”Muistan elävästi ensimmäisen lukukauteni Kallion lukiossa. Oli 1990-luvun loppu. Olin kasvanut pikkukaupungissa, ja helsinkiläinen lukio oli koko siihenastisen elämäni kiehtovin paikka.
Lukio toimii kunnioitusta herättävässä, klassismia edustavassa 1920-luvun rakennuksessa. Historiallisen arvokkuuden vastapainona käytävillä kulkivat mielestäni äärettömän originellit, taiteista kiinnostuneet nuoret.
Jo tuolloin ajattelin, että ajatteluun ja ilmaisuun inspiroivalla oppimisympäristöllä on oltava merkitys kaikelle oppimiselle. Näiden kokemusten pohjalta aloin 2010-luvun puolivälissä tehdä väitöskirjaani.
Väitöstutkimukseni perustuu sosiokulttuuriseen oppimisen teoriaan. Siinä oppimista tutkitaan suhteessa sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja kulttuuriseen ympäristöön.
Tutkimuksen ytimessä on kysymys, miten oppijat kohtaavat oppimistiloihin sulautetun julkisen taiteen ja miten opettajat hyödyntävät sitä opetuksessaan.
Tutkimukseni empiirisenä aineistona olivat 17 norjalaisen lukio-opiskelijan kanssa tehty tiedontuotanto sekä suomalaisille kuvataideopettajille suunnattuun kyselyyn saadut 45 vastausta. Lisäksi haastattelin jyväskyläläisiä ja helsinkiläisiä taiteen asiantuntijoita.
Taidekäsitystäni on ohjannut erityisesti 1990-luvulla tapahtunut taiteen sosiaalinen käänne.
Silloin taideteokset alettiin nähdä yhteisöllisyyttä tuottavina tekoina, joihin taiteen kokijan odotetaan osallistuvan.
Tästä näkökulmasta oppimisympäristöissä olevat teokset tarjoavat oppijoille ennen kaikkea mahdollisuuden keskusteluun, mielipiteen esittämiseen ja dialogiseen maailmasuhteeseen.
Uusien peruskoulujen rakentamista avoimiksi perustellaan usein yhteisöllisyydellä. Avoimuus ei kuitenkaan takaa yhteisöllisyyttä; avointen tilojen on todettu jopa heikentävän koulun merkitystä sosiaalisena ympäristönä.
Väitöskirjassani osoitan, että taiteella voi olla keskeinen asema yhteisöllisyyden tuomisessa opetukseen. Taiteilija voi auttaa oppimisyhteisöä luomaan yhteisen äänen ja saamaan sen kuuluviin julkisessa tilassa.
Nostan tutkimuksessani esiin tähän tähtääviä taidehankkeita. Yksi niistä on Jaakko Niemelän ja Helena Hietasen suunnittelemana vuonna 2017 toteutettu yhteisötaideteos outokumpulaisessa Kummun koulussa.
Outokummun kruunu sisältää useita satoja oppilaiden rautalankaverkosta muotoilemia pienoistaideteoksia. Kyse ei ollut pienen piirin elitistisestä hankkeesta: jokainen koulun oppilas teki teokseen yhden osan.
Tutkimukseni on kuvataiteen didaktiikan alalta, joten opettajista äänessä olivat kuvataideopettajat. Olisi toki suotavaa ja täysin mahdollistakin, että myös muiden aineiden opettajat hyödyntäisivät oppimisympäristöjen taidetta työssään.
Esimerkiksi ilmastoon ja ympäristöön liittyviä kysymyksiä käsitellään nykyään lähes kaikissa oppiaineissa, ja ne ovat usein myös taiteen aiheena.
Tutkimukseni ulkopuolelta tulevan esimerkin tästä tarjoaa Järvenpään yhteiskoulussa oleva IC 98 -taiteilijaryhmän teos Yhteinen metsä. Se välittää live-videokuvaa luonnon ennallistumisesta Kalajoen metsäpaloalueella.
Mistä on kyse?
Tutkimusetiikan asiantuntijana Metropolia-ammatti- korkeakoulussa työskentelevä Oona Myllyntaus soisi muidenkin kuin kuvisopettajien käyttävän taidetta sekä kansalaiskasvatuksessa että itseisarvoisena opetusvälineenä.