukavuusalueelleni, että olen uuden äärellä.

Vaihtovuoden kokemusten jälkeen hän tuntee olevansa parempi opettaja.

– Minulla on varmempi olo, ja koen pärjääväni monissa tilanteissa. Jouduin myös miettimään työssäjaksamista ja sain siihenkin eväitä. En ota asioita enää niin raskaasti ja luotan siihen, että huominen pitää huolen itsestään.

Vuoden mittaan yhtenäisen opinpolun stepit kirkastuivat sekä Päiville että Maaritille. Nyt kumpikin tietää entistä paremmin, mistä oppilaat ovat tulossa ja mitä kohti ollaan matkalla.

– Kun suunnittelemme opetusta vitos- ja kutosluokkien opettajien kanssa, tiedän millaisia taitoja oppilailla pitää olla yläkouluun siirryttäessä, Päivi Lavonen havainnollistaa.

Maarit Charpentierin mielenpohjalle vuosi jätti vahvan toiveen pienemmistä ryhmistä myös yläkoulussa.

– 30 oppilaan ryhmässä ei ehdi ohjata esimerkiksi kirjoittamista, jossa oppilaat janoavat yksilöllistä palautetta.

Opettajakollegoissa Maaritin ja Päivin rohkea hyppy herätti ihailua ja kiinnostusta.

– Siitä vaan kokeilemaan! naiset innostavat.

Eväiksi matkalle he tarjoavat ainakin rohkeutta, seikkailumieltä, uuden oppimisen intoa sekä koeteltuja keinoja purkaa kuormitusta.